

Ursula von der Leyenin ensimmäisen komission aikana maatatalouspääosaston pääjohtaja Wolfgang Burtscher kiukutteli toistuvasti, miten Brysselin ”ilmasto- ja ympäristölahko” jyrää maatalousasioissa poikkeuksetta läpi oman näkemyksensä. Eikä vastaan kannattanut kuulemma panna, koska komission varapuheenjohtaja Hans Timmermans halkaisi riidan aina ympäristö- ja ilmastopääosastojen eduksi.
Näin kertovat MT:lle itävaltalaisen kanssa taustakeskusteluja käyneet edunvalvojatahot ja Brysselissä toimivat diplomaatit.

Yleinen näkemys edellisen komission linjasta oli ja on edelleen, että erityisesti karjataloutta käsiteltiin ensisijaisesti ilmasto- ja ympäristöongelmana, jota pitäisi mieluummin ajaa alas kuin kehittää.
Koronakriisi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan pysäyttivät tämän vyörytyksen. Jäsenmaissa ja Brysselissä havahduttiin huomaamaan, että Eurooppa on pulassa ilman omaa elinvoimaista maataloutta.
Ilmasto- ja ympäristöaallolla ratsastaneet joutuivat paitsioon. Tilalle tulivat ne, jotka korostivat kokonaisturvallisuutta, huoltovarmuutta ja ruokaturvaa. Järein todiste muutoksesta oli 7. heinäkuuta julkaistu kotieläinstrategia. Sitä luonnehdittiin karjatalouden kunnianpalautukseksi.
Ursula von der Leyenin edellinen komissio käsitteli karjataloutta ensisijaisesti ilmasto- ja ympäristöongelmana.
Ainakin paperilla näyttää nyt siltä, että kotieläintuotanto on EU:lle ennen kaikkea voimavara, ei ongelma. Sen toimintaedellytyksiä halutaan parantaa ja kilpailukykyä vahvistaa.
Päästöjä ja ympäristöhaittoja ei ole kokonaan unohdettu, mutta ne eivät ole entistä kestävämpään tuotantoon pyrittäessä samalla tavalla hallitsevassa roolissa kuin aikaisemmin.
MT kävi tätä juttua varten taustakeskusteluja kokeneiden komission virkahenkilöiden ja jäsenmaita edustavien Brysselin diplomaattien kanssa. Lähes kaikki muistuttivat, että kotieläinstrategia on ennen muuta poliittinen tahdonilmaus. Se, mitä käytännössä lopulta tehdään, on kokonaan toinen asia.

”Brysselin ilmasto- ja ympäristölahko, jonka päällikkö Hans Timmermans oli edellisessä komissiossa, kärsi kirvelevän tappion. Siltä katosi sekä komission johdon että parlamentin enemmistön poliittinen tuki. Kotieläinstrategia on tästä selkein todiste”, Brysselin komissiosta kotimaansa virkakoneistoon hiljattain palannut virkahenkilö luonnehtii.
”Mutta ei se lahko ole hajonnut eikä hävinnyt mihinkään”, hän jatkaa ja tarkoittaa lahkolla ympäristö- ja ilmastopääosastojen keskeisiä virkahenkilöitä.
MT:n lähteiden mukaan komissiossa on jo pitkään kypsytelty kaikessa hiljaisuudessa ilmasto- ja ympäristöpoliittista vastaiskua samaan aikaan, kun julkisuudessa on keskitytty puimaan turvallisuuskysymyksiä ja EU:n tulevaan budjettiin liittyvää eripuraa.
Brysselissä on jo pitkään kypsytelty kaikessa hiljaisuudessa ilmasto- ja ympäristöpoliittista vastaiskua.
Vastaiskulla tarkoitetaan käytännössä sitä, että uusilla lakiesityksillä ja vanhojen päivityksillä ilmasto- ja ympäristöasiat nostetaan uudelleen agendalle. Ei ehkä niin ehdottomasti kuin edellisen komission kaudella, mutta ei myöskään niin loivasti kuin mitä nykyisen komission strategiapapereissa annetaan ymmärtää.
Operaatiota vetää komission varapuheenjohtaja Teresa Ribera EU-parlamentin punavihreän leirin tuella. Vielä on kuitenkin vaikea sanoa, mitä Riberan siipien suojissa tapahtuva valmistelutyö tarkoittaa esimerkiksi suomalaiselle maa- ja metsätaloudelle.

Kotieläinstrategiaan perehtyneiden lähteiden arvio on, että kovin jäsenmaiden ja komission välinen vääntö käydään eläinten hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä ja tietysti rahasta. Kotieläintuotannon toimintaedellysten ja kilpailukyvyn parantaminen maksaa ja EU:n maatalousbudjettiin on väistämättä tulossa leikkauksia.
Suomalaiset karjatilat ovat mallioppilaita erityisesti mitä tulee eläinten hyvinvointiin. Mitään lisäbonusta EU:n päästä on kuitenkin turha odottaa. MT:n lähteiden mukaan lisäpanostukset menevät ennen muuta sinne, missä riittää parannettavaa.
Korkeatasoisilta karjatalousmailta edellytetään jatkossa ennen muuta kunnianhimoisia päästöleikkauksia.
Korkeatasoisilta karjatalousmailta edellytetään jatkossa todennäköisesti ennen muuta kunnianhimoisia toimenpiteitä ilmasto- ja ympäristöpäästöjen leikkaamiseksi. Juuri tämän lainsäädännön, esimerkiksi tilakohtaiseen päästömittaukseen liittyvän työstäminen on oleellinen osa komission ympäristö- ja ilmasto-osastojen ”vastaiskua”.
Uudet pykälät lisäävät vääjäämättä myös suomalaisten tilojen kustannusrasitusta. Nähtäväksi jää, miten paljon tätä varten jyvitetään rahaa vuosien 2028–2034 budjettiin – jos ylipäätään jyvitetään.