• Marjanviljelijälle sakkorangaistus työsyrjinnästä – näin pitkiä päiviä työntekijöillä oli teetetty

    Etelä-Savon alueella toimiva marjanviljelijä tuomittiin maksamaan sakkoja työsyrjinnästä ja työaikasääntöjen rikkomisesta. Ulkomaalaisten kausityöntekijöiden ansiot jäivät puoleen, eikä ylityökorvauksia maksettu.
    Tilaajalle
    Mansikanpoimijoiden palkat jäivät puoleen työehtosopimuksen minimipalkasta.
    Mansikanpoimijoiden palkat jäivät puoleen työehtosopimuksen minimipalkasta. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    28.6.202418:00
    Annika Hirvelä

    Eteläsavolainen marjanviljelijä on tuomittu työsyrjinnästä ja työaikasuojelurikoksesta, kertoo Aluehallintovirasto. Tuomion antoi Etelä-Savon käräjäoikeus 27.6.2024.

    Suuruudeltaan tuomio on 70 päiväsakkoa, minkä lisäksi hänen on maksettava työntekijöille vahingonkorvauksia.

    Vastaajana ollut työnantaja oli palkannut kesälle 2020 mansikan- ja vadelmanpoimintaan 11 asianomistajana ollutta työntekijää. Palkka oli urakkapalkka ja perustui poimittuihin kiloihin.

    Huonon satokauden takia urakkapalkka jäi liian alhaiseksi. Työntekijöille olisi kuulunut maksaa tuntipalkan mukainen takuupalkka työstään.

    Työntekijöiden ansiot jäivät puoleen työehtosopimuksen minimipalkasta. Lisäksi työntekijät olivat kertomansa mukaan tehneet yli 11 tunnin pituisia päiviä ilman ylityökorvausta.

    Työnantaja ei ollut tehnyt työaikakirjanpitoa työntekijöiden todellisista työtunneista. Kaikille työntekijöille oli kirjattu päivittäin sama työn aloitus- ja lopetusaika.

    Asianomistajat olivat olleet ulkomaalaisia kausityöntekijöitä. Heidän taloudellinen asemansa oli ollut heikko ja yhtä lukuun ottamatta, he puhuivat ainoastaan albanian kieltä.

    Käräjäoikeus katsoi, että työnantaja oli syrjinyt ulkomaalaisia kausityöntekijöitä kansalaisuuden ja kielen perusteella. Vastaaja vaikutti käyttäneen hyväkseen heidän riippuvaista asemaansa, taloudellista ahdinkoa sekä tietämättömyyttä työnantajan velvollisuuksista ja omista oikeuksistaan.

    Syrjintä kävi ilmi, kun palkkausta ja työaikoja verrattiin työntekijöihin, jotka työskentelivät työehtosopimusta noudattavan työnantajan palveluksessa.

    Tuomiossa lieventävänä seikkana oikeus huomioi, että työnantaja maksoi puuttuvat palkat myöhemmin.

    Tuomio ei ole lainvoimainen.

    Lisää aiheesta
    • Viime vuoteen asti Thaimaasta rekrytoidut marjanpoimijat saapuivat Suomeen Schengen-turistiviisumeilla.

      Talous | Ulkomaiset marjanpoimijat tulee palkata jatkossa työsuhteeseen, turistiviisumi ei enää riitä

    • Työsuhteen naamioiminen kevytyrittäjyydeksi levisi metsäalalle. Kuvituskuva.

      Työmarkkinat | Ulkomaisen työvoiman palkkauksessa ja työajoissa puutteita – metsämarjojen poimijoiden osalta laittomuuksia ilmeni joka tarkastuksessa

    • Etla muistuttaa ilmastolakiin kirjatusta tavoitteesta, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. LEHTIKUVA / Roni Reikomaa.

      Metsänhoito | HS: Ulkomaisen työvoiman riisto levinnyt metsätyömaille

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä