• Sateet kiusaavat perunan nostoa, yleisnäkymä on kuitenkin vielä kohtuullinen

    Karijoella on jo toinen peräkkäinen todella märkä vuosi.
    Tilaajalle
    Tyrnäväläisen Pertti Alatalon tilalla nosto sujui torstaina.
    Tyrnäväläisen Pertti Alatalon tilalla nosto sujui torstaina. 
    Maatalous|Kasvintuotanto
    6.10.202306:00
    Satu Lehtonen

    Alkukesä oli turhan kuiva, nostokausi taas liian sateinen. Tämä näyttää tänä vuonna olevan perunantuotannon yleiskuva kaikkialla.

    Moni on sateista huolimatta saanut nostot etenemään tai valmiiksi asti, mutta märimmillä alueilla ollaan suurissa ongelmissa.

    Suupohja on yksi ruokaperunan päätuotantoalueista Suomessa. Siihen kuuluvalla Karijoella käydään läpi jo toista peräkkäistä äärimmäisen märkää nostokautta.

    Veli Yli-Hannula kertoo, että Karijoella satoi elo–syyskuussa 274 millimetriä. Vuotuinen sademäärä alueella on normaalisti 600 milliä, nyt syyskuun loppuun mennessä kertyi jo 640 millimetriä.

    ”Tuntuu viime kauden toisinnolta”, Yli-Hannula toteaa. ”Viime vuonnakin Karijoki oli Suomen sateisin kunta.”

    Tilan peruna-ala on toista sataa hehtaaria. Viime vuonna sato jäi noin neljänneksen normaalia heikommaksi.

    Tänä vuonna tilanne näytti heinäkuun lopussa erittäin hyvältä. ”Mutta elokuun aikana lisäkasvu jäi koviin sateisiin.”

    Veli Yli-Hannulan tilalla perunan nosto on märkyyden takia todella hankalaa.
    Veli Yli-Hannulan tilalla perunan nosto on märkyyden takia todella hankalaa. Kuva: Johannes Tervo

    Odotettavissa oli hyvä sato, mutta nyt määrä jää normaaliin, jos se saadaan nostettua, Yli-Hannula luonnehtii. Hänellä oli keskiviikkona nostamatta hiukan alle 30 prosenttia alasta.

    Nosto on hidasta, kun on valittava kantavimpia paikkoja ja oltava tarkkana, ettei märkyyden pilaamia mukuloita päädy varastoon. ”Nyt saadaan nostettua päivässä vajaa puolet siitä mitä normaalioloissa.”

    ”Meidänkin tilalta on jo mennyt ruokaperunaksi tarkoitettuja eriä hiutaleraaka-aineeksi, kun on ollut epäily, että säilyvyys on huono. Hinta putoaa silloin noin puoleen.”

    Yli-Hannula arvioi, että tilanne on näin paha melko pienellä alueella. ”Monin paikoin on saatu ihan hyviä satoja. Perunaa kyllä on.”

    Penttilän perunatilan Helmi, Elle, Anne ja Hilla Penttilä kuvassa huhtikuussa 2021.
    Penttilän perunatilan Helmi, Elle, Anne ja Hilla Penttilä kuvassa huhtikuussa 2021. Kuva: Tomi Hirvinen

    Penttilän Perunatilalla Kalajoella tilanne näyttää paremmalta. ”Sateet aiheuttavat meilläkin haasteita, mutta ei läheskään sellaisia kuin Karijoella”, Anne Penttilä toteaa.

    Nostojen aloituksen jälkeen Pitkäsenkylällä on satanut noin 100 millimetriä.

    Penttilän 130 perunahehtaarista oli keskiviikkona nostettu noin kaksi kolmannesta.

    ”Nostamme satoa kolmella yksiköllä. Vähän haastavissa olosuhteissa, mutta nostetaan kuitenkin.”

    Tilan pelloilla on läpäisevä maalaji ja salaojituksiin ja peruskuivatukseen on panostettu. ”Vaikka sadonkorjuun aikana on satanut lähes päivittäin, jokaiselle poutapäivälle on löytynyt sellainen pelto, johon on päässyt nostamaan.”

    Mikko Mäläskä kertoo kuivuuden haitanneen sateita enemmän.
    Mikko Mäläskä kertoo kuivuuden haitanneen sateita enemmän. Kuva: Maiju Pohjanheimo

    Mikko Mäläskän tilalla Tyrnävällä perunasato saatiin korjattua tiistaina. Peruna-ala oli satakunta hehtaaria.

    Kuivuus on Tyrnävällä haitannut enemmän kuin sateet, Mäläskä kertoo. ”Käytännössä koko kesä oli liian kuiva, ja sateet alkoivat väärään aikaan eli korjuukauden alussa.”

    Sateet hidastivat korjuuta lähinnä niin, että työpäiviä jouduttiin lopettamaan kesken. ”Tilanne ei meillä ollut niin huono kuin Etelä-Pohjanmaalla.”

    Sadon määrää Mäläskä luonnehtii normaaliksi ja laatua kohtalaisen hyväksi.

    Kostia Kovalechuk ja Nelia Kholovik lajittelivat torstaina perunaa Arto Alatalon ajaman nostokoneen kyydissä Tyrnävällä.
    Kostia Kovalechuk ja Nelia Kholovik lajittelivat torstaina perunaa Arto Alatalon ajaman nostokoneen kyydissä Tyrnävällä. Kuva: Kai Tirkkonen

    Tyrnäväläisellä Pertti Alatalolla nostot ovat vielä kesken. Keskiviikkona hän arvioi, että korjaamatta oli noin 30 hehtaaria vähän reilusta 100 hehtaarista.

    ”Alkukesä oli turhan kuiva”, toteaa myös Alatalo.

    Nostokautta ovat kiusanneet jatkuvat sadekuurot. ”Ei ole oikein kunnon poutapäiviä ollut. Perunan laatu ja säilyminen huolestuttaa.”

    Alatalo toteaa kuitenkin, että pahimmalta on säästytty. ”Meidän kohdalla ei ole tullut mitään mahdottomia vesikuuroja.”

    Tällä hetkellä näyttää siltä, että sadosta tulee keskimääräinen, jos vain laatu säilyy, hän toteaa.

    Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.
    Lisää aiheesta
    • Penttilän perunatilaa ovat viimeiset seitsemän vuotta luotsanneet äiti ja tyttäret. Helmi (vas.), Elle, Anne ja Hilla ovat kehittäneet tilastaan kilpailukykyisen. Johtotähtenä toimii rakkaus perunaan.

      Äiti ja tyttäret pyörittävät yhtä Suomen suurimmista perunatiloista: "Isännän kuolema pysäytti arjen, mutta vain hetkeksi"

    • ”Varovaisenkin arvion mukaan noin 20 prosenttia Suupohjan peruna-aloista alkaa olla menetettyjä. Niillä ei ole enää mitään tehtävissä. Satoa ei saada”, Veli Yli-Hannula kertoo.

      Kasvintuotanto | Viljelijä videolla: ”Tästä perunasta ei ole kenenkään lautaselle, tämä maa on aivan vettynyttä” – Suupohjan ruokaperunasadosta tuhoutumassa viidennes

      Tilaajalle
    • Jimi Kokko lastasi perunaa kuljetusrekan kyytiin maanantaina Mäläskän perunatilalla. Sakari Karhula sitoi kuormaa.

      Rupiset perunat ranskalaisten raaka-aineeksi, priimaa kotikeittiöihin – kuivuus piinasi perunanviljelyä Tyrnävällä

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle