Maanomistaja Esa Kumpulaisen toimeliaisuuden ansiosta joutomaasta syntyi kosteikko, joka vähentää ilmastopäästöjä ja lisää monimuotoisuutta. Kuva: Timo HeikkalaSuomussalmi”Olenpahan tehnyt sen, minkä voin”
Kosteikon perustaminen auttoi Esa Kumpulaisen omaan ilmastoahdistukseen.TilaajalleMielikuvissa marraskuinen aamu kainuulaisella kosteikolla olisi rapsakka. Heinänkorsissa olisi huurteinen kuorrutus ja lammessa seitinohut jää.
Leuto syksy tuntuu kuitenkin vain jatkuvan, eikä talven tulosta ole vielä tietoakaan.
Tulevaisuudessa leudot, lumettomat talvet voivat ilmastonmuutoksen vuoksi yleistyä pohjoisessakin.
Kajaanissa asuva, Suomussalmen Suoliperällä veljiensä kanssa maata omistava Esa Kumpulainen ei halunnut jäädä tumput suorana seuraamaan, miten luontokato ja ilmastonmuutos etenevät, vaan tarttui toimeen.
Hänen aloitteestaan vuosikymmeniä sitten viljelykäytöstä poistettu suopelto muokattiin kuluneen vuoden aikana ilmasto- ja lintukosteikoksi.
Esa Kumpulainen ja Vaarannivan kyläyhdistyksen sihteeri Eila Silfver ovat kiitollisia talkoolaisten aktiivisuudesta. Kuva: Timo HeikkalaOjitettu suopelto aiheuttaa käyttämättömänäkin hiilidioksidipäästöjä, kun kuivatuksen vuoksi turve hajoaa.
Kun pohjaveden pintaa nostetaan, turpeen hajoaminen hidastuu ja alue alkaa palautua luonnontilaan.
Kiertotalouden asiantuntijana jätehuoltoalalla työskentelevä Kumpulainen on laskenut, että kosteikko vähentää hiilidioksidipäästöjä noin 160 hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuodessa.
Kumpulaisella on kolme lasta, jotka ovat syntyneet vuosituhannen taitteessa. Häntä huolettaa, millainen maailma lapsille jää, kun he vanhenevat.
”Olenpahan itse tehnyt sen, minkä voin”, hän toteaa.
Kumpulainen ja Silfver toivovat, että uusi lintutorni houkuttelee paikallisia retkeilemään. Kuva: Timo Heikkala
Kumpulaisen isoisä ojitti suon 1950-luvulla. Peltoa viljeltiin 1990-luvulle saakka. Kuva: Timo HeikkalaRisusuo oli vielä 1940-luvulla puutonta nevaa, jota ympäröi kitukasvuinen rämemännikkö.
50-luvulla Kumpulaisen isoisä, Väinö-ukki, kaivoi Naamankajärveen vievän laskuojan ja sarkaojat käsin lapiolla. Suopelto tuotti heinää karjalle ja hevosille.
”Silloin toimittiin parhaan tiedon mukaan”, Kumpulainen toteaa. Pientilat raivasivat peltoa, jotta Suomi saatiin sotien jälkeen uuteen nousuun.
Risusuolla maanviljely loppui 1990-luvulla ja 12 hehtaarin alue on siitä lähtien ollut joutomaata.
”Silloin toimittiin parhaan tiedon mukaan.”
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Kristiina Lång arvioi, että hylättyjä turvepeltoja on Suomessa kaikkiaan noin 60 000 hehtaaria.
Vaikka suolle raivatut pellot ovat olleet tärkeitä ruokaturvan kannalta, nyt käytöstä poistetut pellot olisivat hyviä ennallistamiskohteita.
Kosteikon vallin päälle rakennettiin esteetön luontopolku. Kuva: Timo HeikkalaTurvepellon päästöt ovat korkeimmillaan silloin, kun sitä aktiivisesti viljellään ja maata muokataan. Päästöjä syntyy kuitenkin niin kauan kuin turvetta on pohjaveden tason yläpuolella.
”Siksi käytöstä poistuvia turvepeltoja kannattaisi ohjata aktiivisen vettämisen piiriin”, Lång toteaa.
Hänen mukaansa turpeen hajoamisen vuoksi pellon pinta voi madaltua senttimetrin vuodessa. Se vastaa 6–7 tonnin menetystä hiilivarastossa hehtaaria kohden.
”Käytöstä poistuvia turvepeltoja kannattaisi ohjata aktiivisen vettämisen piiriin.”
Kumpulainen sai houkuteltua Risusuon kosteikkohankkeeseen mukaan liudan asiantuntijoita sekä paikallisen kyläyhdistyksen.
Kosteikon suunnitteli ja toteutti Suomen riistakeskuksen Sotka-hanke, ja valtaosan kustannuksista kattoi brittiläisen metsästysjärjestön rahoitus.
Kaivinkonetyöt teetettiin paikallisella urakoitsijalla viime syksynä. Käytännössä hän kaivoi pellolta turvetta suojavallille, jolloin muodostui noin yhdeksän hehtaarin kokoinen allas.
Vaarannivan kyläyhdistys haki Leader-rahoitusta lintutornin, esteettömän luontopolun sekä pysäköintipaikkojen rakentamiseen.
Rahaa irtosi, mutta vielä enemmän Kumpulaista ilahdutti apukäsien määrä. Vaaranniva ry:n sihteeri Eila Silfver laskee, että talkootunteja tehtiin 1 600, joista Kumpulainen teki noin tuhat.
”Yhtenäkään päivänä ei tarvinnut yksin tehdä”, hankkeen puuhamies kiittelee.
Kosteikolla on Silvferin mukaan käynyt jo bussilasteittain eläkeläisiä vierailulla.
300 metrin luontopolun pystyy kulkemaan niin rollaattorin, pyörätuolin kuin lastenvaunujen kanssa ja myös kaksitasoisen lintutornin alatasanne on esteetön.
Kumpulainen lukee havaintokirjan merkintöjä. Kuva: Timo Heikkala
Elokuussa tornista nähtiin sinisuohaukka. Kuva: Timo HeikkalaKumpulainen kertoo, että Risusuolla valkoviklon ääni oli hukassa 60 vuotta. Tänä kesänä se on naapuri-isännän havaintojen mukaan palannut.
”Se on paras uutinen”, Kumpulainen riemuitsee.
Haastattelupäivänä kosteikolla on hiljaista. Taustalla kuuluu vain korpin rääkäisy.
Muutama viikko takaperin havaintokirjan mukaan tornilta on näkynyt muun muassa laulujoutsenia, pyrstötiaisia, käpytikka, harakka ja varis.
”Näillä leveyksillä variskin on muuttolintu”, Kumpulainen naurahtaa.
Erityisesti kosteikolle odotetaan vesilintuja ja kahlaajia. Sorsille on tuotu lukuisia putkipesiä ja sääkselle tekopesä tolpan päähän.
Kosteikot ovat tärkeitä elinympäristöjä myös hyönteisille, kuten perhosille ja sudenkorennoille.
Ilman aktiivisia toimia Risusuo saattaisi hiljalleen metsittyä, mutta ei riittävästi, jotta puuston kasvu kompensoisi turpeen hajoamisesta aiheutuvat päästöt.
Vettäminen vähentää hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöjä välittömästi, kun happea vaativien mikrobien toiminta estyy. Sen sijaan metaanipäästöjä syntyy, mutta kokonaispäästöt vähenevät, ely-keskusten valtakunnallisen ilmastoyksikön asiantuntija Antti Miettinen toteaa.
EU:n ennallistamisasetus velvoittaa palauttamaan laajoja alueita takaisin luonnontilaan. Kansallinen ennallistamissuunnitelma on vielä tekeillä, mutta selvää on, että Risusuon kaltaisia hankkeita tarvitaan.
Kosteikolle on tuotu tekopesiä sorsille ja sääkselle. Kuva: Timo Heikkala
Sorsan putkipesiä. Kuva: Timo Heikkala”Ilmastovaikutukset ovat globaaleja, mutta yleensä paikalliset asukkaat ja maanomistajat saattavat kiinnostua siitä, että kosteikon perustamisella voidaan parantaa vesistöjen tilaa”, Miettinen pohtii.
Risusuon kosteikko hidastaa vesien ravinteiden läpivirtausta Naamankajärven kautta Iijoen vesistöön.
”Ilmastovaikutukset ovat globaaleja, mutta yleensä paikalliset asukkaat ja maanomistajat saattavat kiinnostua siitä, että kosteikon perustamisella voidaan parantaa vesistöjen tilaa.”
Kristiina Långin mukaan alkuvuosina kosteikon rakentamisesta voi aiheutua fosforipäästöjä, mutta ajan myötä se pidättää vettä ja auttaa myös tulvasuojelussa.
Toki kosteikolla on myös virkistysarvoja enemmän kuin vanhalla pellolla. Kyläyhdistys on jo suunnitellut osallistumista Birdlifen järjestämään tornien taistoon, jossa lintutornit kisailevat lintubongauksessa.
”Tässä hankkeessa ei ole muita kuin voittajia”, Kumpulainen kiteyttää.
Marraskuun alussa sää oli leuto, mutta muuttolintuja ei enää näkynyt. Kuva: Timo HeikkalaRisusuon kosteikko
Perustettu 1990-luvulla käytöstä poistetulle, noin 12 hehtaarin suuruiselle suopellolle. Kosteikkoalueen kokonaispinta-ala on noin 17 hehtaaria.
Suomen riistakeskus suunnitteli ja toteutti kosteikon Sotka-hankkeessa. Rahoitusta on saatu brittiläiseltä metsästysjärjestöltä (British Association for Shooting and Conservation).
Kyseessä on Suomen pohjoisin Sotka-hankkeen levähdysalue, jossa pidättäydytään vapaaehtoisesti vesilintujen metsästyksestä vähintään vuoteen 2030 saakka.
Kosteikko hidastaa noin 130 hehtaarin valuma-alueen vesien ravinteiden läpivirtausta Naamankajärven kautta Iijoen vesistöön.
Vaarannivan kyläyhdistys rakensi lintutornin ja esteettömän luontopolun Leader-rahoituksella kevättalvella 2025. Talkootunteja tehtiin 1 600.
Kustannukset yhteensä noin 60 000 euroa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
