Loppuuko metsä? Nykymenolla kasvusta hakataan yhä suurempi osa

”55 metriä, suunta 218!”

Satunnainen mittauspaikka metsässä on tällä kertaa aivan lyhyen kävelymatkan päässä, Etelä-Suomessa pääsee yleensä tietä pitkin lähes perille.

Ryhmänjohtaja Henri Jakovuori ja mittaaja Tino Aalto aloittavat työpäivänsä valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) parissa.

Metsikkö, jonne työpari suuntaa, kätkee sisäänsä yhden yli 10 000:sta metsäkoealasta, joita reilu parikymmentä Luonnonvarakeskuksen (Luke) mittausryhmää ympäri maata käy läpi toukokuusta lokakuun puoliväliin kestävällä mittauskaudella.

Tällä kertaa mukana on VMI:n maastomittauksista vastaava tiimiesimies, tutkija Arto Ahola.

VMI:ssä mittauksia tehdään kaikkien omistajaryhmien metsissä. Metsänomistajat eivät saa tietoa niistä etukäteen. Koealojen sijainti on ainoastaan Luonnonvarakeskuksen tiedossa. Näin mittaukset edustavat aidosti suomalaista metsää.

”Jos metsänomistajat tietäisivät koealan olemassaolosta, he voisivat hoitaa aluetta tavallista paremmin tai eivät ehkä uskaltaisi koskea siihen ollenkaan”, Ahola selittää.

Tino Aalto (vas.) ja Henri Jakovuori kulkevat maastossa koealalta seuraavalle. Samassa rypäässä koealoja mitataan 300 metrin välein. Kuva: Sanne Katainen

Uteliaisuutta metsien mittaajat silti herättävät. Epäselvyyksien välttämiseksi he jättävät yhteystietonsa auton tuulilasiin näkyville.

”Ensimmäinen puhelinsoitto tuli heti ensimmäisellä viikolla. Auto oli näkyvällä paikalla, ja maanomistaja kysyi, mitä ollaan tekemässä ja odotetaanko häneltä jotain,” Jakovuori kertoo.

Aholan mukaan ihmiset ovat yhä tarkempia metsissä kulkevista ihmisistä.

”Ollaan huolissaan naapurin puolestakin. Lähes poikkeuksetta kohtaamiset ovat kuitenkin ystävällisiä.”

Arto Ahola on työskennellyt VMI:n parissa vuodesta 1988. Tulkinnanvaraisia tilanteita maastossa tulee paljon, joten mittaajien kouluttaminen on tärkeää. Kuva: Sanne Katainen

VMI-koealat sijaitsevat 8–12 koealan ryppäissä 300 metrin päässä toisistaan. Ryppäiden väli on Etelä-Suomessa seitsemän kilometriä.

Koeala voi osua mihin maaston kohtaan vain. Työn alla olevan ryppään koealoista yksi osuu moottoritien keskelle, toinen teollisuusalueelle. Sekin on tärkeä tieto: muualle kuin metsään osuvien koealojen perusteella saadaan selville, paljonko maata käytetään mihinkin tarkoitukseen. Tämä tieto valuu muun muassa virallisiin arvioihin Suomen metsäkadosta.

”Maankäyttöluokan muutos saadaan maastossa selville vertaamalla koealan nykytilan tietoa vanhoihin kartta- ja ilmakuva-aineistoihin. Esimerkiksi teollisuusalueelle osunut koeala oli 30 vuotta sitten metsää”, Ahola kertoo.

Elektronisilla mittasaksilla yksi mittaaja voi tallentaa tiedot napinpainalluksella. Puulajin ja läpimitan lisäksi tallentuu sen sijainti koealalla. Kuva: Sanne Katainen

Kattavan koealaverkon perusteella piirtyy tarkka kuva metsien tilasta.

Viimeisimmän tiedon mukaan Suomen metsissä on 2,6 miljardia kuutiometriä puuta. Sitä kasvaa vuosittain 103 miljoonaa kuutiometriä.

Tähän asti arvio on varsin varmaa tietoa. Vuosittain voimakkaastikin muuttuvat arviot ovat piinanneet metsien hiilinielusta käytävää keskustelua, mutta runkopuun määrää ongelma ei koske. Nykyiset ja menneet metsävarat tunnetaan VMI:n ansiosta tarkkaan.

Perusasioita, kuten kasvua ja tilavuutta on mitattu yli sadan vuoden ajan, vuodesta 1921 asti.

”Puuston kokonaistilavuuden arvion otantaan liittyvä keskivirhe on 0,5 prosenttia. Kasvussa epävarmuus on hieman suurempi”, kertoo VMI:stä vastaava Luken erikoistutkija Minna Räty.

Epävarmuus kasvaa, kun metsien tulevaisuutta ennustetaan laskentamallien avulla.

Niissä joudutaan tekemään joukko oletuksia metsien hakkuista ja hoidosta.

Esimerkiksi ilmastonmuutosta ei pystytä tarkkaan ennakoimaan, eikä taimien jalostuksen vaikutusta tiedetä täsmällisesti. Hakkuut ja hoitotoimet ovat puumarkkinoiden ja metsänomistajien armoilla.

Koska tulevaisuus on epävarmaa, Luke tuottaa metsäsektorin päätöksenteon tueksi useita tulevaisuuden skenaariolaskelmia eri oletuksin.

Vaikka skenaariot eivät ole tulevaisuusennusteita, ne voivat ruokkia odotuksia.

Vielä 2010-luvulla uskottiin metsien kasvun kiihtyvän edelleen. Sittemmin arviot ovat muuttuneet maltillisemmiksi.

Vuosikymmeniä kestänyt metsävarojen karttuminen on jatkunut edelleen, mutta aikaisempaa hitaammin.

2010-luvulla puuvarasto kasvoi vuosittain yli 30 miljoonalla kuutiolla, viime vuonna enää 13 miljoonaa kuutiota.

Rajatapaus: lasketaanko tämä puu mukaan? Koealalta mitataan yli 1,3 metrin korkuiset puut. Puu luokitellaan kuolleeksi, jos se on varmuudella ensi keväänä kuollut. Kuva: Sanne Katainen

Odotukset metsien kasvusta saivat jälleen kolauksen helmikuussa, kun Luke julkaisi uuden arvion tulevaisuuden hakkuumahdollisuuksista.

Laskelmien mukaan kasvu hiipuu 2030-luvulla alle sataan miljoonaan kuutioon vuodessa, jos hakkuut pysyvät nykyisen kaltaisina.

Se on merkittävä muutos edellisvuosien laskelmiin. Kävi ilmi, että pitkän ajan kasvua on yliarvioitu aiemmin noin 20 prosenttia.

”Meillä oli aikaisemmin ennusteita, joiden mukaan kasvu nousee pitkällä aikavälillä 120 miljoonaan kuutioon vuodessa. Ne ovat osoittautuneet vääriksi”, kertoo laskelmien korjaamisesta vastannut tutkimusprofessori Lauri Mehtätalo.

Virhe huomattiin kuten tieteessä usein käy: Sattumalta, toisen asian yhteydessä.

Mehtätalo oli laatinut metsäbiotalouden tiedepaneelia varten metsien kehitystä kuvaavan yksinkertaistetun mallin, ikäluokkasimulaattorin.

Sen tuottamat ennusteet pitkän aikavälin kasvusta poikkesivat merkittävästi aiemmista, Mela-nimisellä laskentamallilla saaduista tuloksista. Mehtätalo alkoi selvittää, mistä Mela-laskelmien poikkeava ennuste johtui.

Virhe liittyy tapaan, jolla tietyillä VMI-koealoilla mitattuja puita alettiin laskentamallissa kasvattaa.

Noin 20 prosenttia VMI-koealoista osuu usean metsikkökuvion alueelle. Laskennassa kahdelle eri kuviolle osuvia puujoukkoja kasvatettiin erillisinä yksikköinä.

”Monelle kuvioille jaetuista koealoista tuli laskennassa liian harvoja puustoja. Puilla oli käytössä 1,2-kertainen pinta-ala todelliseen nähden”, Mehtätalo selittää.

Uuden laskentamenetelmän kehittämiseen ja virheen korjaamiseen kului lopulta yli vuosi. Tuoreimpaan inventointiin nojaavat laskentatulokset julkaistiin helmikuussa.

Koko metsikkökuviota koskevia tunnuksia määritetään varsinaisen koealan ulkopuoleltakin. Kuva: Sanne Katainen

Ikiaikainen pelko metsien loppumisesta hiipii esiin, vaikka metsissä on puuta enemmän kuin milloinkaan yli 100-vuotisen mittaushistorian aikana. Kasvun hiipuminen luo niukkuuden tuntua.

Joissakin maakunnissa hakkuut ylittävät jo suurimman ylläpidettävissä olevan määrän.

Poistuma, eli hakkuut ja muuten kuolleen puun määrä, on ylittänyt metsien kasvun viimeksi vuonna 1970. Jos kasvun väheneminen jatkuisi ja hakkuut ja muu poistuma pysyisivät ennallaan, Suomen metsien puumäärä kääntyisi laskuun lähivuosikymmeninä.

Sellaista korjatutkaan mallit eivät sentään ennusta. Puuvarojen hupeneminen vaatisi, että puuta hakattaisiin epärealistisen paljon tai että metsää tuhoutuisi poikkeuksellisesti myrskyn tai hyönteistuhojen seurauksena.

VMI:n ja Mela-laskelmien tulosten perusteella metsiä hakataan kestävästi siinä mielessä, että nykyisen kaltaiset hakkuut eivät vähentäisi puun määrää tulevaisuudessa.

Metsä ei lopu, mutta se on niukka resurssi, koska metsiltä halutaan muutakin kuin puuta: hiilinielua, hiilen varastointia, luonnon monimuotoisuutta.

Metsien hiilinielu pienenisi mallinnuksen mukaan tulevina vuosikymmeninä, jos hakkuut pysyvät nykyisellään. Kasvun hiipuminen jatkuisi.

Lahopuun lahoaste arvioidaan puukon avulla. Elävää puustoa mittaajat eivät vahingoita. Kuva: Sanne Katainen

Kasvun hiipuminen on osin seurausta siitä, että metsiä hakataan kasvua vähemmän. Se johtaa puuston ikääntymiseen. Vanha puu kasvaa hitaammin kuin nuori.

”Nytkin periaatteessa himmaillaan hakkuita, koska toteutuneet hakkuut ovat kasvua pienemmät. Jossain vaiheessa pitäisi hakata vuosittain noin 82–84 miljoonaa kuutiometriä, muuten kasvu taantuu ”, Mehtätalo sanoo.

”Mutta ainakin parikymmentä vuotta hakkuita voidaan pitää vielä tuota rajaa alempana ilman, että kasvu alkaa taantua.”

Mehtätalon mukaan ei ole tapaa, jolla metsistä saadaan irti kaikki hyvä samalla kertaa.

”Hiilinielun ratkaisee, mikä on hakkuun ja kasvun erotus. Kasvua voidaan yrittää nostaa tai hakkuita rajoittaa. Hakkuiden pudottaminen on ainoa nopea tapa lisätä hiilensidontaa, mutta se ei toimi pitkässä juoksussa.”

Koealan keskipisteen sijainti mitataan kolmijalkaan kiinitetyn tarkkuus-gps-laitteen avulla. Kuva: Sanne Katainen

Koealan keskipisteessä Henri Jakovuori pystyttää kolmijalan ja napsauttaa siihen asennetun tarkan paikannuslaitteen päälle.

Säteeltään yhdeksän metrin ympyräkoeala jää täpärästi tilarajan ja kuviorajan sisään. Ollaan notkossa kuvion reunalla. Kuusivoittoinen nurkka poikkeaa suurimmasta osasta metsikköä, joka on harvaksi harvennettua mäntyä ja koivua.

”Etelä-Suomessa maasto on aika rikkonaista. Isossa kuvassa tiedot tasaantuvat”, Ahola toteaa.

Kolmijalkaan kiinnitetään ultraäänitransponderi, jonka avulla elektroniset mittasakset saavat mitattua etäisyyden kuhunkin mitattavaan puuhun. Nykyiset mittavälineet mahdollistavat tehokkaan työnjaon, kun yksi ihminen pystyy tekemään puustomittaukset.

Henri Jakovuori määrittää metsän kasvupaikkatyypin kasvillisuuden perusteella. Kuva: Sanne Katainen

Tino Aalto alkaa mitata puu kerrallaan ympyräkoealaa. Jakovuori selvittää samaan aikaan koko metsäkuviota koskevaa tietoa: mikä on pääpuulaji ja metsätyyppi, onko metsää hakattu.

Näyttää siltä, että täällä on tehty rajun puoleinen, suosituksia voimakkaampi ensiharvennus. Liian voimakkaita harvennuksia on pidetty yhtenä syynä metsien kasvun vähenemiselle.

Kun mittaukset on tehty, juuri mikään ei paljasta juuri tämän metsikön kantavan pienen kortensa kekoon metsätiedon hyväksi. Koealan tiedot ovat valmiina uusien inventointitulosten laskentaan ensi vuoden maaliskuussa.

Vain pieni, kiveen suihkutettu maalitäplä auttaa seuraavaa mittausryhmää löytämään paikan, kun se osuu jälleen mitattavaksi viiden vuoden päästä.