• Uhanalaisiksi luokitellaan 1 256 lajia maailman noin 11 200 lintulajista

    Kahden lintulajin, bermudanhaukan ja kaitanokkakuovin, vahvistettiin kuolleen sukupuuttoon.
    Pohjansirkku
    Pohjansirkku Kuva: Petri Vainio
    Metsä|Luonto
    19.10.202519:30
    Eija Vallinheimo

    Maailman lintujen uhanalaisuusarvion päivityksessä on muutettu yli 160 lintulajin uhanalaisuusluokka. Päivityksessä oli mukana 1 360 lajia. Nyt uhanalaisiksi luokitellaan 1 256 lajia maailman noin 11 200 lintulajista.

    Uuden arvion mukaan 61 prosentilla kaikista lintulajeista populaatio on pienentynyt, ja vähenevien lajien määrä on kasvanut. Niiden osuus oli 44 prosenttia vuonna 2016.

    Kahden lintulajin, bermudanhaukan ja kaitanokkakuovin, vahvistettiin kuolleen sukupuuttoon. Kaitanokkakuovi pesi aikoinaan Länsi-Siperiassa ja talvehti Välimeren ympäristössä.

    Maailmanlaajuisesti vaarantuneista lintulajeista Suomessa pesii tai havaitaan säännöllisesti kolmetoista: kiljuhanhi, alli, allihaahka, punasotka, pilkkasiipi, mustakurkku-uikku, turturikyyhky, tundrakurmitsa, jänkäsirriäinen, kuovisirri, pikkukajava, tunturipöllö, kiljukotka ja punajalkahaukka.

    Suomessa pesivistä lajeista punakylkirastas luokiteltiin nyt elinvoimaiseksi, kun se aiemmin oli silmälläpidettävä. Pohjansirkun uhanalaisuusluokka laski vaarantuneesta silmälläpidettäväksi. Molempien lajien Suomen populaatiot ovat pitkällä aikavälillä vähentyneet, vaikka niiden kannat ovat myös Suomessa olleet viime aikoina kasvussa.

    Maailmanlaajuisesti yleisin lintukantojen vähenemisen syy on elinympäristöjen menetys. Metsien raivaaminen ja hallitsemattomat metsäpalot ovat vähentäneet nopeasti metsäelinympäristöjä. Elinympäristöjen ennallistamisella lajeja voidaan pelastaa.

    Asiasta kertoi tiedotteessa Birdlife Suomi.

    Lisää aiheesta
    • Tunturipöllö on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Eläimet ja kasvit | Kahden Suomessa pesivän lintulajin uhanalaisuusluokitus parani

    • Punasotka kuuluu lajeihin, joiden kannat ovat kasvaneet.

      Ympäristö | Lintulajien kannat ovat pienentyneet, monet luontotyypit epäsuotuisassa tilassa

    • Riekko on yksi niistä lajeista, jotka tulevat luultavasti vähenemään 2050-lukuun mennessä.

      Eläimet ja kasvit | Tutkimus: Monet linnut runsastuvat tulevaisuudessa, mutta kolmannes Suomen lintulajeista on vaarassa

    Artikkelin aiheet
    uhanalaiset linnut
    lajisto
    sukupuutto
    lintupopulaatio
    Birdlife Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle