• Ukrainan sota pönkittää puun kantohintoja Suomessa, kovimmat nousut kuitupuulle

    Taloudellinen epävarmuus ja kustannusten nousu painavat metsäteollisuuden näkymiä.
    Tilaajalle
    Kuitupuun kysyntä säilyy kovana, arvioi Luonnonvarakeskus.
    Kuitupuun kysyntä säilyy kovana, arvioi Luonnonvarakeskus. Kuva: Mikko Makkonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    6.6.202310:00
    Jarmo Palokallio

    Venäläisen puun tuonnin loppuminen pitää kotimaisen puun kysynnän hyvänä ja kantohinnat nousussa. Samaan aikaan metsäteollisuuden näkymät ovat mollivoittoisia.

    Luonnonvarakeskus arvioi suhdannetiedotteessaan metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän pysyvän tänä vuonna vaisuna. Siitä johtuen metsäteollisuuden vienti sakkaa ja tuotanto laskee.

    Sahatavaran vientihinnasta sulaa noin neljännes, mikä koettelee sahauksen kannattavuutta. Odotettavissa on, että sahatavaran tuotanto vähenee viime vuodesta ja vienti kääntyy laskuun.

    Koska samaan aikaan valmistuu uutta sahauskapasiteettia, sahojen käyntiasteet jäävät alhaisiksi. Se tietää sahoille lomautuksia.

    Ensi vuonna sahoille on luvassa vähän parempaa. Luke odottaa, että sahatavaran kysyntä ja tuotanto kääntyvät Euroopassa tuolloin kasvuun Yhdysvaltojen tavoin.

    Myös vanerin kysyntä on laskussa. Sen vientihinta saattaa silti hieman nousta. Koivuvanerin tuotantoa on Suomessa jouduttu rajoittamaan koivutukin niukan saatavuuden vuoksi.

    Kartongin, paperin ja sellun kysyntää heikentää yleisen taloudellisen epävarmuuden lisäksi se, että asiakkaat purkavat varastojaan. Tehtailla on siksi edessä sopeutustoimia eli lomautuksia ja tuotannon rajoituksia.

    Sellun osalta hintojen lähtötaso oli niin korkea, että jyrkästä laskusta huolimatta hinta on edelleen melko hyvä moniin aiempiin vuosiin verrattuna. Vaikka Aasian hintojen laskussa näkyy jo tasaantumisen merkkejä, Euroopassa hintojen laskun odotetaan vielä jatkuvan.

    Metsänomistajille hyvä uutinen on, että hakkuut pysyvät lähes viime vuoden tasolla. Puun kysyntää pitää yllä sekä metsäteollisuuden tuotantokapasiteetin kasvu että venäläisen puun korvaaminen kotimaisella puulla.

    Luke odottaa, että sahateollisuuden vaikeudet vähentävät tukin hakkuita. Kisa puusta on kuitenkin niin kovaa, että yhtiöt joutuvat maksamaan tukista viimevuotista paremmin.

    Kuitupuulla kysyntä pysyy kovana ja sen hakkuut nousevat 37 miljoonaan kuutiometriin. Kuitupuiden kantohintoihin Luke ennustaa peräti 23–30 prosenttia nousua.

    Kovin nousija on koivukuitupuu, josta on suurin pula.

    Luken mukaan puusta maksetaan nyt nimellisesti paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Reaalisesti tilanne ei ole ihan niin hyvä.

    Etenkin koivukuitupuun kova tarve kirittää sen hintaa.
    Etenkin koivukuitupuun kova tarve kirittää sen hintaa. Kuva: Sanne Katainen

    Mäntytukin reaalinen kantohinta on viimeisen 45 vuoden jakson keskitasolla. Kuusitukin hinta sen sijaan on selvästi keskihintaa korkeammalla.

    Koivutukin ja kuitupuiden kantohintojen ennakoidaan nousevan tänä vuonna selvästi kuluttajahintoja ripeämmin. Tästä huolimatta koivutukin ja kuusikuitupuun reaalikantohinnat jäänevät pitkän aikavälin keskiarvon alapuolelle.

    Mäntykuitupuun reaalikantohinta on lähellä pitkäaikaista keskiarvoaan ja koivukuitupuun taas hieman keskitason yläpuolella.

    Myös kotimaisen energiapuun kysyntä ja hinta jatkavat nousuaan, kun niillä korvataan aiempaa tuontienergiaa.

    Luken mukaan Venäjältä tuotua metsähaketta ei pystytä korvaamaan tuonnilla muista lähialueen maista, joten lähivuosina kattiloissa palaa enimmäkseen kotimainen puu. Kun vaihtoehtoisia polttoaineita on tarjolla niukasti ja samalla metsäteollisuus joutuu korvaamaan tuontipuuta kotimaisella, paine metsähakkeen hinnan nousulle jatkuu.

    Luke odottaa, että metsähakkeen laitoshinta nousee 5–7 prosenttia tänä vuonna.

    Lisää aiheesta
    • Metsäteollisuus | Riskien ennakointi ei ole taaskaan sujunut metsäteollisuudelta: kapasiteettia on kasvatettu liikaa

      Tilaajalle
    • Sellun hinnanlasku ja metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän hiipuminen leikkaavat myös kysynnän kasvua. Kuva Joensuun syväsatamasta.

      Metsäteollisuus | Yllättävän alas yllättävän nopeasti – sellun hinta romahti muutamassa viikossa

      Tilaajalle
    • Tänä vuonna sahatavaran kysyntä jatkaa viime vuonna alkanutta laskuaan, mikä johtuu rakentamisen merkittävästä vähenemisestä.

      Puukauppa | Sahatavaran kysyntä on laskenut reippaasti ‒ Alkavatko sahat syksyllä lomauttaa?

      Tilaajalle
    • UPM:llä on vanerintuotantoa Suomessa Mikkelissä, Savonlinnassa, Joensuussa ja Kouvolassa. Arkistokuva on Joensuusta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöiden kannattavin puutuote oli viime vuonna vaneri ‒ sahatavara sukelsi loppuvuonna

      Tilaajalle
    • Ruotsalaisen sahatavaran vientimäärä kasvoi viime vuonna yhdeksän prosenttia. Kun taas Suomesta sahatavaraa vietiin kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

      Metsäteollisuus | Ruotsi vei sahatavaran vientiottelun: Ruotsi kolkutteli ennätystä, kun Suomen vienti kutistui

      Tilaajalle
    • Puukauppamäärät ovat tänä vuonna olleet merkittävästi suurempia kuin viime vuonna.

      Metsäteollisuus | Teollisuus ostaa puuta yhä vilkkaasti – kantohintojen nousu jatkuu vakaana

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa