• Ensiharvennusten heikko korjuujälki heikentää kasvua ja syö kantorahoja

    Keski-Suomessa tehtyyn selvitykseen ei osunut yhtään suositusten mukaista kohdetta.
    Ensiharvennusten voimakkuus on usein liian suuri, mikä heikentää kasvua.
    Ensiharvennusten voimakkuus on usein liian suuri, mikä heikentää kasvua. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsä
    19.12.202213:39
    Jarmo Palokallio

    Ensiharvennusten korjuujälki ei vastaa metsähoitosuosituksia, ilmenee metsäkeskuksen Keski-Suomessa tekemästä selvityksestä. Se heikentää puiden kasvua ja vähentää kantorahatuloja.

    Korjuujälki ei ollut metsänhoitosuositusten mukaista yhdelläkään selvitykseen osuneessa kohteessa. Yleisesti ottaen puusto oli hakkuun jälkeen liian harvaa tai ajourat liian leveitä.

    ”Suosituksia voimakkaampi harvennus pienentää metsän kasvua, puunmyyntituloja ja hiilensidontaa”, muistuttaa elinkeinopäällikkö Matti Virkkunen metsäkeskuksen tiedotteessa

    Pääosalla tarkastetuista kuvioista oli useampia syitä heikkoon tulokseen. Yleisin virhe oli se, että puustoa oli hakattu liian harvaksi. Lisäksi ajourat olivat useilla kohteilla suosituksia leveämmät.

    Korjuuvaurioita eli vaurioita pystyyn jääneissä puissa tarkastuskohteilla oli kuitenkin vain vähän.

    Tarkastustuloksia verrattiin myös eri toimijoiden välillä, mutta toimijakohtaisia eroja juurikaan havaittu.

    Virkkusen mukaan alkuvuodesta valmistuvat valtakunnalliset tulokset ovat samansuuntaisia.

    Alustavien tulosten mukaan koko maan ensiharvennuksista vain 16 prosenttia on metsänhoitosuositusten mukaisia.

    ”Tarkastustulokset ovat huolestuttavia. Ensiharvennusten korjuujäljen parantamisessa on kaikilla metsäalan toimijoilla ryhtiliikkeen paikka”, sanoo metsäneuvos Erno Järvinen maa- ja metsätalousministeriöstä

    Huono korjuujälki vaikuttaa sekä puun kasvuun ja myyntituloihin että hiilensidontaan.

    Tulosten perusteella suurella osalla metsiköistä toinen harvennus saattaa voimakkaan ensiharvennuksen vuoksi jäädä tekemättä. Tällöin ensiharvennusta seuraava toimenpide on päätehakkuu.

    Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opiskelija Tiina Mäkipää selvitti ensiharvennuksen laadun vaikutusta metsikön puuston määrään, kasvuun ja hiilensidontaan.

    Laskelmien perusteella liian rankasti ensiharvennetut metsiköt tuottavat 15 prosenttia vähemmän runkopuuta koko kasvatusaikana.

    Se tarkoittaa, että pelkästään Keski-Suomessa menetetään liian voimakkaiden ensiharvennusten takia useiden satojen tuhansien kuutioiden kasvu kasvatusaikana.

    Metsänomistajille ensiharvennusta seuraavien hakkuutulojen menetys voi olla jopa yli 1 000 euroa hehtaarilta.

    Metsäkeskuksen selvityksen kohteet valittiin satunnaisesti vuosina 2019–2020 toteutetuista ensiharvennuskohteista.

    Lisää aiheesta
    • Ensiharvennusten laadussa on metsäkeskuksen tarkastusten perusteella paljon parannettavaa.

      Metsänhoito | Ensiharvennuksissa kehno korjuujälki: Metsäkeskuksen tarkastamilla kohteilla vain joka viidennellä työn jälki oli hyvä

      Tilaajalle
    • Metsäkeskuksen tarkastusraportti antoi synkän kuvan ensiharvennusten korjuujäljestä.

      Metsänhoito | Ensiharvennusten ruma jälki hätkäytti, professori epäilee kemeratuen kannustavan virheellisiin hakkuisiin: ”Jos kemeratuen toivossa toimitaan, niin jälki on tuollaista”

      Tilaajalle
    • Puukauppaa on käyty moneen muuhun kaupantekoon verrattuna hämmästyttävän paljon ostajien ja puunkorjaajien ehdoilla. Heihin luotetaan, ajoittain ehkä liikaakin.

      Puukauppa | Hyvä tulos puukaupassa edellyttää, että leimikko kilpailutetaan ja korjuuta valvotaan

      Tilaajalle
    • Sateisina syksyinä metsään voi tulla pahoja urapainumia.

      Metsänhoito | Korjuuvaurioilla voi olla kauaskantoiset seuraukset ‒ Mitä pitää tehdä, jos toteaa omassa metsässään korjuuvaurioita?

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa