• Tapion Juha Ruuska esittelee siemenviljelmää. Tämän kasvihuoneen puut ovat elinkaarensa lopussa.
    Tapion Juha Ruuska esittelee siemenviljelmää. Tämän kasvihuoneen puut ovat elinkaarensa lopussa. Kuva: Sanne Katainen

    Päätehakkuu vain 30 vuoden jälkeen – uuden sukupolven rauduskoivu kasvaa entistä nopeammin

    Jalostetut rauduskoivut kasvavat suorarunkoisemmiksi ja vähäoksaisiksi, mikä parantaa puun laatua ja metsän tuottoa.
    Tilaajalle
    Metsä|Metsä
    8.6.202618:00
    Aida Salminen
    Hausjärvi

    Valo tulvii silmiini, kun astumme kasvihuoneen sisään. Ympärilläni on paljon epätyypillisen näköisiä koivuja. Oksat riippuvat pitkinä ja ne näyttävät jopa painavilta. Rungot ovat silmäänpistävän suoria.

    Olemme Tapion siemenkeskuksessa Oitissa, Hausjärvellä. Tältä siemenviljelmältä tulee suuri osa Suomen jalostetuista rauduskoivun siemenistä.

    Jalostetun rauduskoivun ominaisuudet poikkeavat merkittävästi jalostamattomasta.

    Viime vuonna Tapio Palveluista eläköityneen metsäpäällikön Hannu Niemelän mukaan erot jalostamattoman ja jalostetun rauduskoivun välillä puun kasvussa ja laadussa ovat samaa luokkaa kuin hieskoivun ja jalostamattoman rauduskoivun erot.

    Jalostus nopeuttaa puun kasvua sekä parantaa puuntuotosta, laatua sekä ilmasto- ja tuhonkestävyyttä.

    Jalostetun koivun siemeniä.
    Jalostetun koivun siemeniä. Kuva: Sanne Katainen

    Tapion kasvuliiketoiminnan johtajan Juha Ruuskan mukaan jalostuksella rauduskoivusta on saatu suorarunkoisempaa, pieni- ja vähäoksaista sekä nopeakasvuista.

    Nopea kasvuvauhti ja sen myötä syntyvät suuret vuosilustot eivät heikennä puuaineksen laatua. Sen sijaan vauhdikas kasvu voi ehkäistä hirvituhoja, koska puu kasvaa nopeammin hirvituhoille alttiin ikävaiheen ohi.

    Jalostettu siemen kasvaa 30 prosenttia nopeammin jalostamattomaan verrattuna.

    Etelä-Suomen lehtomaisilla kankailla tämä tarkoittaa metrin pituuskasvua, sentin läpimitan kasvua sekä yli kymmenen kuutiometrin keskikasvua vuosittain ensimmäisten 20 vuoden ajan.

    Jos kasvuolosuhteet ovat suotuisat, on rauduskoivikko päätehakkuukypsä jo 30 vuoden jälkeen.

    Suotuisat kasvuolosuhteet tarkoittavat, että rauduskoivu on istutettu lehtomaiselle tai tuoreelle kankaalle eikä liian tiiviille tai hienojakoiselle maalle. Alueen vesitalous on myös oltava kunnossa ja metsänhoidon toimenpiteet toteutettu oikein.

    Vartettu koivu. Kasvihuoneiden pohjalla on valkoista kiveä lisäämässä valoa.
    Vartettu koivu. Kasvihuoneiden pohjalla on valkoista kiveä lisäämässä valoa. Kuva: Sanne Katainen

    Siemenviljelyksen puut ovat niin sanotusti vartteita ja niitä leikataan vuosittain. Niitä myös kastellaan ja lannoitetaan.

    Keväällä kasvihuoneen luukut laitetaan muutamaksi päiväksi kiinni ja puhaltimella levitetään vartteissa olevaa siitepölyä, jotta saadaan varmistettua viljelmän emikukkien pölyttyminen.

    Heinäkuussa, kun siemenet ovat tuleentuneita, mutta eivät vielä varise, norkot kerätään käsin talteen.

    Koivuja täytyy leikata vuosittain, jotta ne eivät kasva kasvihuoneen katosta läpi.
    Koivuja täytyy leikata vuosittain, jotta ne eivät kasva kasvihuoneen katosta läpi. Kuva: Sanne Katainen

    Uudempi, elokuussa 2023, perustettu siemenviljelmä on vieläkin nopeakasvuisempi. Tämä kolmannen sukupolven jalostussiemen on vasta menossa taimituottajille ja sitä on saatavissa taimitarhoilta pieniä taimieriä jo ensi vuonna.

    Toisessa kasvihuoneessa on huomattavasti pienempiä puita.
    Toisessa kasvihuoneessa on huomattavasti pienempiä puita. Kuva: Sanne Katainen

    Rauduskoivun osuus on Suomen metsien viljelyssä vielä vähäistä verrattuna kuuseen ja mäntyyn. Metsää viljellään vuosittain noin 100 000 hehtaaria ja tästä vain kolme prosenttia rauduskoivulle.

    Tuoreimmat metsänhoidon suositukset kannustavat lisäämään lehtipuuosuutta metsissä.

    Tähän on Tapion palvelualueen päällikön Kalle Vanhatalon mukaan kaksi päävaihtoehtoa: havupuuvaltaisten taimikoiden täydentäminen lehtipuusekoituksella tai lehtipuumetsien, kuten puhtaiden rauduskoivikoiden istuttaminen.

    Kuusi-koivusekametsää istuttaessa molemmat puulajit voi istuttaa samaan aikaan. Tällöin kuitenkin syntyy kaksijaksoinen metsä, koska näiden puulajien kasvuvauhdit ovat niin erilaiset. 10 vuoden jälkeen rauduskoivu voi olla jo 10 metriä pitkää ja kuusi vasta 3—4 metristä.

    Rauduskoivun kasvatuksessa kaikkein tärkeintä on ajoitus. Jos harvennuksia ei tehdä ajallaan, puiden latvussuhde pienenee ja järeytyminen kärsii. Myös puiden tuhonkestävyys heikkenee, jos harvennukset viivästyvät.

    ”Rauduskoivun kasvatus vaatii hoitotöiden tarkkaa ajoitusta ja toteutusta”, kiteyttää Niemelä.

    Näin onnistut rauduskoivun kasvatuksessa:

    Jos tavoitteena on puunmyyntitulot, käytä jalostettuja taimia.

    Istuta 1600 tainta hehtaarille.

    Varhaisperkaus ei ole tarpeen, koska rauduskoivu kasvaa niin nopeasti.

    Tee taimikonharvennus, kun koivut ovat 4–5 metrin korkuisia

    Älä viivyttele ensiharvennuksen tai toisen harvennuksen kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Luonto tiesi paremmin, Kaino ja Anna-Liisa Lehtilä tuumivat. Tähän piti tulla puhdas männikkö, mutta koivut tunkivat paikalle väkisin.

      Metsänhoito | Kuinkas tässä näin kävi – istutusmännikkö muuttuikin rauduskoivikoksi

      Tilaajalle
    • Koivu lisää sekapuuston monimuotoisuutta.

      Metsä | Rauduskoivu haastaa kuuset – näin kasvatat terveen ja tuottavan koivikon

      Tilaajalle
    • Henri Jakovuori (etualalla) ja Tino Aalto aloittavat mittaukset eteläsuomalaisessa kasvatusmetsässä. Täällä puusto on hakattu melko harvaksi.

      Metsänhoito | Loppuuko metsä? Nykymenolla kasvusta hakataan yhä suurempi osa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    rauduskoivu
    puulajikkeiden jalostus
    metsänhoito
    Tapio
    metsänviljely
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa