
Kevät on parasta aikaa polttopuiden tekoon, joten kysyimme verkkolukijoiltamme, mikä puulaji on paras polttoon. Suuri enemmistö eli lähes kaksi kolmasosaa vastaajista piti koivua parhaana vaihtoehtona.
”Paras lämpöarvo, helppo hakea metsästä, ei pihkaa.”
”Koivulla on suurin energiatiheys tilavuuteen verrattuna, mutta tulisijojen puhtauden kannalta sekapuu on paras vaihtoehto. Itse käytän sekapuuta sisältäen myös koivua.”
Moni kiitteli koivua siitä, että siitä saa myös sytyttämistä helpottavaa tuohta. Toisaalta usea vastaaja kritisoi, että koivu nokeaa tulisijoja. Koivupuun kerrottiin myös kestävän hyvin varastointia.
”On tullut poltettua lähes kaikkea mikä Suomessa kasvaa, ja koivu on paras. Hiillos kuumin ja hehkuu pisimpään.”
”Paras lämpöarvo, helppo hakea metsästä, ei pihkaa.”
Iso osa vastaajista kertoi suosivansa sekapuuta.
”Kun polttaa kuivaa sekapuuta, eivät piippu ja hormit nokeennu. Koivua poltettaessa nokeentuvat, ja koivu savuttaa. Metsänomistajana on myös ehdottoman taloudellista polttaa sekapuuta senkin vuoksi, että saa siivottua peltojen ja ojien reunat.”
”Leppä savu- ja palvisaunaan, koivu saunan lämmitykseen, kuusi ynnä muut lämmön ylläpitoon, takan alle tuohikoivu.”
Muillakin yksittäisillä puulajeilla oli kannattajia. Eräs kuusen polttaja kertoi saaneensa nuohoojalta suosituksen kuusiklapien käyttöön. Kuusta on myös hyvin saatavilla.
”Jos pitäisi joku yksi puulaji valita, kuusi on ehdottomasti paras. Koivu noettaa, lepän savu haisee ja männyn kaarnat hilseilevät sekä roskaavat. Kuusi pitää hormit puhtaina ja pihkakin rätisee mukavasti tulipesässä.”
Moni mainitsi kuusen etuna juuri tunnelmallisen räiskeen ja paukkeen takassa.
Männyn kannattajat perustelivat kantaansa muun muassa edullisella hinnalla, helpolla työstöllä ja rauhallisella paloprosessilla.
”Helpompi saada syttymään pesä alussa kuin esimerkiksi koivulla, joka kuitenkin muutoin on ehkä parempi lämmityksessä.”
”Jos pitäisi joku yksi puulaji valita, kuusi on ehdottomasti paras.”
Myös lepällä ja haavalla oli vankat kannattajansa. Molempien etuna on siisteys: roskaa ei tule sisälle. Leppä sai kiitoksia hyvästä tuoksusta ja sen kerrottiin sopivan erityisen hyvin saunapuuksi.
”Lepää palaa siististi eikä rätise. Ei juurikaan kelpaa myyntiin niin joutaa uuniin.”
Haavan hyviä puolia on tuottoisuus: uutta haapaa kasvaa nopeasti.
”Hyvä lämpöarvo, nopea kuivamaan, palaa hillitysti eikä roskaa käsiteltäessä”, totesi haavalle äänensä antanut lukija.
Kysely tehtiin MT:n verkkosivuilla 16.–20.3.2026. Kyselyyn vastasi 590 henkilöä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
