
Kirkas aamuaurinko herättelee nukkuvaa metsää. Sinne on myllätty aukko, joka tuoksuu havupuille. Varjoon säilötyt taimet odottelevat laatikoissa istutusurakkaan valmistautuvaa metsänomistajaa.
Monelle metsänomistajille tuollaiset oman metsän tarjoamat mahdollisuudet metsänhoitotöihin ovat edelleen hyvin tärkeitä. Ne nousevat yhdeksi metsän arvoksi kantorahatulojen ja virkistysmahdollisuuksien rinnalle.
MTK:n kevään Metsätutka -kyselyyn vastanneista metsänomistajista lähes puolet piti mahdollisuutta metsänhoitotöihin erittäin tärkeänä. Suurimmalle osalla lopuistakin metsänomistajista sillä oli vähintään jotain merkitystä.
Vastausten perusteella harvemmalla kuin joka kymmenennellä metsänomistajalla ei ole mitään intoa omatoimiseen metsänhoitoon.
Erityisen tärkeänä mahdollisuutta metsänhoitotöihin pitivät viljelijät. Kiinnostus metsänhoitoon kasvoi tilakoon kasvaessa.
Iän perusteella metsänhoitotöiden mahdollisuus innosti etenkin nuorimpia. Toisaalta ajatus metsänhoitotöistä kutkutti myös eläkeiän kynnyksellä olevia tai hiljan eläkkeelle jääneitä metsänomistajia.
Tukevasti keski-ikäisillä ja toisaalta yli 70-vuotiailla kiinnostus metsätöihin ei ollut yhtä suurta.
Sukupuolen perusteella metsänhoitotyöt olivat enemmän miesten kuin naisten juttu. Joka kolmas naismetsänomistaja ei tuntenut niihin vetoa.

Metsänomistajien arvostama mahdollisuus metsänhoitotöihin ei tarkoita, että niihin myös käytäisiin kiinni. Oikeasti kynnys pottiputkeen tai raivaussahaan tarttumiseen on jatkuvasti noussut.
”Metsänomistajien omatoimisuus on vuosien varrella vähentynyt”, myöntää operaatiopäällikkö Jari Yli-Talonen Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistyksestä.
”Metsänomistajien omatoimisuus on vuosien varrella vähentynyt.”
Se on luonnollista, sillä palkansaajilla on varsinaiset palkkatyönsä hoidettavana. Eikä heillä välttämättä ole metsätöihin enää osaamistakaan.
Viljelijöilläkin kevät on kiireistä aikaa, koska peltotyöt pitää saada tehtyä ajallaan.
Entä eläkeläiset? Siellä on sitkeitä istuttajia ja taimikonhoitajia, mutta ikä alkaa painaa heitäkin vääjäämättä.
Käytännössä suurin osa tämän kevätkesän istutusurakasta hoituu metsänhoitoyhdistysten ja metsurien voimin. Siinä on kuitenkin melkoista alueellista vaihtelua.
”Joillakin alueilla metsänomistajien osuus on edelleen noin 40 prosenttia. Sitten on alueita, joilla metsänomistajat istuttavat itse vain 10 prosenttia taimista”, toteaa Yli-Talonen.
””Kieliongelmat ja kulttuurierot saattavat näkyä töiden laadussa.”
Ostotyövoiman käytön yleistyminen on tuonut metsiin ulkomaista työvoimaa. Metsäkeskuksen arvion mukaan ulkomaisen työvoiman osuus on noussut reilusti yli kolmannekseen. Siihen liittyy omat riskinsä.
”Kieliongelmat ja kulttuurierot saattavat näkyä töiden laadussa. Monimuotoisuustavoitteet ja sekametsiin pyrkiminen on tuonut uusia haasteita etenkin taimikonhoitoon”, toteaa johtava asiantuntija Markku Remes Metsäkeskuksesta.
Metsälaki velvoittaa metsänomistajia huolehtimaan metsien uudistamisesta. Jatkossa taimettumisilmoitusta aletaan vaatia myös metsän jatkuvan kasvatuksen hakkuista.
”Uudistamiset on hoidettu edelleen hyvin, mutta aina voisi olla kunnianhimoisempi”, toteaa Remes.
Hän arvioi, että noin kymmenen prosenttia aukoista jää nykyisellään uudistamatta.
”Arviolta kymmen prosenttia aukoista jää metsittämättä.”
Metsien uudistaminen, maanmuokkaus ja taimien istuttaminen on metsänomistamisen suurimpia investointeja. Siksi taimia ei kannata jättää oman onnensa nojaan.
Taimikon hoitovaihe käynnistyy rehevillä mailla tehtävällä heinäyksellä, jolla taimet pelastetaan kasvun alkuun.
Seuraavaksi on vuorossa taimikon varhaishoito. Siinä taimia autetaan selviämään vesakon kanssa käytävässä kilpailussa.
Metsäkeskuksen arvion mukaan varhaisperkauksia on rästissä noin 17 000 hehtaarin verran. Se on verraten vähän.
”Rästejä kirittiin kiinni puu- ja energiapuukaupan hyvinä vuosina.”
Varsinainen taimikonhoito tähtää kannattavaan ensiharvennukseen. Siinä kasvatettava puusto harvennetaan tavoitteen mukaiseksi.
Onnistunut taimikonhoito helpottaa ensiharvennuksen toteuttamista. Sen jäljiltä ensiharvennuksessa korjattavat puut ovat järeydeltään myyntikelpoisia.
Tuolta osin kirittävää riittää. Metsäkeskuksen mukaan noin 650 000 hehtaaria taimikoita ja nuoria metsiä odottaa kunnostusta.
”Tuo luku on suuri, mutta sen osalta on kuitenkin menty parempaan suuntaan. Rästejä kirittiin kiinni puu- ja energiapuukaupan hyvinä vuosina. Hetkessä ne eivät kuitenkaan sula”, sanoo Remes.
Tällä hetkellä eniten rästejä on Pohjois-Pohjanmaalla, Savossa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa.
”Työtahti on hidastunut, kun puukauppa ei käy aiempaan tahtiin ja nuoren metsän kunnostuskohteita pitää työntää köydellä myyntiin”, Remes selittää.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
