Tuohikotin koivikko Veli Kaskisen kodin lähellä kaipaa harventamista. Palstalle on ilmaantunut myös hankalasti torjuttavaa vieraslajia, jättiputkea. Kuva: Johannes Wiehn
Omaishoitajan vapaapäivänään Veli Kaskinen lähti metsään – ”Pari tankillista kun sahaa, oma tankkikin on tyhjä”
Valkealan Tuohikotissa asuvalle Veli Kaskiselle metsä on mielenterveystoimisto ja kuntosali, jossa hankittu voima auttoi kestämään vaimon sairauden ja omat rankat syöpähoidot.TilaajalleKouvola
Veli Kaskisen taimikko Valkealan Pihlajasaaressa odottaa raivaussahaa. Kuva: Johannes WiehnKivenheiton päässä Tuohikotin ABC:ltä on Veli Kaskisen lähin metsäpalsta. Kotitalo pihapiireineen ei ole kaukana. Sen ja huoltoaseman välissä kulkee Mikkelin ja Kouvolan välinen valtatie 15.
Palsta on pieni, hehtaarin kokoinen, mutta siinä kasvaa iso ongelma: jättiputki. Kaskinen huomasi vieraslajin maillaan toissa kesänä ja niitti sen pois. Uutta kasvustoa pukkaa.
”Pitäisi katkoa taas kasvit ennen kuin ne siementävät. Olen miettinyt myös myrkyttämistä.”
Jättiputkien lisäksi olisi muutakin poistettavaa. Koivuja on ihan liian paljon.
”Melkoista aarniometsää”, Kaskinen pohtii ja istahtaa kaatuneen haavan rungolle.
Hänellä on metsiä myös Tuohikotin viereisessä kylässä Kääpälässä ja siitä noin viiden kilometrin päässä sijaitsevassa Pihlajasaaressa. Pääosa Kaskisen metsistä on perittyä, mutta hän on ostanut itsekin palstoja, jos hinta on ollut kohdallaan.
”Kotitalon viereistä hakkuuaukkoa en saanut hankittua pari vuotta sitten. Kuopukseni Kalle kosi siellä tulevaa vaimoaan, kun se kasvoi vielä metsää. Olisin ostanut palstan heille häälahjaksi.”
Sahaajalle sattuu
Veli Kaskinen muutti vaimonsa Raijan ja esikoispoikansa Teemun kanssa Kuopiosta Valkealan Tuohikottiin vuonna 1983. Tiedossa oli työ Valkealan sairaalan mielisairaanhoitajana.
”Käytimme potilaita paljonkin sairaalan viereisissä metsissä. Kerättiin marjoja ja pidettiin luontoterapiaryhmiä. Valmistimme itse varusteita pidemmille retkille.”
Metsän hyvinvointivaikutuksista ei silloin vielä puhuttu, mutta metsä teki hyvää jo näppituntuman pohjalta.
”Metsässä verenpaine laskee ja olo rauhoittuu. Kannon päällä istuskellessa voi kuunnella lintujen laulua ja seurata puun kasvamista”, Kaskinen sanoo ja huitoo hyttysiä lierihattunsa ympäriltä.
Metsästä voi seurata myös ikäviä terveysvaikutuksia, jos ei ole tarkkana. Kun Kaskinen kaatoi rakennuspuita ja horjahti, saha osui reiteen mutta pysähtyi turvahousuihin. Raivatessa hänellä oli kerran kypärän silmikko ylhäällä, kun jotakin lensi silmään.
”Auton peilistä näin, että silmä oli ihan punainen. Terveyskeskuksessa todettiin, että verkkokalvo oli paikoillaan, mutta autolla ei ollut lupa ajaa enää kotiin. Sen jälkeen on ollut silmikko aina silmien edessä.”
Veli Kaskinen on huomannut, että metsässä verenpaine laskee ja olo rauhoittuu. Kuva: Johannes WiehnVeli Kaskinen
Ikä: 72
Perhe: leski, kaksi aikuista poikaa
Koulutus: keskikoulu ja sairaanhoito-oppilaitos
Työura: mielenterveyshoitajana Valkealan sairaalassa ja turvallisuuskoordinaattorina Kuusankosken psykiatrisessa sairaalassa, nykyään eläkkeellä
Metsät: vajaat 30 hehtaaria Tuohikotissa, Kääpälässä ja Pihlajasaaressa, jotka ovat kyliä Kouvolan Valkealassa
Harrastukset: lukeminen, kuuntelu, valokuvaus ja kukkien kasvatus
Haave: että saisi kuolla saappaat jalassa
Tervasroso riesana
Kaskinen lähtee näyttämään Kääpälässä kasvavaa männikköään. Ajomatkalla hän osoittaa vasemmalle. Jossakin siellä, muiden omistamien metsien keskellä, on suo ja sen uumenissa oma puolen hehtaarin perintöpalsta.
”En ole käynyt siellä koskaan, katsonut vain sitä kartasta ja satelliittikuvista. Pikkupalsta tuli sukuun tilakaupan yhteydessä. Jokaisella tilalla piti olla aikoinaan niin sanottu mutakuoppa, ja tämä on ollut ilmeisesti sellainen.”
Metsä alkaa kylän asutuksen vierestä. Aurinko valaisee kuivan mäntykankaan. Varjon paikkoja ei ole kuin maaston läpi viistävässä solassa.
”Turhan ohutta metsää vielä kaadettavaksi”, tuumaa Kaskinen ja osoittaa männynrungon puolivälissä olevaa tummaa länttiä. Sen on tehnyt tervasroso, männyn ruostesienitauti.
”Ilmeisesti se leviää mutta hitaasti. Taudin runtelemista puista saa hyviä sytykkeitä”, Kaskinen sanoo ja pohdiskelee, mihin suuntaan runko kannattaa kaataa.
Metsänomistajan tarkka silmä löytää tervasrosoa toisestakin männystä. Kaadettavaksi joutaa myös vinoon kasvanut puu ja muutama harsuuntunut honka.
”Sellaiset kymmenen runkoa pitää poistaa tänä kesänä. Muuta tehtävää ei tässä metsässä sitten olekaan, paitsi mustikoiden keruu.”
Kaskinen pyytää traktorikuskin hakemaan rungot pois, kunhan on saanut ne kaadettua.
”Omaa traktoria olisi kiva käyttää, mutta sellaista ei kannata hommata, kun metsää ei ole paljon.”
Saattohoitoa ja sairautta
Kymmenen viime vuotta Kaskinen on ollut eläkkeellä. Eläkeläisellä metsässä on vierähtänyt kesäisin vähintään kaksi päivää viikossa.
”Mutta eivät ne pitkiä päiviä ole olleet. Pari tankillista kun sahaa, niin oma tankkikin on tyhjä.”
Eläkkeelle siirtyneellä Kaskisella on takanaan rankkoja vuosia, joita varjostivat puolison ja oma sairastelu. Kuva: Johannes WiehnEläkepäiviä varjosti puolisolla todettu PSP eli progressiivinen supranukleaarinen halvaus, keskushermostoa rappeuttava etenevä sairaus.
Viimeiset kaksi vuottaan vaimo oli niin huonossa kunnossa, ettei Veli ehtinyt ollenkaan metsätöihin.
Raija menehtyi armollisesti keuhkokuumeeseen. Kesämökkinsä Pesäntäjärven rannalla Kaskinen antoi pojalleen Teemulle, sillä hän ei pystynyt käymään siellä enää vaimonsa kuoleman jälkeen.
”Se toi liikaa mieleen muistoja. Raijan veljineen omistaman mökin perivät molemmat pojat. Kalle puolisoineen osti muut omistajat pois.”
Toissa syksynä Kaskiselle tuli taloa maalatessa olo, ettei hän pysy pystyssä. Sitten iski armoton väsymys. Lääkäri totesi ensin anemian. Jatkotutkimuksissa löydettiin mahalaukkusyöpä.
Hoitona oli sytostaatteja, mahalaukun poisto ja lisää sytostaatteja.
”Minulle kerrottiin, että edessä on maraton. En arvannut, että siihen kuuluvat alkuerät, välierät ja loppukilpailu.”
Kontrollikäynneillä ei ole havaittu etäpesäkkeitä.
”Hengissä selvittiin. Ruoka menee suoraan ohutsuoleen. Syön kuin hevonen eli riittävän vähän ja riittävän usein. Lääkärin mukaan normaaliannos minulle on kolmasosa pizzasta”, kertoo sairauden myötä 16 kiloa laihtunut Kaskinen.
”Metsä on ollut kuntosali. Sen ansiosta olin niin hyvissä voimissa, että kestin rankat hoidot.”
Kääpää pukkaava pökkelö Pihlajasaaren palstalla viehättää Veli Kaskisen silmää. Kuva: Johannes WiehnTarjous pojille
Pihlajasaaren metsiin ajaessamme vastaan tulee letka armeijan kulkuneuvoja. Vekaranjärven varuskunta on lähellä.
Kerran syysmetsässä Kaskiselle tuli tunne, ettei hän ole yksin. Sitten miehiä alkoi nousta mättäiden takaa.
”Imatran rajavartijoita. Olivat niin hyvin naamioituneita, etten ollut huomannut mitään.”
Auto pysähtyy, pientare pölyää. Hiekkatien toisella puolella olevan koivikon Kaskinen osti vuonna 1992. Toisella puolella on perinnöksi saatua kuusikkoa.
Pihlajasaaressa riittäisi työtä ja harventamista. Kaskinen luettelee, mitkä taimet hän aikoo laittaa nurin ja mitkä saavat jäädä.
”Koivuja pois. Pihlajat jätän. Pitää katsella, mikä on vointi ja mitä kaikkea jaksan tehdä.”
Puiden myynnin Kaskinen on hoitanut suoraan Metsä Groupin kanssa.
”Ennen olin metsänhoitoyhdistyksen jäsen. Maksoin jäsenmaksua sata euroa vuodessa ja tein puukauppoja kymmenen vuoden välein. Se teki tuhat euroa kauppaa kohden, turhan paljon.”
Muutaman viime vuoden Kaskinen on yrittänyt tyrkyttää metsiään pojille sillä ehdolla, että hän saa itse tehdä yhä metsätyöt ja voi pitää metsästäjien antamat hirvenlihat.
”Kouvolassa asuva Teemu on kasvissyöjä, eikä Kallelle kannata lähettää lihoja Ouluun asti. Mutta kumpikaan heistä ei ole tarttunut vielä tarjoukseeni.”
Kaskinen nauttii siitä, kun saa jotakin aikaiseksi, vaikka vain pienen kasan polttopuuta. Kuva: Johannes WiehnMetsään rauhoittumaan
Metsää pitäisi olla Kaskisen mielestä lähemmäs sata hehtaaria, jotta omistaja saisi siitä järkevän tuoton.
Omassa metsässä on kuitenkin silkan riihikuivan lisäksi muitakin arvoja. Veli Kaskiselle metsä on ollut kuntosalin lisäksi mielenterveystoimisto ja ruokakauppa.
”Syön hirveästi marjoja ja sieniä, jotka haen metsistäni. Joku tykkää pitää kuulokkeita raivatessaan. Minä taas nautin hiljaisuudesta ja sahan äänestä”, Kaskinen sanoo ja kertoo, kuinka paineli aikoinaan metsään, jos oli riitaa vaimon kanssa.
”Lähdin rauhoittumaan, ettei tule sanottua pahasti. Ja sain samalla metsätöitä aikaiseksi.”
Kun Raija oli pari päivää hoitokodissa ja Velillä omaishoitajana ensimmäinen vapaa viikonloppu, hän lähti rentoutumaan. Metsään, tietenkin.
Silloin oli ollut pitkään hyvä hankikanto, mutta vesisade pehmitti lumen ja jalat upposivat syvälle. Kaskinen palasi samoja jälkiä hakemaan lumikengät. Matka jatkui, ja välillä hän makasi saha sylissä mäessä.
”Puolitoista tuntia meni reissussa ja olin hikimärkä. Ehkä kolme tai neljä risua ehdin sahata poikki, mutta olin kovin tyytyväinen.”
Velin vinkit
1. Metka-tukea kannattaa hakea. Sillä kuittaa polttoainekulut. Samalla valtio maksaa siitä, että hankit itsellesi raivaamalla hyvän kunnon.
2. Ennakkoraivaaminen kannattaa tehdä aina, jos kasvattaa puupeltoja.
3. Jos mahdollista, metsissä kannattaa kasvattaa useita puulajeja.
4. Kolmemetristen tekopökkelöiden sijasta aukoille voisi jättää kunnon keloja.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2025.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
