Suomussalmella Hukkajoella elokuussa raakkuja tuhonneen hakkuutyömaan puunkorjuuyritys toimi Stora Ensolta saamiensa ohjeiden mukaan.
Yrittäjä kertoo oman näkökulmansa tapahtumista nimettömänä Helsingin Sanomien haastattelussa. Yritys oli Stora Enson urakoitsijan aliurakoitsija.
Kun Metsähallituksen biologi kertoi ajokoneen kuljettajalle maastossa joen raakuista, kuljettaja oli soittanut aliurakoitsijalle ja tämä urakoitsijalle.
Stora Enson työntekijältä tuli urakoitsijan välityksellä ohje jatkaa töitä päivän loppuun asti. Hakkuut keskeytettiin vasta seuraavana aamupäivänä.
Tietoa raakuista ei ollut hakkuusuunnitelmassa, vaikka Kainuun ely-keskus oli tiedottanut maanomistajaa ja Stora Enson paikallista ostajaa toukokuussa.
Aliurakoitsija kokee tulleensa väärinkohdelluksi. Hän kertoo, että tapauksen jälkeen hänen työnsä loppuivat ”kuin seinään”.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
