
MT:n lähteiden ja Kainuun käräjäoikeudelta saatujen tietojen perusteella metsänomistaja on yksi syytetyistä Suomussalmen Hukkajoella vuonna 2024 tapahtuneista rikoksista.
Muina syytettyinä ovat vuonna 2024 toimineet aliurakoitsija ja aliurakoitsijan metsäkoneenkuljettaja, pääurakoitsijan työnjohtaja sekä Stora Enson paikallinen metsäasiantuntija.
Syytteet koskevat törkeää luonnonsuojelurikosta, törkeää eläinsuojelurikosta ja ympäristön turmelemista. Syyttäjä ei ole julkisuuteen eritellyt, miten syytteet kohdentuvat syytetyille.
Oulun poliisin esitutkinnassa epäiltynä oli yhteensä 10 henkilöä. Viiden henkilön osalta syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen. Heistä kaksi työskenteli Stora Enson esimiestehtävissä ja yksi oli yhtiön asiantuntija.
Kaksi muuta syyttämättä jätettyä henkilöä edusti puunkorjuun pääurakoitsijaa. Toinen heistä oli yhtiön toimitusjohtaja ja toinen maastonmerkitsijä.
Kolmelle yritykselle vaaditaan yhteisösakkoa. Käräjäoikeudelta saadun tiedon mukaan yritykset ovat Stora Enso, pääurakoitsijana toiminut yritys sekä hakkuun toteuttanut aliurakoitsija.
Oikeudenkäynnin aikataulua ei ole vielä vahvistettu.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
