• Satelliittiseuranta paljastaa kirjanpainajat ennen tuhojen räjähtämistä käsiin

    Hyönteiset aiheuttavat Euroopan metsille satojen miljoonien eurojen tappiot vuosittain.
    Tilaajalle
    Satelliitti havaitsee kirjanpainajatuhot varhaisessa vaiheessa.
    Satelliitti havaitsee kirjanpainajatuhot varhaisessa vaiheessa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsänhoito
    1.6.202318:16
    Jarmo Palokallio

    Kirjanpainajat ovat taas varttuneiden kuusikoiden kimpussa. Niiden havainnointiin on kehitetty satelliittiseurantaan perustuva järjestelmä, joka havaitsee tuhot alkuvaiheessa.

    Nyt kaupallistettu kirjanpainajien analyysimenelmä on lähtöisin Itä-Suomen yliopistosta. Satelliittiteknologiaa, tekoälyä ja tieteellistä tutkimustietoa yhdistävä palvelu mahdollistaa metsätuhojen tehokkaan havainnoinnin ja riskien mallintamisen kaikkialla maailmassa.

    Tutkimustyön tuloksena syntynyt KOKO Forestin palvelu mahdollistaa hyönteistuhojen tunnistamisen tehokkaasti laajoilla alueilla ja lähes reaaliajassa. Silloin tuhoihin on mahdollista reagoida aikaisessa vaiheessa.

    ”Järjestelmä huomaa yksittäisten puiden kuolemat. Silloin hyönteistuhoon päästään kiinni varhaisessa vaiheessa, eikä se ryöpsähdä käsistä”, kertoo johtava tutkija Samuli Junttila, joka on yksi KOKO Forestin perustajista.

    Pahimmillaan kaarnakuoriaisten vahingoista aiheutuvat taloudelliset tappiot ovat Euroopassa olleet vuositasolla satoja miljoonia euroja. Tuhot etenevät niin nopeasti, että metsänomistajilla on vaikeuksia pysyä tilanteen tasalla.

    Junttilan mukaan uusi järjestelmä tarjoaa metsänhoidon tueksi aiempaa ajantasaisempaa ja kustannustehokasta tietoa.

    “KOKO Forestin tavoitteena on ennen kaikkea vähentää metsätuhojen riskejä metsäomaisuuden hoitajille ja metsäteollisuuden asiakkaillemme”, kiteyttää liiketoimintajohtaja Aki Snellman.

    Järjestelmässä metsät kuvataan ensin kevätkesällä ja toisen kerran syksyllä. Jos kevätkuvaus kertoo tuhoriskin kasvaneen, silloin hakkuut olisi hyvä saada käyntiin mahdollisimman nopeasti.

    Syksyllä havaittu tuhoriski jättää korjuuaikaa seuraavaan kevääseen asti.

    Aluksi uusi palvelu soveltuu suurten, yli 1000 hehtaaria omistavien yritysten ja metsänomistajien käyttöön. Myöhemmin siitä on tarkoitus räätälöidä myös tavallisille metsänomistajille sopiva versio.

    Lisää aiheesta
    • Kirjanpainajat iskeytyvät yleensä heikentyneisiin kuusiin. Massaesiintyminä ne voivat tappaa tervettäkin puustoa.

      Metsänhoito | Laajan kirjapainajatuhon uhka voisi johtaa pakkohakkuisiin Suomessakin – kynnys poikkeustoimiin on ministeriön mukaan korkea

      Tilaajalle
    • Mhy Savotan puheenjohtaja, Kuopion kaupunginvaltuutettu Tapio Tolppanen (kesk.) on huolissaan Tahkon metsistä. ”Ongelmaan voisi vielä puuttua, mutta pian on liian myöhäistä.”

      Metsänhoito | Metsätuhot leviävät Tahkon suojelualueilla räjähdysmäisesti – ”Pommi on tulossa”

    • Kekomuurahaiset kuuluvat kirjanpainajan luontaisiin vihollisiin.

      Metsänhoito | Monimuotoinen, terve metsä pitää kirjapainajan kurissa – ”Mitä enemmän metsässä on kaikenlaisia hyönteisiä, sitä enemmän kirjanpainajalla on vihollisia”

      Tilaajalle
    • Myrsky katkoi ja kaatoi isoja puita Valkealan Kinansaaressa lähellä Repoveden kansallispuistoa kesällä 2007.

      Metsä | Pohjola Vakuutus varoittaa: Hyönteistuhot saatetaan rajata pois metsävakuutusten korvausten piiristä

      Tilaajalle
    • Kuusia on kuollut pystyyn muun muassa Tahkon vieressä sijaitsevalla Huutavanholman luonnonsuojelualueella.

      Metsänhoito | Suojelualueiden hakkuista ei olisi mitään apua talousmetsien hyönteistuhoihin, sanoo tutkija – energiapuukasojen tuhoriski on tuntematon tekijä

    • Ilmaston lämpeneminen edistää vieraslajien asettumista uusille alueille. Seka­metsät ovat kestävämpiä tuhoja vastaan kuin yhden puulajin metsät.

      Metsänhoito | Viime vuonna tehtiin runsaasti uusia havaintoja vieraslajeista ‒ Metsillä ei ole vastustuskykyä uusia tuholaisia vastaan

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla