• Maitotuotteiden hinnat kaupoissa ovat nousseet, mutta parantunut tuottajahinta ei jakaudu tilojen kesken tasan

    Suomessa kaupalta saatavat hinnankorotukset tulevat viipeellä, toteaa Arla Suomen hankintajohtaja Sami Kilpeläinen.
    Monien maitotuotteiden kulutus on viime aikoina laskenut.
    Monien maitotuotteiden kulutus on viime aikoina laskenut.  Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalous
    17.10.202206:00
    Terhi Torikka

    Kotimaan maitomarkkinoilla tilanne on hankala, arvioi MTK:n ja maitovaltuuskunnan maitoasiamies Marjukka Mattio.

    ”Tuotanto ja kulutus ovat miinuksella, ja yrittäjätulo sekä kannattavuuskerroin ovat pudonneet.”

    Tuottajahinnasta ja kustannusten noususta on käyty tiukkaa keskustelua jo yli vuoden ajan. Korotuksia hintoihin on yleisellä tasolla saatu, mutta tuottajahinnan keskiarvon nousu ei takaa, että kaikkien tuottajien tilanne olisi helpottunut.

    Vähittäismyymälöissä maitotuotteiden hinnat ovat vuoden aikana nousseet noin 15 prosenttia.

    ”Se on positiivista, mutta yleinen taso ei kerro, miten korotukset ovat alan eri toimijoiden välillä jakautuneet. Kaikkien tuotteiden hintaneuvotteluja kaupat eivät ole avanneet”, Mattio sanoo.

    Hän epäilee, että ostovoiman heikentyminen lisää kauppojen private label -tuotteiden suosiota ja mahdollisesti heikentää korkean arvon tuotteiden kysyntää. Myös ravintolassa syöminen saattaa vähentyä.

    Muuten inflaation vaikutuksia kulutukseen on toistaiseksi vaikea arvioida. ”Se nähdään paremmin, kun seuraavat kulutusbarometrit julkaistaan.”

    Viime aikoina ainut tuoteryhmä, jossa maitotuotteiden kulutus Suomessa on selvästi kasvanut, ovat jugurtit ja rahkat.

    Kysyntä on vahvaa myös kermoissa ja rasvoissa, kertoo Arla Suomen hankintajohtaja Sami Kilpeläinen. Sen sijaan nestemäisten maitojen kulutus on jatkanut trendinomaisesti laskuaan. Kilpeläinen arvioi sen johtuvan osittain siitä, että ravintoloissa ja julkisissa ruokapalveluissa ei nykyisin aina edes ole tarjolla maitoa.

    Euroopan maista Belgiassa, Hollannissa ja Irlannissa maitokilosta maksettiin vielä syyskuun hintatilastojen mukaan edelleen keskimäärin yli 60 senttiä ja Tanskassakin vain pari senttiä alle.

    ”Ostovoima on siellä vielä säilynyt hyvänä, mutta hintajuhlat saattavat olla pian ohi, jos maksukyky alkaa heikentyä eivätkä lisäarvotuotteet enää vedä”, Mattio sanoo.

    Euroopan huippuhintoja on tukenut myös maitotuotteiden globaalisti hyvä kysyntä ja niukka tuotanto. Samalla hyvä hinta on todennäköisesti hillinnyt maidontuotannon lopettamistahtia korkean hinnan maissa, Mattio listaa.

    Kilpeläinen lisää nopeiden hinnan nousujen syihin vielä rajut kustannusten nousut sekä merkittävästi kiristyneet ympäristövaatimukset.

    ”Suomessa kaupalta saatavat hinnankorotukset tulevat viipeillä”, Kilpeläinen toteaa.

    Luomutuotanto kiinnostaa Kilpeläisen mukaan tuottajia kovasti, mutta sen kulutuskysyntä ei valitettavasti näytä vahvistuvan.

    Lisää aiheesta
    • Kaikista Suomessa hyväksytyistä tuottajaorganisaatioista Milkenture on yhdeksäs.

      Maidontuotanto | Uuden tuottajaorganisaation tavoitteena parantaa osakkaidensa maidontuotannon kannattavuutta: ”Lähdetään tekemään yhteistyötä uudella tavalla”

      Tilaajalle
    • Maatalousyrittäjät | Sähkön hinnan nousu kohtelee maitotiloja karusti – keskikokoisella tilalla 20 sentin korotus sähkön hintaan tarkoittaa 12 000 euron lisäkustannusta vuodessa

    • Koulumaitopäivänä muistutetaan maidon ravitsemuksellisesta merkityksestä. Maito sisältää proteiinia, kalsiumia, monia vitamiineja ja hivenaineita.

      Ruoka | Keskiviikko on koulumaidon päivä – nurmiviljelyyn perustuva maidontuotanto tutkii yhä tehokkaampia tapoja sitoa hiiltä

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen