• Puun hintojen nousun myötä myös hankintalisä on noussut – omatoiminen hakkuu voi kiinnostaa metsänomistajaa etenkin ensiharvennuksissa

    Omatoimisen korjuun hyvä puoli on se, että metsänomistaja pystyy vaikuttamaan korjuutyön jälkeen. Tarkista alta, mitä seikkoja hankintahakkaajan on otettava huomioon ja miten työn kannattavuutta voi arvioida.
    Tilaajalle
    Ensiharvennushakkuu onnistuu myös tavalliselta metsänomistajalta, mutta puiden lähikuljetus vaatii konekalustoa.
    Ensiharvennushakkuu onnistuu myös tavalliselta metsänomistajalta, mutta puiden lähikuljetus vaatii konekalustoa. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Puukauppa
    5.2.202508:45
    Markku Pulkkinen

    Puukauppaa käydään kahdella tavalla: pysty- ja hankintakauppana. Noin 90 prosenttia puusta myydään pystykauppana. Siinä metsänomistaja myy puiden ostajalle hakkuuoikeuden sovitulle alalle, ja myydystä puusta maksetaan metsänomistajalle niin sanottua kantohintaa. Pystykaupassa puun ostaja vastaa puiden kaatamisesta ja kuljettamisesta tienvarteen.

    Viime vuosikymmeninä yhä harvinaisemmaksi käyneessä hankintakaupassa metsänomistaja myy puun ostajalle kuljetuskelpoisen tien varteen määräaikaan mennessä pinotut puut. Puusta maksettua hintaa kutsutaan tällöin hankinta­hinnaksi.

    Metsänomistaja voi hoitaa hakkuun ja lähikuljetuksen itse tai teettää sen kokonaan tai osittain esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksellä tai metsäpalveluyrittäjällä. Koska metsänomistaja vastaa itse puiden kaatamisesta ja kuljettamisesta tien varteen, puun ostaja maksaa hankintakauppapuusta yleensä parempaa kuutiohintaa kuin pystykauppapuusta.

    Kanto- ja hankintahinnan välistä hinnaneroa kutsutaan hankintalisäksi. Viime vuosina se on hieman kasvanut. Tosin tukkivaltaisissa päätehakkuissa hankintalisä saattaa olla mitätön tai negatiivinen.

    Koneita tarvitaan

    Puut voi kaataa moottorisahalla, mutta hankintahakkaaja tarvitsee koneita myös puiden kuljetukseen, esimerkiksi traktorin sekä kuormaimella varustetun metsäperäkärryn.

    Osalla metsänomistajista on omaa konekalustoa puun korjuuseen. Maatiloilla puuta on perinteisesti korjattu omin konein. Konekustannukset jäävät maltillisiksi, jos samaa traktoria ja muita koneita käytetään sekä maatalous- että metsätöissä.

    Puun korjuuseen ja kuljetukseen on tarjolla myös traktoria pienempiä koneita, esimerkiksi mönkijöitä peräkärryineen. Niiden vähäinen teho ja pieni koko asettavat kuitenkin rajoituksia puun tehokkaalle korjuulle.

    Metsäkuljetukseen on tarjolla myös metsätyöhön tarkoitettuja pienikokoisia kuormatraktoreita. Myös harvestereita eli hakkuukoneita on tarjolla omatoimiselle puunkorjaajalle, mutta niiden hinta on käytettynäkin niin korkea, että käyttötunteja pitäisi saada joka vuodelle runsaasti.

    Hankintatyön arvo

    Työtehoseura selvittää joka toinen vuosi konetyön kustannukset ja konetöistä keskimäärin laskutetut hinnat.

    Vuonna 2022 puunhakkuun keskimääräinen urakointihinta oli 15 euroa kuutiolta. Puiden lähikuljetuksen hinta oli keskimäärin seitsemän euroa kuutiolta. Ulkopuoliselta ostettu puun kaataminen ja kuljetus maksoi siten yhteensä 22 euroa kuutiometriltä.

    Kuusikuidulle maksettiin vuonna 2022 ensiharvennuksissa keskimäärin 22,25 euron hankintalisä kuutiometrille. Kakkosharvennuksessa kuusikuidulle maksettu hankintalisä oli 19 euroa.

    Vuoden 2024 metsäurakointihinnat eivät ole vielä selvillä, mutta ne ovat varmasti nousseet kahden vuoden takaisesta.

    Verohallinnon ohjeistus oman hankintatyön arvosta tarjoaa vahvistusta Työtehoseuran urakkahintatilastoille. Verohallinto ohjeistaa kuusikuitupuun hankintatyön arvoksi viime vuodelta 22,31 euroa kuutiolta sisältäen puiden kaadon ja kuljetuksen.

    Aika on rahaa

    Omaa puunkorjuuta suunnittelevan on laskettava korjuutyöhön käytettävien koneiden käyttö- ja pääomakulut. Esimerkiksi traktorivetoisten metsäperäkärryjen arvonlisäverottomat hinnat lähtevät 10 000 eurosta ylöspäin. Metsäperäkärryyn tarvitaan lisäksi kuormain, joka maksaa saman verran.

    Kustannuslaskennassa voi käyttää avuksi Työtehoseuran TTS-Kone-kustannuslaskuria, joka ottaa huomioon myös polttoaine-, huolto- ja vakuutuskustannukset.

    Hankintahakkuita harkitsevan pitää pohtia etukäteen myös oman ajan riittävyys ja laskea konekustannuksen lisäksi työvoimakustannus.

    Metsurin tuntipalkka on 12–15 euroa, ja ulkopuoliselta yritykseltä metsurityötä voi ostaa noin 50 euron tuntihintaan. Metsänomistajan pitää päättää, mikä riittää hänen omaksi palkakseen.

    Laatu itsestä kiinni

    Omatoimisen korjuun hyvä puoli on se, että metsänomistaja pystyy vaikuttamaan korjuutyön jälkeen. Itse tehden saa sellaista laatua kuin haluaa.

    Jos ensiharvennuksen tekee moottorisahatyönä, saa taloudellisen hyödyn lisäksi hyötyliikuntaa. Sitäkin moni arvostaa.

    Omatoimisen puunkorjaajan pitää tehdä metsänkäyttöilmoitus Suomen metsäkeskukselle.

    Touko- ja marraskuun välisissä havupuiden hakkuissa metsänomistajan pitää muistaa myös kantokäsittely ja suorittaa verkossa suppea kasvinsuojelututkinto, jotta saa luvan ostaa tarvittavan torjunta-aineen.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2025.

    Lisää aiheesta
    • Hankintahakkaaja, varo tyvipotkua!

    • Matti Maukonen ei myy ensiharvennuksia pystykaupalla – ”Kun itse tekee, saa tehtyä ajallaan”

    • ”Aika näyttää, oliko tämä hyvä ostos ja saanko tästä joskus omani pois”, pohtii hämeenkyröläinen Pekka Uusi-Rasi vuonna 2019 ostamassaan koivikossa.

      Metsänhoito | Metsät kasvavat rajusti, jos niitä hoitaa, ajattelee nuori metsänomistaja Pekka Uusi-Rasi ‒ ”Minun mielestäni metsille kuuluu näyttää kirvestä”

      Tilaajalle
    • Hankintahakkuu mielessä? Ymmärrä nämä asiat ennen kuin aloitat

    • Kari Koivukangas laskee viettävänsä vuosittain 80–100 päivää oman metsän töissä: ”Eihän tämä vielä mikään elinkeino ole, harrastus enemmänkin, mutta sijoitus tulevaisuuteen”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen