

Suomi on tuhansien järvien ja retkeilyreittien maa. Retkikohteiden ja -reittien tiedot ovat kuitenkin jo pitkään olleet hajallaan ympäri internettiä.
Viime joulukuussa asiaan tuli muutos, kun Metsähallituksen Luontopalvelut julkaisi uudistetun Luontoon-palvelun, joka kokoaa yhteen kaikki valtion, kuntien ja yhdistysten ylläpitämät reitit ja retkeilypalvelut.
Kehitystyössä mukana ollut Metsähallituksen Luontopalveluiden palveluomistaja Joel Heino pitää uuden palvelun parhaimpana puolena ajantasaisuutta.
”Paperikartta vanhenee kärjistäen silloin, kun se printataan”, hän sanoo.
Luontoon.fi-sivu on ollut retkeilijöiden suosima jo 20 vuoden ajan. Sivustolla on ollut vuosittain noin miljoona käyttäjää.
Uudistettu palvelu löytyy samasta luontoon.fi-osoitteesta. Suurin muutos aiempaan on reittien ja kohteiden näkyminen kartalla. Halutessaan retkeilijä näkee reaaliajassa myös oman sijaintinsa reitillä.
”Se tuo varmuutta etenkin kokemattomammille retkeilijöille”, Heino sanoo.
Uudistusten tavoitteena on lisätä luonnossa liikkumista. Retkelle lähtemisen kynnystä on madallettu myös muun muassa palvelusta löytyvillä retkiruokavinkeillä, pakkauslistoilla ja retkietiketillä.

Tällä hetkellä palvelussa on kolmisen tuhatta retkeilyyn ja ulkoiluun suunnattua reittiä sekä tuhansia pyöräily-, melonta- ja hiihtoreittejä sekä kalastuspaikkoja. Tulevaisuudessa valikoimaan saattaa tulla vielä lisää erilaisia aktiviteetteja, kuten lintubongaus.
Reittejä ja kohteita voi suodattaa muun muassa alueen, aktiviteetin ja esteettömyyden perusteella. Kieliä on saatavilla viisi: suomi, ruotsi, englanti, pohjoissaame ja inarinsaame. Lisäksi työn alla on koltansaame.
Vielä myöhemmin keväällä julkaistaan mobiilisovellus, jonka kautta retkeilijä saa ajankohtaista tietoa esimerkiksi metsäpalovaroituksista tai tulvivista joista.
Sovelluksessa retkikohteita ja -reittejä voi tallentaa suosikeiksi ja ladata, jolloin niitä voi tarkastella myös ilman puhelimen verkkoyhteyttä.
Palvelua on kehitetty Heinon mukaan niin sanotun ketterän mallin mukaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että joulukuussa julkaistu palvelu oli vielä keskeneräinen ja täydentyy pala kerrallaan retkeilijöiden toiveita ja palautetta kuunnellen.
”Tavoitteena on palvella ensisijaisesti kotimaan retkeilijöitä ja luonnossa liikkujia”, Heino sanoo.
Helmikuussa Metsähallituksen Luontopalvelut ilmoitti selvittävänsä talousvaikeuksien vuoksi viidestä luontokeskusrakennuksesta luopumista kevään 2025 aikana.
Valtion tuottavuusohjelman takia supistuva rahoitus aiotaan Metsähallituksen mukaan kohdentaa Luontopalvelujen ydintehtäviin eli valtion suojelualueiden hoitoon ja retkeilyyn.
Voivatko digipalvelut syrjäyttää luontokeskukset kokonaan tulevaisuudessa? Siihen Heino ei osaa vastata, eikä niitä voi hänen mielestään edes vertailla suoraan keskenään.
”Metsähallitukselta toivotaan eniten retkeilyn maastopalveluita. Jos jotain pitää priorisoida, niin se on se.”
Maastopalveluilla tarkoitetaan muun muassa retkeilyreittien ylläpitoa ja nuotiopaikkojen polttopuuhuoltoa.

Uudistetun Luontoon-palvelun suunnitteluun ja kehitykseen on uponnut noin 2,65 miljoonaa euroa.
Summalla rakennettu kansallinen ulkoilutietopalvelu toteuttaa Suomen ensimmäistä kansallista luonnon virkistyskäytön strategiaa. Osa rahoista on käytetty paikkatietojärjestelmä Lippaan kehittämiseen.
Kuntien ja muiden toimijoiden Lippaaseen lisäämät tiedot siirtyvät automaattisesti Luontoon-palveluun.
Heinon mukaan kunnat ovat ottaneet uuden palvelun hyvin vastaan ja nähneet sen mahdollisuutena luontoliikunnan ja -matkailun lisäämiseen.
”Kunnille on järjestetty kevään mittaan Lippaan käyttöön liittyviä koulutuksia, ja niissä on ollut runsaasti osanottajia”, Heino kiittelee.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
