• Metsä Fibre lomauttaa neljällä sahalla – kesto voi olla jopa 90 päivää

    Metsä Fibre on perustellut lomautustarvetta sahatavaran heikolla markkinatilanteella ja puunkorjuun vaikeilla olosuhteilla.
    Lomautukset koskevat myös Metsä Fibren uutta sahaa Raumalla.
    Lomautukset koskevat myös Metsä Fibren uutta sahaa Raumalla. Kuva: Juha Sinisalo
    Metsä|Metsäteollisuus
    1.12.202516:13
    Sami Suojanen

    Metsä Fibren Lappeenrannan, Rauman, Rengon ja Vilppulan sahojen muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista ovat päättyneet.

    Tiedotteen mukaan yhtiö voi tarvittaessa toteuttaa sahoillaan koko henkilöstöön kohdistuvia lomautuksia ensi vuoden tammikuusta alkaen aina ensi kesäkuun loppuun asti. Lomautusten kesto on enintään 90 päivää.

    Mahdollisten lomautusjaksojen ajankohdat ja kestot sekä mahdolliset työaikamuotomuutokset yhtiö suunnittelee toimipaikkakohtaisesti.

    Lomautustarvetta yhtiö on perustellut sahatavaran haastavalla markkinatilanteella ja puunkorjuun vaikeilla olosuhteilla.

    Lisää aiheesta
    • Metsä Fibren mukaan sahatavaran markkinatilanne ja puun hankintatilanne ovat hankalia. Siksi sahoja saatetaan seisottaa.

      Metsäteollisuus | Metsä Fibre varautuu sahojen seisottamiseen ensi vuonna – aloittaa muutosneuvottelut neljällä sahalla

    • Ympäristö | Sahaväki syventyi ilmastonmuutokseen – ministeri Multala kirittää lisäämään metsän kasvua ja pinta-alaa

      Tilaajalle
    • EU:n metsäkatoasetuksen toimeenpano aloitetaan vasta vuoden 2026 lopussa.

      Metsäpolitiikka | Metsäkatoasetukseen tulee vuoden lykkäys ja korjauksia: EU-parlamentin oikeisto puoltaa

      Tilaajalle
    • Euroopan sahat kohtaavat vientimarkkinoilla yhä enemmän kilpailua Kanadasta, jonka vientiä Yhdysvaltoihin tullit haittaavat.

      Talous | Raportti: Sahaus lähtee kasvuun, mutta eurooppalaiset kohtaavat yllättävän kilpailijan vientimarkkinoilla

      Tilaajalle
    • Metsäyhtiöiden mukaan sellukattiloihin päätyvät tukit ovat marginaalisia poikkeuseriä.

      Metsäteollisuus | Sahateollisuus: Kolme miljoonaa kuutiota tukkia päätyy selluksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lomautukset ja irtisanomiset
    Yt-neuvottelut
    Negatiiviset talousuutiset
    Puuteollisuus Metsätalous ja hakkuut
    Metsä- ja paperiteollisuus
    Lappeenranta
    Rauma
    Vilppula
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa