
Kaasun hinta on vuodenalussa jälleen noussut ja samaan aikaan EU kaavailee uusia lannoitetulleja Venäjälle.
Tulleilla EU toivoo muun muassa Euroopan oman lannoitetuotannon kasvua.
Suomesta voi tulla merkittävä vihreän ammoniakin tuottaja, MT kertoi noin vuosi sitten.
Green North Energy -yritys suunnittelee Naantaliin, Kemiin ja Poriin uusiutuvalla sähköllä toimivia laitoksia, jotka tuottaisivat vetyä, mikä jalostetaan edelleen ammoniakiksi.
Nämä laitokset voisivat poistaa jopa kokonaan lannoitteissa käytettävän ammoniakin tuontitarpeen Suomeen.
Tällä hetkellä Suomessa ei ole omaa ammoniakin tuotantoa. Sitä tarvitaan typpilannoitteisiin ja se on siten ruuantuotannolle tärkeää. Ammoniakin tuonti Venäjältä on edelleen merkittävää.
”Ollaan Euroopassa yksi ensimmäisistä isoista vetyhankkeista.”
Miten suunnitelmat etenevät, onko investointipäätöksiä laitoksista jo tehty?
”Investointipäätöksiä ei ole vielä tehty”, kertoo toimitusjohtaja Jussi Ylinen Green North Energystä.
”Naantalin laitos menee suunnitelmissa ensimmäisenä ja siihen nyt panostetaan.”
Green North Energy sai viime vuonna hankkeeseen kumppanikseen ranskalaisen Meridiamin.
Ylisen mukaan rahoituspuoli on siten kunnossa. Lisäksi hän toteaa, että Meridiam ei ole pelkästään rahoittaja, vaan aktiivinen kehittäjä. Se on toteuttanut aiemmin lukuisia vihreän energian hankkeita.
Investointipäätös Naantalin laitokseen voi tulla vuodenvaihteessa tai ensi vuoden alkupuolella, Ylinen arvioi.
”Tämä on ison mittaluokan hanke, jonka kehitys ottaa aikansa. Ollaan Euroopassa yksi ensimmäisistä isoista vetyhankkeista.”
Tammikuun lopussa Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Naantalin hankkeelle ympäristöluvan ja ehdollisen vesitalousluvan.
”Iso kysymys Euroopalle on halutaanko olla osana venäläistä fossiilitaloutta vai omavaraisessa vetytaloudessa.”
Green North Energyn ja maatalouden kannalta oleellinen kysymys on, miten vihreälle ammoniakille syntyy kysyntää?
Vihreän ammoniakin tuotannon kannattavuus riippuu sähkön hinnasta.
Fossiilisella maakaasulla tuotettuun ammoniakkiin verrattuna kustannukset on arvioitu puolitoista tai kaksinkertaisiksi. Eli lannoite olisi perinteisiä kalliimpaa.
Ilman yhteiskunnan ohjausta maatalouden siirtymä vihreisiin lannoitteisiin olisi hidasta, Ylinen sanoo.
Tuet on yksi mahdollisuus saada siirtymää käyntiin, hän arvioi.
Toinen mahdollinen vaihtoehto olisi esimerkiksi polttoaineissa nyt käytössä oleva seosvelvoite eli tietty osa lannoitteiden ammoniakista täytyisi olla vihreästi tuotettua.
”Uuden markkinan syntyminen ottaa aikansa ja siihen vaikuttaa moni asia”, Ylinen toteaa.
Lannoitetulleilla ja kaasun hinnalla on vaikutusta.
”Iso kysymys Euroopalle on, halutaanko olla osana venäläistä fossiilitaloutta vai omavaraisessa vetytaloudessa”, Ylinen sanoo.
Saksan liittopäivävaalit helmikuun lopulla voivat olla tärkeä suunnannäyttäjä Euroopan kehitykselle. Saksan teollisuus on perustunut vahvasti maakaasuun.
Lannoitekäytön lisäksi ammoniakkia voi käyttää meriliikenteessä polttoaineena.
Kolmas käyttökohde, ja mahdollinen asiakas vihreälle ammoniakille, on teollisuus, jossa ammoniakkia käytetään paljon.
”Maakaasusta tehtävä ammoniakki on suuri päästölähde. Siksi näemme tärkeäksi olla mukana vihreän tuotannon kehittämisessä. Samalla omavaraisuutta saadaan parannettua”, Ylinen sanoo.