
Metsälain kiristys palauttaa taimettumisilmoituksen käyttöön. Myös kasvatustiheyksiin saattaa tulla muutoksia.
Metsälaki toimii metsätalouden perälautana. Se estää metsän hävittämisen ja määrittelee metsien hoidon vähimmäisvaatimukset.

Nykyinen metsälaki antaa metsänomistajille varsin vapaat kädet hoitaa metsiään.
Metsät voi myös jättää hoitamatta, jos metsänomistaja niin haluaa. Silloin ehtona on, ettei metsässä tehdä uudistamiseen tähtääviä hakkuita.
Virallisesti metsälaki varmistaa, että metsien hoito pysyy taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä pohjalla.
Uudistamisvelvoitteen lisäksi metsälaki asettaa riman puun korjuulle ja metsän monimuotoisuuden ylläpidolle.
Metsälain historia ulottuu lähes parin sadan vuoden taakse. Tuolloin metsät oli kaskettu, laidunnettu ja harsittu huonoon kuntoon.
Kirkontornista näki kirkontorniin, sillä metsät oli kylien väliltä hakattu pois.
Viranomaisissa heräsi perusteltu huoli metsien loppumisesta.
Siihen puututtiin metsälailla, jonka kantavana ajatuksena oli metsien hävittämisen estäminen ja luontaisen uudistamisen edistäminen.
Metsälaki pysyi tiukkana viime vuosituhannen lopulle. Se sääteli tarkasti sekä kasvatushakkuita että uudistamista. Uudistamisen valtio varmisti vakuustalletuksella.
Liian voimakkaista hakkuista metsät määrättiin käsittelykieltoon.
Metsien jatkuva kasvatus oli pannassa, mutta uudistamista edeltäneet yläharvennukset metsälaki salli.
Nykyinen metsälaki on vuodelta 2014. Se antaa metsänomistajille vapauden ja vastuun metsien käytöstä ja hoidosta.
Laki sallii sekä aikaisempaa tehokkaammat että vähemmän tehokkaat metsänhoidon menetelmät. Esimerkiksi uudistushakkuun voi tehdä puuston iästä ja keskiläpimitasta riippumatta.
Metsälain päivityksen taustalla on tarve pitää yllä metsien kasvua ja hiilensidontaa. Siihen liittyen maa- ja metsätalousministeriön työryhmä on tarkastellut metsien uudistamista ja niiden kasvatustiehyttä.
Metsien kasvua ja hiilensidontaa voidaan tehostaa harventamalla kasvatusmetsiä aiempaa lievemmin ja kasvattamalla niitä totuttua tiheämmässä.
Kyseessä on nopea keino hiilinielun vahvistamiseksi. Pitemmällä ajalla liian tiheäksi jääneen puuston kasvu kuitenkin kärsii.

Asiaan liittyen työryhmä on pohtinut, pitäisikö harvennusvoimakkuuden lakirajan pohjaksi ottaa runkoluku ja keskipituus.
Nykyinen lakiraja perustuu metsän pohjapinta-alaan ja valtapituuteen.
Lakiraja kertoo, paljonko kasvatuskelpoista puustoa on harvennuksen jälkeen metsään jätettävä.

Hiilinielua voidaan vahvistaa myös hakkuita myöhentämällä. Ilmastoon liittyvässä keskustelussa on menty vieläkin pitemmälle.
Esimerkiksi Ilmastopaneeli on vaatinut hakkuiden selkeää vähentämistä. Se sitoisi lisää hiiltä puustoon.
Pidennetyn kiertoajan plussana on tukkisaannon kasvu. Samalla metsien tuhoriski kuitenkin lisääntyy ja jossain vaiheessa myös puuston hiilensidonta loppuu.
Hakkuiden vähentäminen ei sekään pelasta maailmaa. Samat puut vaan hakattaisiin jostain muualta.
Varma keino metsien kasvun ylläpitoon on nopeasta uudistamisesta huolehtiminen. Sitä ministeriö haluaa tehostaa.
Sen varmistamiseksi ministeriö haluaa palauttaa vaatimuksen taimikon perustamisilmoituksesta uudistushakkuiden jälkeen.
Myös eri-ikäisenä kasvatettavan metsän kohteilta pitäisi tehdä uudistumis- tai taimettumisilmoitus. Sen yksityiskohdat ovat vielä auki.
”Taimettumisilmoituksen ei pitäisi aiheuttaa suurta lisäbyrokratiaa metsänomistajille.”
Lakimuutoksen valmistelutyö on edennyt yhteisymmärryksessä, toteaa asiantuntija Lea Jylhä MTK:sta. Tavoitteena on ollut löytää fiksuja ja toimivia ratkaisuja.
”Nykyiset tietojärjestelmät tekevät taimettumisilmoituksen jättämisestä aiempaa helpompaa, joten suurta lisäbyrokratiaa tämän ei pitäisi metsänomistajille ja toimijoille aiheuttaa”, Jylhä sanoo.
Jylhän mukaan tieto uudistamisen ajankohdasta ja käytetystä taimimateriaalista voi hyödyttää myös metsänomistajaa.
Metsälain lisäksi metsänomistajia koskee esimerkiksi metsätuholaki. Sen perusteella metsänomistajan pitää korjata esimerkiksi myrskytuhopuut pois metsistään.
Maailman muuttumisesta kertoo, että hyvää tarkoittavan metsätuholain tavoitteet ovat osin ristiriidassa nykyisten monimuotoisuustavoitteiden kanssa.
Niissä pyritään lahopuun lisäämiseen.
Maa- ja metsätalousministeriön tarkoitus on saada metsälain muutosesitykset lausunnoille kevään aikana. Lain pitäisi tulla voimaan ensi vuoden alusta.
”Metsälain päivityksen valmistelu on edennyt, mutta hieman olemme aikataulusta jäljessä”, kertoo metsäneuvos Erno Järvinen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
