Tutkija: Ennallistaminen ei ole viljelijöille välttämättä mikään mörkö

Viikko sitten hyväksytty EU:n ennallistamisasetus ei välttämättä ole viljelijöille mikään iso mörkö, vaan se voi olla myös mahdollisuus, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Heikki Lehtonen rauhoittelee. ”Tämä vaatii kuitenkin ennallistamistoimiin lisää rahaa.”

Ensinnäkin asetukseen on sen käsittelyn kuluessa tullut monia lievennyksiä. Kun alkuperäinen esitys vaati ennallistettavaksi 70 prosenttia maatalouskäytössä olevista turvemaista vuoteen 2050 mennessä, nyt osuus on 50 prosenttia. Alkuperäisessä esityksessä puolet tästä tuli vettää, nyt kolmannes.

40 prosenttia turvepeltojen vettämisestä voidaan hoitaa muulla kuin maatalousmaalla, esimerkiksi turvetuotantoalueilla. Hyvin perustellen jäsenmaa voi myös alentaa omaa turvepeltojen vettämistavoitettaan.

Toiseksi asetus korostaa viljelijöiden ja yksityisten maanomistajien vapaaehtoisuutta maatalousmaan uudelleenvettämisessä.

Lievennyksistä huolimatta turvemaiden ennallistaminen on Suomen kannalta iso vyyhti, Lehtonen toteaa.

Suomessa on kasvihuonekaasuinventaarion mukaan kaikkiaan noin 270 000 hehtaaria turvepeltoja. Siitä pitäisi uuden asetustekstin mukaan vettää 17 prosenttia eli 46 000 hehtaaria vuoteen 2050 mennessä, Lehtonen toteaa.

”Ja tästäkin voidaan siis 40 prosenttia kompensoida muita turvealueita vettämällä. Tällöin vetettävää turvepeltoalaa olisi vajaa 28 000 hehtaaria eli runsaat 10 prosenttia turvepeltojen alasta.”

Vettämistä isompi haaste maataloudelle voikin olla se, miten ennallistaminen hoidetaan muilla kuin vetettävillä aloilla, Lehtonen toteaa.

Asetukseen sisältyvät perhosindeksien ja kivennäismaiden hiilipitoisuuden seurannat eivät Lehtosen arvion mukaan aiheuta merkittäviä muutoksia maatalouteen.

Asetuksen toteutus suunnitellaan kussakin jäsenmaassa oman toimenpideohjelman nojalla. Suomessa ohjelmaa laaditaan parhaillaan.

”Tämä on vuosikymmenten prosessi, eikä vielä voida täsmälleen sanoa, mitä se tuo mukanaan”, Lehtonen muistuttaa. ”Iso huolta ei viljelijöiden kannata vielä kantaa.”

Hänen mukaansa turvemaiden ennallistaminen voidaan kohdentaa niin, ettei se aiheuttaisi kenellekään viljelijälle kohtuuttomia tilanteita.

”Ei esimerkiksi pitäisi kohdentaa toimia sellaisille alueille, missä turvepeltoja on paljon ja missä on investoitu voimakkaasti maidon- ja naudanlihantuotantoon”, hän pohtii. Näillä alueilla valtio on ollut voimakkaasti mukana tilojen investoinneissa, joten olisi ristiriitaista heikentää tuotantoedellytyksiä.

Tutkijat ovat todenneet, että viljelemättömiksi jääneitä turvepeltoja on Suomessa jo nykyisellään paljon, ainakin runsas 30 000 hehtaaria. ”Niillä voi olla märkyysongelmia, ojat ovat kasvaneet umpeen tai maa on liian hapanta.”

Tilamäärän laskiessa turvepeltoja vapautuu yhä enemmän mahdolliseen ennallistamiskäyttöön. ”Jos turvepelto ei nykyisellään tuota mitään, omistaja voisi hyvinkin kiinnostua esimerkiksi hiilimarkkinoilta saatavista kannustimista.”

Turvemaiden vettäminen ei ole yksinkertainen asia.

”Noin neljännes turvepeltojen kokonaisalasta on sellaista, jolla vedenpinnan nosto edes onnistuu”, Lehtonen toteaa.

Käytännössä asia on mutkikkaampi. Jos kaikki ympäristön metsätkin on ojitettu, niiden keskellä olevan turvepellon vettäminen ei välttämättä onnistu.

”Se ei ole yksittäisen viljelijän päätettävissä. Mukaan tarvitaan kaikki alueen maanomistajat sekä maankäyttö- ja valuma-aluesuunnittelijat.”

Vettämisen ulkopuolisista ennallistamiskeinoista Lehtonen mainitsee esimerkkinä pysyvän nurmen. ”Ihmistoimintaa ei näillä aloilla kielletä”, hän tarkentaa.

Toki on muistettava, ettei nurmi, jota ei koskaan uusita, tuota rehuarvoltaan lypsylehmille soveltuvaa rehua. Sadon määrän ja laadun lasku onkin korvattava tuottajalle, Lehtonen toteaa.

Asetuksen toteuttamisen rahoitus on täysin auki. ”Valtion budjetista tuskin helposti liikenee tähän rahaa”, Lehtonen pohtii. ”Josko sitä jatkossa tulisi hiilimarkkinoilta, sillä turvemaiden ennallistaminen tuottaa suuria ilmasto- ja monimuotoisuushyötyjä.”