Retkeilijä, jätä jälkeesi rahaa – usean luontokeskuksen tulevaisuus on edelleen vaakalaudalla

Viisivuotiaat lapsemme saivat pääsiäisenä valita, mihin lähdemme retkelle. Vastaus tuli salamannopeasti kuin yhdestä suusta: Liminganlahden luontokeskukseen!

Aurinkoisena lankalauantaina tienvarren autojono paljasti, että samaan kohteeseen oli päätynyt moni muukin.

Sydämessäni muljahti, kun Metsähallitus kertoi helmikuussa, että se suunnittelee viidestä luontokeskuksesta luopumista.

Keskustelut ovat edelleen kesken. Hossan, Kilpisjärven, Seitsemisen, Teijon ja Liminganlahden luontokeskusten tulevaisuus on vaakalaudalla.

Taustalla ovat hallituksen säästöt. Valtio leikkaa Metsähallituksen Luontopalvelujen rahoitusta vuodesta 2027 alkaen noin 4,4 miljoonaa euroa vuoden 2024 tasosta.

Metsähallituksen toiveissa on, että toiminta Liminganlahdella jatkuisi nykyisen kaltaisena ilman Metsähallitusta. Nyt valtio omistaa luontokeskuksesta puolet ja Limingan kunta puolet.

Luontokeskuksen kohtalo on siis todennäköisesti kunnan päättäjien hyppysissä.

Toivoa sopii, että Limingan tuoreet kuntapäättäjät ymmärtävät luontokeskuksen arvon matkailuvalttina.

Metsähanhien ylilento vain muutama metri pään yläpuolella on vaikuttava kokemus. Alueen erikoisuus on myös mustapyrstökuiri, jota tullaan bongaamaan kauempaakin.

Pääasia on tietysti ulkoilu ja aito luonto, mutta luontokeskus madaltaa kynnystä lähteä retkelle lasten ja muiden erityisryhmien kanssa.

Retkipäivästä tulee huomattavasti stressittömämpi, jos pääsee ulkoilun jälkeen vaihtamaan tarvittaessa märät vaatteet tai vaipat lämpimässä sisätilassa.

Luontokeskukset ovat usein kauniita puurakennuksia, joissa on harmoninen äänimaailma ja kauniita esineitä. Näyttelyissä aikaa saa kulumaan pitkästikin.

Talvilomalla omat lapseni ihastuivat Syötteen luontokeskuksen raakkufortunaan ja metsänrakennuspeliin. Vierailimme viikon aikana luontokeskuksessa kolme kertaa.

Syötteen luontokeskuksessa saa rakentaa puukapuloista omannäköisen vaarametsän. Sen parissa vierähti pitkä tovi. Kuva: Suvi Jylhänlehto

Muistan elävästi, kuinka eräs kilpisjärveläinen matkailuyrittäjä manasi, kun retkeilijät tuovat omat ruuat mukanaan ja katoavat sen jälkeen erämaahan kuin pieru Saharaan.

Pyrin aina jättämään luontokeskusten yhteydessä toimiviin kahviloihin rahaa. Suosittelen sitä muillekin.

Vaikka paistaisikin nuotiopaikalla omat makkarat, kannattaa silti tukea paikallista yrittäjää ostamalla ainakin pullakahvit jälkiruuaksi.

Kannattava liiketoiminta voi olla luontokeskuksen elinehto.