• Huoltovarmuuskeskuksen mukaan varmuusvarastojen viljan alkuperä on Suomi

    Huoltovarmuuskeskus ei ole tehnyt elintarvikeviljahankintoja ulkomailta, eikä ole tekemässä, kertoo varautumisasiantuntija Jukka Peltola. Kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk.) vaatii hankintoihin selkeät kotimaisuusvaatimukset.
    Tilaajalle
    Huoltovarmuuskeskuksen varmuusvarastojen viljan alkuperämaa on Suomi, kertoo varautumisasiantuntija Jukka Peltola. Kuvituskuva.
    Huoltovarmuuskeskuksen varmuusvarastojen viljan alkuperämaa on Suomi, kertoo varautumisasiantuntija Jukka Peltola. Kuvituskuva.  Kuva: TOPI PAKARINEN
    Maatalous|Kasvintuotanto
    19.8.202616:00
    Johanna Koskiahde

    Sosiaalisessa mediassa levisi tiistaina kirjoituksia, joiden mukaan Huoltovarmuuskeskuksen varmuusvarastoihin ostetaan ulkomaista viljaa. Kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk.) julkaisi tiistaina aiheesta tiedotteen, jossa vaati selvitystä Huoltovarmuuskeskuksen hankinnoista. Viljasen kentältä saamien tietojen mukaan huoltovarmuustarkoitukseen on tuotu ulkomailta ruista, kotimaan puintikauden kynnyksellä.

    ”Toivottavasti tuontiviljaa koskevat tiedot ovat vääriä. Huoltovarmuuskeskuksen toiminnan tulee tukea suomalaista ruuantuotantoa sekä normaalioloissa että kriisitilanteissa. Keskuksen toimintaohjeiden tulisi velvoittaa kotimaisen viljan hankintaan myös sopimuskumppaneita”, Viljanen sanoo.

    Hän kertoo tekevänsä asiasta kirjallisen kysymyksen huoltovarmuudesta vastaavalle ministerille.

    ”Huoltovarmuuskeskuksen hankintasopimusten ohjeistuksiin on saatava selvyys. Asian ympärillä on viljelijöiden keskuudessa nyt valtavasti kuohuntaa ja kysymyksiä.”

    Viljanen lisäisi hankintavelvoitteisiin kotimaisen viljan lisäksi kotimaiset valkuaiskasvit.

    ”Tämä tukisi kotimaisen valkuaistuotannon kasvua ja siten vahvistaisi kriisitilanteiden varalta valkuaisomavaraisuutta”, hän sanoo.

    Huoltovarmuuskeskuksen varautumisasiantuntija Jukka Peltola sanoo tuontiviljaa koskevan tiedon olevan virheellinen.

    ”Huoltovarmuuskeskus ei ole tuonut mitään viljaa ulkomailta”, Peltola painottaa.

    Peltolan mukaan viimeisimmät hankinnat on tehty vuonna 2023, kun viljamarkkinoilla oli maailmantilanteen aiheuttamaa turbulenssia. Tavanomaiseen tapaan hankinnat tehtiin tuolloinkin kotimaasta. Tällä hetkellä elintarvikeviljan varastojen taso vastaa yhdeksän kuukauden käyttötarvetta.

    Peltola ei avaa sopimusehtoja julki, mutta kertoo, että varmuusvarastojen vilja hankitaan julkisen kilpailutuksen kautta.

    ”Suomen viljataseesta voi päätellä, että elintarvikeviljoista pääosa on Suomessa tuotettua ja sopimuskumppanit ovat omassa toiminnassaan ilmoittaneet käyttävänsä kotimaista viljaa”, Peltola summaa.

    Virheellisen tiedon taustoja Peltola ei lähde arvailemaan, mutta toteaa, että kiinnostus huoltovarmuutta ja varmuusvarastoja kohtaan on myönteinen asia.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Viljavan viljavarasto. Kuvituskuva.

      Politiikka | ASF:n todelliset kustannukset paljastuvat vähitellen ‒ ministeriön oltava hereillä

    • Suomen Kasvinviljelijät vaatii, että viljakauppaan otettaisiin käyttöön reilun kaupan tilahintajärjestelmä, jossa viljan ostajat kunnioittavat heikoimmassa markkina-asemassa olevaa neuvottelukumppania.

      Talous | Suomen Kasvinviljelijät haastaa rehun tuonnin: ”Pystyisimme korvaamaan sen kotimaisella valkuaisella”

      Tilaajalle
    • MTK:n Jyrki Wallin ei ole valtiovarainministeriön Mika Niemelän linjoilla maataloustukileikkauksissa.

      Maatalouspolitiikka | Korkea virkamies väläyttää leikkauksia maataloustukiin, MTK torjuu − ”Tahditon ulostulo”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Huoltovarmuuskeskus
    huoltovarmuus
    vilja
    varmuusvarasto
    kotimaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle