• Hunajasato selvästi keskimääräistä heikompi

    Hunajantuotanto kärsi erityisesti alkukesän kuivuudesta sekä sateisesta ja viileästä heinäkuusta.
    Kotimainen hunajasato jäänee tänä vuonna keskimääräisestä tasosta.
    Kotimainen hunajasato jäänee tänä vuonna keskimääräisestä tasosta. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    26.8.202311:20
    Niko Rytsä

    Alkukasvukauden kuivuus haittasi merkittävästi Suomen hunajantuotantoa, kerrotaan Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML:n tiedotteessa.

    Kuivuus aiheutti sen, että satokasvien kukinnat menivät nopeasti ohi ja kasvit tuottivat mettä heikosti. Kesäkuun alun kylmä jakso pahensi tilannetta.

    ”Heinäkuussa satoa ei monin paikoin saatu enää lainkaan, ja mehiläiset joutuivat käyttämään keräämänsä vähän meden omiin tarpeisiinsa. Mehiläisille tärkeät loppukesän mesikasvit eivät tuottaneet juurikaan mettä viileän sään takia”, kertoo mehiläishoidonneuvoja Maritta Martikkala Suomen Mehiläishoitajain Liitosta.

    Keväällä lähtökohdat hunajasadolle olivat kuitenkin hyvät. ”Mehiläisten talvehtiminen onnistui pääosin hyvin”.

    Hunaja korjataan Suomessa tyypillisesti kerralla elokuun alkupuolella. Näin ollen satoarvio tarkentuu vielä myöhemmin, sillä linkous ja sadonkorjuu ovat vielä kesken.

    Kotimaista hunajaa on jonkin verran varastossa, joten hunajan arvioidaan riittävän seuraavaan satoon asti.

    Satoa voidaan saada elokuun lopulla vielä esimerkiksi tattarista. Hunajan pääsatokasvit ovat Suomessa vadelma, apilat, horsma, hedelmäpuut, öljykasvit sekä metsämarjat.

    SML huomauttaa, että kotimaisen hunajan käyttö tukee mehiläisten tekemän pölytystyön ansiosta kotimaista maataloutta ja työtä. Lisäksi suomalaista hunajaa ostaessaan kuluttaja voi olla varma hunajansa aitoudesta, mikä ei ole itsestään selvää maailman hunajamarkkinoilla.

    Lisää aiheesta
    • Hunajayhtymän markkinointijohtaja ennustaa tästä hunajavuodesta keskinkertaista.

      Ruoka | Hunajan satokaudesta tulossa keskinkertainen – "Mehiläiset eivät lennä”

    • Jos tehdään vain tunti työtä kesässä pesää kohti, voi syksyllä korjata pesän jäänteet pois, lukija kirjoittaa.

      Lukija: Väitteet hunajasadosta yliampuvia–suorastaan järjettömiä

    • Mehiläisen keräämä mesi määrittää hunajan maun.

      Hunajista paljastui yllättäviä makueroja

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle