• Jäädyttävätkö näkemyserot suojelusta yhteismetsien puukaupan kiistakohteilla? Näin metsäyhtiöt linjaavat

    Järjestöt ovat inventoineet yhteismetsien, julkisyhteisöjen ja osittain myös yksityismaiden metsiä jo vuosia.
    Tilaajalle
    Lapissa on runsaasti ikääntynyttä metsää, jonka luokittelusta joko talousmetsäksi tai suojeltavaksi vanhaksi metsäksi käydään kovaa vääntöä.
    Lapissa on runsaasti ikääntynyttä metsää, jonka luokittelusta joko talousmetsäksi tai suojeltavaksi vanhaksi metsäksi käydään kovaa vääntöä. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Talous
    11.8.202607:00
    Henna Lääveri

    Jos metsä jää niin sanottuun harmaaseen suojeluun ilman, että sitä olisi virallisesti suojeltu, uskaltavatko metsäyhtiöt yhtiöt ostaa sieltä puuta?

    MT kertoi perjantaina, että ympäristöjärjestöt ovat inventoineet ja ilmoittaneet Pohjois-Suomen yhteismetsien iäkkäitä metsäkohteista suurille puunostajille.

    Metsäalueiden luokittelu korkean suojeluarvon HCV-kohteksi on seisauttanut kohteiden puunmyynnin muun muassa Värriön, Kemijärven, Liesijoen ja Inarin yhteismetsissä.

    Lisää aiheesta
    • “Meitä on epäilty sertifikaatin rikkomuksista useasti, mutta lopulta on todettu, ettemme ole rikkoneet sitä kertaakaan”, Värriön yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Raimo Harju (vas.) sanoo. Oikealla metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin operaatiopäällikkö Juha Hänninen.

      Talous | Kalliiksi käy: Ympäristöjärjestöt jumittivat kartoituksillaan Lapissa miljoonien puukaupat

      Tilaajalle

    Metsä Groupin puukaupan ja metsäpalveluiden johtaja Juho Rantala sanoo yhtiön noudattavan valtioneuvoston asettamia kriteerejä Suomen vanhoille metsille.

    ”Jos nämä vanhojen metsien kriteerit eivät täyty, ei estettä puukaupalle yleensä ole”, hän kertoo.

    Yhtiö huomioi lisäksi sertifioinnin asettamat vaatimukset.

    ”Täysin luonnontilaisista ja arvokkaita rakennepiirteitä sisältävistä metsiköistä emme osta puuta, vaikka vanhojen metsien kriteerit eivät kaikilta osin täyttyisikään”, Rantala toteaa.

    UPM ei metsätalousjohtaja Janne Kiiliäisen mukaan lähtökohtaisesti sulje pois tai hyväksy ostokohteita järjestöjen kokoamien listauksien perusteella.

    Jokainen yhtiön metsänhakkuukohde arvioidaan aina ennakkoon yhtiön oman ohjeistuksen pohjalta.

    ”Arvioinnissa huomioidaan monien eri osa-alueiden mukana myös suojelulliset arvot”, hän kertoo.

    Myös UPM:n linjaus perustuu valtioneuvoston periaatepäätökseen vanhojen metsien kriteereistä ja luonnontilaisen metsän määritelmästä.

    ”Olemme sitoutuneet noudattamaan päätöstä, emmekä korjaa puuta määritelmän mukaisista metsistä, koskien UPM:n omia metsiä sekä yksityismetsiä. Myös HCV-alueet huomioidaan”, hän kertoo.

    Jos asiakkaan metsissä havaitaan merkittäviä luontoarvoja, arvioidaan kohde tarkemmin. Alueen alkuperäisrajaukseen voidaan arvion perusteella Kiiliäisen mukaan tehdä muutoksia. Aina kohteessa ei voida toimia ollenkaan.

    Yksityismetsien kohdalla tilanteet arvioidaan hänen mukaansa tapauskohtaisesti. Myös vapaaehtoisen suojelun vaihtoehdot selvitetään.

    Yhteismetsien kaltaisten tapausten kohdalla Metsä Groupin Rantalan mukaan kriteeristö on varsin selkeä. Rajatapauksia on verraten vähän.

    ”Metsiköihin, jotka rajautuvat hakkuiden ulkopuolelle, on tarjolla useita ratkaisuja. Pyrimme aina löytämään yhdessä metsänomistajan kanssa niistä tilanteeseen parhaiten sopivan.”

    Tapauksissa voidaan hänen mukaansa hyödyntää metsien vapaaehtoisen suojelun Metso-rahoitusta sekä yhtiön perustamaa Metsän Suojelusäätiötä.

    Näin metsänomistaja saa asiaankuuluvan taloudellisen korvauksen mahdollisesta metsän suojelusta.

    ”Jos nämä vanhojen metsien kriteerit eivät täyty, ei estettä puukaupalle yleensä ole.”

    Juho Rantala
    Sekä UPM että Metsä Group kertovat yhtiöiden noudattavan valtioneuvoston asettamia kriteerejä Suomen vanhoille metsille.
    Sekä UPM että Metsä Group kertovat yhtiöiden noudattavan valtioneuvoston asettamia kriteerejä Suomen vanhoille metsille. Kuva: Reijo Haukia

    Ympäristöjärjestöt ovat inventoineet yhteismetsien, julkisyhteisöjen ja osittain myös yksityismaiden metsiä jo vuosia.

    Greenpeace Nordenin Suomen apulaismaajohtaja Juha Aromaan mukaan Ruotsissa kartoituksesta vastaavat viranomaiset, mutta Suomessa työ on jäänyt järjestöille.

    ”Me näemme luonnonmetsinä metsät, jotka täyttävät FSC:n korkean suojelun arvon kriteerit tai kuuluvat Metso-ohjelman ensimmäiseen luokkaan”, hän toteaa.

    Järjestön ja Metsähallituksen välillä on hänen mukaansa jatkuva neuvotteluprosessi. Kiistakohteita kokoonnutaan katsomaan läpi säännöllisesti.

    ”Neuvotteluissa voidaan todeta, että metsää voidaan käyttää, mutta myös niinkin päin, että metsän suojeluarvo on korkea ja Metsähallitus pidättäytyy hakkaamasta sitä.”

    ”Jos on epäilys, että hakkuisiin on menossa korkean suojeluarvon kriteerit täyttävä metsä, on syytä ainakin varautua siihen, ettei metsä ole ostajalle niin haluttua.”

    Juha Aromaa

    Aromaa ymmärtää tilanteen hankaluuden, kun kiista kohdistuu valtion metsien sijaan yksityismetsään.

    ”Jos on epäilys, että hakkuisiin on menossa korkean suojeluarvon kriteerit täyttävä metsä, on syytä ainakin varautua siihen, ettei metsä ole ostajalle niin haluttua”, hän sanoo.

    Kriteerit täyttävä metsä tulee hänen mukaansa suojella, mutta siitä pitää saada korvaus.

    Metso-ohjelman jatko tuleville vuosille vahvistui keväällä. Rahaa yksityisten metsien suojeluun ei hänen mukaansa ole kuitenkaan ollut riittävästi tähänkään asti.

    Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) metsäkartoittaja Tuuli Hakulinen muistuttaa, että isossa kuvassa vastuu HCV-alueiden kaltaisten vanhojen metsien suojelusta tulisi olla valtiolla, ei yksityisellä maanomistajalla.

    Yhteismetsät esittivät jutussa yhdeksi ratkaisuksi sitä, että valtio vaihtaisi yksityismaanomistajien korkean suojeluarvon metsät nuorempaan talousmetsään.

    Sekä Hakulinen että Aromaa pitävät tätä toimivana ja oikeudenmukaisena toimintatapana.

    ”Teemme myös töitä suojelurahoituksen lisäämiseksi, jotta valtiolle voisi ostaa lisää suojelualueita yksityismaanomistajilta”, Hakulinen sanoo.

    Aromaan mukaan Greenpeacen näkökulmasta luonnonmetsä on luonnonmetsä.

    ”Jos se päätyy Metsähallitukselle, neuvottelupöydässä on jo valmis mekanismi näiden kiistakysymysten käsittelyyn”, Aromaa sanoo.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Kaavoitus voi asettaa rajoituksia hakkuille esimerkiksi ulkoilureittien läheisyydessä.

      Metsänhoito | Verkkokysely: Yllätyksenä tullut kaavamerkintä tai suojelupaine ärsyttävät – ”Joku oli lisännyt kuviotietoihin harvinaisen putkilokasvin ja se oli sitten siinä”

      Tilaajalle
    • ”Ruoan alkutuotanto pitää vapauttaa kilpailulain rajoitteista eli sallia keskustelu ja joukkovoima”, Liuha sanoo.

      Maatalousyrittäjät | Hinnoista pitää voida puhua ja metsien harmaa suojelu lopettaa, sanoo yllättäjänä tuottajaliiton johtoon noussut viljelijä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänsuojelu
    yhteismetsä
    puukauppa
    vanha metsä
    Metsä Group
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?