
Ruokaviraston pääjohtaja Leena Räsänen toteaa, että haalarikameroiden käyttöön ottaminen maatilojen tarkastuksissa ei olisi mahdollista ilman erityislainsäädännön muutosta.
Nykyiset lait sallivat havaintojen kuvaamisen, mutta koko tarkastuskäynnin videoinnin yhteydessä tulisivat arvioitaviksi esimerkiksi tietosuojavaatimukset, tallenteiden tallettaminen, edelleen luovutus ja hävittäminen.
Käytännössä tarkastajan haalarikameralla kuvaamisessa tallentuisi väistämättä henkilötiedoiksi luokiteltavaa tietoa, josta lainsäädännön mukaan syntyisi henkilörekisteri. Valokuvat taas otetaan niin, ettei niissä näy henkilöitä eikä muuta valvottavan omaisuutta kuin se kohde, jota tarkastuksella tehty havainto koskee.
Yleisesti ottaen Ruokavirasto suhtautuu Räsäsen mukaan positiivisesti teknologian hyödyntämiseen valvonnassa.
MTK:n juristi Kimmo Tammi on ehdottanut haalarikameroiden käyttöön ottamista etenkin niihin tarkastuksiin, joissa viljelijä itse ei pääse paikalle (MT 18.2.).
Hänen mukaansa laki tiettyjen EU- ja kansallisten maataloustukien toimeenpanosta mahdollistaa jo nyt sen, että tarkastusten yhteydessä on oikeus tallentaa kuvaa noudattaen tietosuojalainsäädäntöä.
Sitä, onko kuva valo- vai videokuvaa, ei ole eritelty. Julkisuuslaki sääntelee niin ikään perusteista, joiden mukaan tallenne voidaan luovuttaa, Tammi lisää.
Ruokaviraston mukaan ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia, joissa viljelijä tai tämän edustaja ei ole paikalla, tapahtuu hyvin harvoin.