
Tehokkain toimenpide afrikkalaisen sikaruton viruksen (ASF) torjumiseksi ja sen leviämisen estämiseksi sikatiloille on minimoida taudin leviäminen villisikojen joukossa.
Afrikkalaisen sikaruton puhkeamisen yhteydessä kuolleiden villisikojen etsintä on ratkaisevan tärkeää taudin torjunnassa, koska tautiin kuolleet villisiat kantavat suurta viruskuormaa. Taudin leviämisen rajoittamiseksi raadot on paikannettava ja hävitettävä maastosta, sillä tauti säilyy niissä pitkään tarttuvana.
Puolassa tehdyn tutkimuksen mukaan suurin osa villisian raadoista löydettiin koulutettujen etsintäkoirien avulla. Drooneilla, ihmisillä tai sekamenetelmillä tehdyt etsinnät osoittautuivat heikompitehoisiksi. Koulutetut etsintäkoirat eivät ole muiden menetelmien vaihtoehto, vaan lisä muuhun keinovalikoimaan. Näin kutakin menetelmää voidaan käyttää tilanteen mukaan.
Koiran suurin etu on tietenkin sen hyvä hajuaisti. Koiran erityinen vahvuus on siinä, että se etsii hajua eikä näkyvää kohdetta.
”Koirilla on aivan ylivertainen hajuaisti ihmiseen verrattuna, vähintään tuhansia kertoja parempi. Koirien hajuaistia tutkinut Helsingin yliopiston tutkija on kertonut, että koiralle riittää yhdestä kymmeneen molekyyliä haistettavaa ainetta millilitrassa vettä, ja että se vastaa samaa kuin 20 miljardissa uima-altaassa olisi yksi tippa verta. Koira pystyisi haistamaan senkin”, kuvailee Kennelliiton viestintäasiantuntija Anna Grenfors.
Kuollut villisika tai sen osa voi olla kasvillisuuden tai maaston peitossa tai sellaisessa paikassa, jota ihminen ei normaalissa maastoetsinnässä huomaa, mutta koira pystyy sen haistamaan.
Työ ei ole kuitenkaan koirallekaan helppoa, sillä vaihtuvat maastot, vaihtelevat sääolosuhteet ja monimutkainen hajudynamiikka vaikuttavat työhön.
”Pelkkä kohdehajun opettaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koira olisi valmis operatiiviseen työskentelyyn. Koiran pitää osata etsiä järjestelmällisesti erilaisissa maastoissa ja olosuhteissa, työskennellä riittävän itsenäisesti mutta samalla pysyä täysin ohjaajan hallinnassa sekä ilmaista löytämänsä kohde turvallisella tavalla. Koiran ei tule esimerkiksi mennä nuolemaan tai puremaan löytämäänsä raatoa”, eläintenkouluttaja Tanja Karpela sanoo.
Karpela muistuttaa, että on tärkeää erottaa toisistaan koira, joka osaa etsiä jonkin hajun, ja koirakko, joka on valmis työskentelemään turvallisesti todellisessa epidemiatilanteessa. Kaikki koirat tai ohjaajat eivät sovellu etsintätehtävään.
Kaikki koirat tai ohjaajat eivät sovellu etsintätehtävään.
”Tässä tehtävässä ei ole kysymys ainoastaan siitä, saadaanko koira kiinnostumaan oikeasta hajusta. Koko työskentelyketjun pitää olla suunniteltu ja koulutettu siten, ettei etsintä itsessään aiheuta tarpeetonta riskiä taudin leviämiselle”, Karpela muistuttaa.
Eivätkö metsästyskoirat sitten voi hoitaa tehtävää?
”Metsästyskoiratausta ei itsessään estä koiran käyttämistä, mutta myöskään se, että koira on hyvä metsästyskoira, ei automaattisesti tarkoita sen soveltuvan hyvin tähän tehtävään”, Karpela vastaa.
Karpelan mukaan metsästyskoiralla voi olla erittäin hyödyllisiä ominaisuuksia, niillä on hyvä fyysinen kunto, maastovarmuus, työskentelyhalu ja kyky liikkua itsenäisesti laajallakin alueella. Toisaalta juuri metsästykseen liittyvä käyttäytyminen voi joissakin tapauksissa olla tässä tehtävässä ongelma.
”Koirat pitäisi valita yksilöinä niiden ominaisuuksien perusteella”, Karpela kiteyttää.
Saksassa raatotöihin koulutettujen koirarotujen joukossa on eniten FCI-ryhmän 7 eli seisojien edustajia. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi lyhytkarvainen saksanseisoja, weimarinseisoja ja unkarinvizsla.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
