Valtion rahat eivät yksin riitä ennallistamiseen – jättiurakka voi avata osalle viljelijöistä kannattavia mahdollisuuksia

EU:n ennallistamisasetuksen vaatimat toimet tullaan rahoittamaan valtion kassasta sekä yksityisellä rahoituksella.

Moni maanomistaja on ollut huolissaan asetuksen vaatimuksista ja miettinyt, kuka kaiken maksaa.

Ennallistaminen on sen kokoluokan ponnistus, että tarvitaan sekä valtion rahaa että yksityistä rahaa, sanoo erityisasiantuntija Tuuli Orasmaa maa- ja metsätalousministeriöstä.

Hän on maatalouden ennallistamisasetusten täytäntöönpanoa valmistelevan työryhmän vetäjä.

Yksityistä rahaa ennallistamiseen voisi tulla esimerkiksi yrityksiltä, jotka haluavat tehdä vastuullisuustekoja. Säätiöt voisivat myös olla yksi rahoittaja.

”Rahoituspohjan on oltava monipuolinen”, Orasmaa toteaa.

EU-rahan saaminen hankkeisiin on vielä auki.

EU:n monivuotinen rahoituskehys on tällä hetkellä tekeillä. Se julkistetaan näillä näkymin heinäkuussa.

”On tehty vaikutustyötä, että EU-budjetista saataisiin myös ennallistamiseen lisärahoitusta”, Orasmaa kertoo.

EU:ssa ollaan kiinnostuneita yksityisen rahoituksen roolista ympäristötyöhön, Orasmaa toteaa.

Luonnonarvomarkkinaan on EU:ssa kiinnostusta.

”Oli rahoitus mikä tahansa, kustannustehokkuus on tärkeää”, Orasmaa sanoo.

Eli toimet on tehtävä niin, että niistä saadaan mahdollisimman suuri hyöty mahdollisimman pienin kustannuksin.

Kun valtio osallistuu ennallistamisen maksamiseen, herää nopeasti epäilys, että varat ovat maataloustuista pois.

”Koko työssä reunaehtona on, että ennallistaminen ei saa heikentää ruuantuotantoa ja huoltovarmuutta”, Orasmaa sanoo.

”Jo nykyään maataloustuilla rahoitetaan toimia, jotka voidaan laskea mukaan ennallistamiseen.”

Ympäristökorvauksessa ja ekojärjestelmätuessa on luonnon monimuotoisuutta parantavia toimenpiteitä, esimerkiksi luonnonhoitopellot.

”Pyritään, että näitä jo käytössä olevia toimia voidaan laskea mukaan ennallistamiseen.”

Ennallistamisessa puhutaan satojen miljoonien eurojen vuosittaisista kustannuksista. Mistä ne koostuvat? Ja onko yhden kustannus toisen tulo?

Ennallistamistoimet ovat erilaisia ja kustannukset siten erilaisia, Orasmaa toteaa.

Osa kustannuksista on maanomistajille maksettavia korvauksia. Osa on palkkakuluja ennallistamistoimien suunnitteluun ja käytännön toteutukseen.

”Yksi ennallistamishanke voi vaatia monen hengen työpanosta useammaksi vuodeksi”, Orasmaa sanoo.

Se tuo toimeentuloa ja uutta toimintaa maaseudulle. Englannin kieleen onkin syntynyt uusi termi restoration economy, ennallistamistalous.

Kiinnostava kulma onkin pohtia voisiko ennallistamisen kustannukset nähdä tulona maaseudulle.

Tutkimusprofessori Heikki Lehtonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke) pohti MT:n haastattelussa vuonna 2023, että ennallistaminen toisi osalle viljelijöistä kannattavia mahdollisuuksia ympäristönhoidossa.

Työtä ja toimeentuloa tulisi myös koneyrittäjille esimerkiksi kosteikoiden rakentamisesta.

”Kustannuksilla katetaan maanomistajan tekemät toimenpiteet ja niillä saadaan yhteiskunnalle hyötyjä”, Orasmaa tiivistää.

Nyt kustannuksista puhutaan sadoista miljoonista vuodessa. Suuruusluokka tarkentuu vielä suunnitelman laadinnan aikana ja voi muuttua, Orasmaa muistuttaa.

Kuinka ennallistaminen tästä etenee?

Kansallinen ennallistamissuunnitelma pitää olla valmis ensi vuoden elokuussa, jolloin se annetaan EU:n komissiolle.

Siitä vuoden päästä, elokuussa 2027, suunnitelman pitäisi olla komission hyväksymä.

Vuonna 2030 pitäisi kuitenkin jo täyttyä ensimmäiset tavoitteet.

”Se tulee nopeasti ja komissio onkin kannustanut tekemään toimenpiteitä jo nyt”, Orasmaa kertoo.

Maatalouden osalta ennallistamisen tavoitteisiin valitaan indikaattorit, joita seurataan. Niitä ovat näillä näkymin peltolintujen, perhosten ja pölyttäjien sekä maisemapiirteiden määrät.

Muun muassa luonnonhoitopellot ja kesannot tukevat jo nykyisellään näiden tavoitteiden saavuttamista.

Maisemapiirteiden osalta on hyvä säilyttää peltojen ja niiden reunojen kivikasoja, vanhoja latoja sekä puita ja pensaita.

Toinen puolisko tavoitteissa ovat turvemaat eli turvepellot, entiset turvetuotantoalueet ja suometsät.

Turvepelloilla on kaksi reittiä: vedenpinnan nosto tai muut luonnon tilaa parantavat toimet.

Paljon turvemaita käsittävillä alueilla viljelijöillä on huoli pakkoennallistamisesta.

Työryhmän mukaan turvepeltojen toimien pitäisi olla vapaaehtoisia viljelijöille, Orasmaa kertoo.

Luken tutkimuksissa on suositeltu, että oikeudenmukaisuuden vuoksi turvepeltojen ennallistamistoimia kohdennettaisiin alueille, joissa niiden osuus kokonaispeltoalasta ei ole suuri.

Tosin kaikkien tavoitteiden täyttämiseksi olennaista olisi, että kaikilla maatiloilla, joilla turvepeltoja on, olisi mahdollisuus toteuttaa muutoksia niiden käytössä.

Työryhmä ei ole vielä määrittänyt, mikä on turvepeltojen kokonaisala Suomessa.

Luken Turvepeltojen käytön tiekartan mukaan turvepeltoja on noin 270 000 hehtaaria.

Jos vuoteen 2050 mennessä ennallistetaan 50 prosenttia turvepelloista, tarkoittaisi se noin 135 000 hehtaarin ennallistamista.

Vettämällä kokonaisalasta olisi ennallistettava 16,5 prosenttia eli vajaat 45 000 hehtaaria.

Lisäksi turvepeltojen ennallistaminen voi olla esimerkiksi pysyvää nurmea tai pitkäaikaista kesannointia.

Hehtaarimäärät tarkentuvat suunnitelman edetessä. Osa toimista voidaan tehdä myös ojitetuissa suometsissä ja turvetuotantoalueilla.

Tutkimusten mukaan heikkokuntoisia turvepeltoja on jäänyt satokasvien viljelyn ulkopuolelle jo suhteellisen paljon. Rahallinen kannustin voisi edistää niiden ennallistamista.

Suomessa on peltoa kaikkiaan noin 2,2 miljoonaa hehtaaria. Ennallistamisen ei siten nähdä vaikuttavan huoltovarmuuteen.