
Sianlihan tuottajahinta on jatkanut Euroopassa laskuaan. EU-maiden keskimääräinen sian hinta on laskenut yhtäjaksoisesti heinäkuusta asti.
Koska Suomessa hinta on ollut lähes muuttumaton jo yli vuoden, on EU:n keskimääräinen sian hinta nyt painunut pitkästä aikaa alle Suomessa maksettavan hinnan.
Suomessa tuottajahinta on pysynyt viime vuoden syyskuusta lähtien noin 2,20 eurossa kilolta.
Monessa muussa EU-maassa hinta lähti alkuvuodesta jyrkkään nousuun ja EU-maiden keskihinta saavutti huippunsa, yli 2,50 euroa kilolta, heinäkuussa. Sen jälkeen hinta on useissa maissa laskenut ja lokakuun alussa keskihinta on painunut 2,19 euroon kilolta.
Ruotsissa tuottajahinta sen sijaan nyt ylittää Suomen hinnan, vaikka syyskuun alussa Ruotsissa löytyi afrikkalaista sikaruttoa (ASF) villisioista. Moni Aasian maa esti sianlihan tuonnin Ruotsista taudin löydyttyä. Osa kielloista kuitenkin pian pehmeni koskemaan vain tietyllä Ruotsin alueella tuotettua lihaa.
Ruotsi ei ole vienyt sianlihaa merkittävästi ja maan omaan kulutukseen taudilla ei ole arvioitu olevan suurta merkitystä, mikä selittää hintakehitystä.
Sian hinta oli Ruotsissa laskussa elokuussa ennen kuin ASF löytyi. Syyskuun alkuun mennessä hinta oli laskenut 2,12 euroon kilolta. Lokakuun alkuun tultaessa hinta on kuitenkin noussut Ruotsissa 2,23 euroon kilolta.
EU-alueella myös porsaan hinta on laskenut koko ajan heinäkuusta lähtien.
EU:n sianlihan tuotanto on kohdannut vähenevää kysyntää niin viennin kuin sisämarkkinankin osalta, sanotaan Pellervon taloustutkimuksen (PTT) lokakuun alussa julkaisemassa katsauksessa.
Sianlihan kulutusta siirtyy osin siipikarjanlihaan. Viennin osalta Kiinan kysynnän hiipumista ei ole vielä täysin saatu paikattua muilla vientikohteilla.
Lisäksi korkeat hinnat heikensivät EU:n kilpailukykyä matalamman hintatason isoja viejämaita kuten Yhdysvaltoja ja Kanadaa sekä Brasiliaa vastaan, PTT arvioi.
Erityisesti Brasiliassa paranevat katemarginaalit, uudet vientimarkkinat ja kasvava kysyntä tulevat lisäämään tuotantoa merkittävästi.
Lisäksi ASF haittaa merkittävästi sianlihan vientiä EU:n ulkopuolelle, PTT:n katsauksessa todetaan. ASF:n vaikutukset näkyvät myös EU:n sisämarkkinoilla saatavuusongelmien vuoksi syntyvien uusien kauppasuhteiden myötä.