Metsälobbyn kauniit sanat eivät enää vakuuta – lainsäädäntöä on tiukennettava luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi

Raakkutuho ja siitä seurannut jälkipyykki on tehnyt näkyväksi, ettei toiminta suomalaisessa luonnossa ole niin vastuullista kuin metsäala on antanut ymmärtää. Tästä on langennut alan kaikkien toimijoiden ylle pitkä varjo, josta joutuvat kärsimään myös vastuullisesti ympäristöasiansa hoitavat.

Hukkajoen tapaus paljasti, että jopa yhden maamme suurimman puunhankkijan toimintaketjussa on heikkoja lenkkejä. Niin heikkoja, että kyseessä on yksi Suomen lähihistorian räikein, epäilty törkeä luonnonsuojelurikos. Koko alalla on syytä itsetutkiskeluun. Yhtiöiden ja etujärjestöjen vastuullisuuspuheet kumisevat tyhjyyttä, ellei sanojen ja tekojen voi osoittaa kohtaavan myös maastossa.

Metsäala on vastustanut luonnon monimuotoisuutta turvaavaa lainsäädäntöä. Sen sijaan se on vakuuttanut metsien ympäristöasioiden hoituvan vapaaehtoisten sertifikaattien ja suositusten kautta. Lobbaus on ollut vahvaa ja menestyksekästä. Tarvittavia uusia säädöksiä ei ole saatu, sen sijaan suoja erityisen tärkeille elinympäristöille heikentyi jokunen vuosi sitten Metsäkeskuksen muuttaessa metsälain tulkintaa.

Sertifikaattien vaatimustaso on verrattain vaatimaton, etenkin metsäalan toimijoiden hallinnoimassa PEFC-järjestelmässä. Viimekertaisen sertifikaattipäivityksen yhteydessä ely-keskukset ja Suomen ympäristökeskus jättivät koko järjestelmän. Ne katsoivat, ettei se edistä metsien monimuotoisuuden turvaamista ja hiilinielun kasvattamista eikä tutkimustietoa metsien tilasta oteta vakavasti – ekologinen kestävyys jää puuntuotannolle alisteiseksi.

Heikot kriteerit toki helpottavat kaikkien suomalaisten metsien saamista sertifioiduksi. Ne ovat kuitenkin karhunpalvelus niin teollisuuden vastuullisuuspuheiden uskottavuudelle kuin lukuisille ympäristöasiat tosissaan huomioiville metsänomistajille. Heidän hyvä työ ei tule näkyviin, kun saman sertifikaatin piiriin pääsee vaatimattomillakin toimilla.

Metsätalous on tärkein yksittäinen syy lajien uhanalaistumiselle Suomessa. Lajeistamme valtaosa elää metsissä, joten metsätoimet vaikuttavat niihin suoraan. Soiden ojittaminen on johtanut suoluonnon ahdinkoon. Metsäojien ja hakkuiden valumat ovat pilanneet lukuisia pienvesiä.

Metsätalouden ja luonnon monimuotoisuuden yhteensovittaminen vaatii lainsäädännön kiristämistä. Esimerkiksi raakkujokien lisäksi laissa on määriteltävä riittävät suojakaistat kaikkien vesistöjen reunoille, avohakkuista turvemailla luovuttava ja päätehakkuille palautettava järeysvaatimus.

Lainsäädäntö ei yksinään auta, vaan sitä on valvottava. Rikkomukset on tutkittava ja niistä jouduttava vastuuseen. Tarvitaan riittävät resurssit ketjun kaikille portaille. Valvonnan osalta työkalut ovat jo valmiina. Tietoa hakkuukohteesta kerätään jopa yksittäisen puun tarkkuuteen ja sen analysointi on automatisoitavissa.