
”Mistä löytyy tasauspyörästön lukko”, Spogen.ain toimitusjohtaja Joonas Koivuniemi kysyy Valtran traktorilta.
Hetken on hiljaista ja se jälkeen asiallinen naisääni kertoo, mistä napista pitää painaa ja varmuuden vuoksi näyttöruudulla kerrotaan napin paikka.
Valtra esitteli puheavusteisen traktorin sunnuntaina alkaneilla Agritechnica-messuilla Saksassa. Kiinnostuneita riitti ja myös kilpailevien merkkien ihmisiä kävi katsomassa ja kokeilemassa.
Koivuniemen mukaan messuja varten käyttöön otettiin neljä kieltä, suomi, englanti, saksa ja ranska, mutta kielimalleja löytyy ainakin viidellekymmenelle kielelle.
Puhevastaaja perustuu tamperelaisen Spogen.ain kehittämään ja tekoälyyn pohjautuvaan ohjelmistoon. Yritys palkittiin vuosi sitten kultamitalilla Helsingin maatalouskonemessuilla.
”Nelihenkinen kehittäjäjoukko on kasvanut vuoden takaisesta kahdella”, Koivuniemi kertoo.
Koivuniemeä vietiin messujen alkupäivinä, kun moni yritys oli kiinnostunut puhuvasta järjestämistä. Taustalla on tekoäly. jolle on opetettu traktorin käyttöohjeet.
Koivuniemen mukaan alalle on tullut kilpailijoita, mutta muut eivät ole yhtä pitkällä puheentunnistuksen, tekoälyn, kielimallien ja puheentuottamisen kanssa.