• Metsäliiton osuuskorkoihin prosenttiyksikön pudotus

    Edustajiston päätökset noudattivat osuuskunnan hallituksen ehdotuksia. Korot ja ylijäämän palautukset maksetaan 12. toukokuuta.
    Metsäliiton voitonjako on kaikkiaan noin 93 miljoonaa euroa.
    Metsäliiton voitonjako on kaikkiaan noin 93 miljoonaa euroa. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Metsäteollisuus
    30.4.202509:38
    Sami Suojanen

    Metsäliitto leikkaa omistajajäsenten osuuspääomalle maksettavia osuuskorkoja.

    Osuuskunnan edustajiston päätöksen mukaan Metsäliitto maksaa jäsenen sijoittamille sääntömääräisille perusosuuksille viime vuoden tuloksen perusteella korkoa 5,5 prosenttia. Se on prosenttiyksikön pienempi kuin vuodelta 2023.

    Metsä1-lisäosuuksille maksetaan korkoa 5,0 prosenttia. Se on niin ikään prosenttiyksikön alempi kuin vuodelta 2023. A-lisäosuuksien korkoa leikattiin prosenttiyksikkö 2,0 prosenttiin. B-lisäosuuksien korko säilyi 1,0 prosentissa.

    Lisäksi ylijäämänpalautuksena jaetaan 0,30 euroa jäseneltä vastaanotettua teollisen ainespuun kuutiometriä kohti edellisen neljän päättyneen tilikauden aikana. Ylijäämänpalautus maksetaan pääosin osuuskunnan Metsä1-lisäosuuksina.

    Päätökset noudattavat osuuskunnan hallituksen ehdotuksia. Osuuskorot ja ylijäämänpalautukset maksetaan 12. toukokuuta.

    Metsäliiton voitonjako on kaikkiaan noin 93 miljoonaa euroa. Se on kahdeksan miljoonaa euroa vähemmän kuin vuosi sitten.

    Hallintoneuvosto valitsi järjestäytymiskokouksessaan Juha Paajasen jatkamaan puheenjohtajana. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jari Laineenoja. Hän on ollut hallintoneuvoston jäsenenä vuodesta 2014.

    Lisää aiheesta
    • Metsäliiton edustajisto päättää voitonjaosta kokouksessaan 29. huhtikuuta.

      Metsäteollisuus | ”Kertakaan ei ole tarvinnut palauttaa ehdotusta voitonjaosta” – Metsäliiton Paajanen puolustaa osuuskorkojen laskua

      Tilaajalle
    • Metsäliitto uudisti voitonjakoaan vuonna 2022 niin, että se pyrkii palkitsemaan aktiivisia puunmyyjiä.

      Metsäteollisuus | Metsäliitto on jäsentensä puiden perässä, pelkkä sijoitus rahana ei kiinnosta

      Tilaajalle
    • Ilkka Hämälä on toiminut Metsä Groupin pääjohtajana ja Metsäliiton toimitusjohtajana vuodesta 2018. Kuva Kemin biotuotetehtaan vihkiäisistä viime vuodelta.

      Metsäteollisuus | Näin monta kymmentä miljoonaa Metsä Group on maksanut pääjohtajalleen – yksi asia korostuu Hämälän tuloissa

      Tilaajalle
    • Metsäliiton voitonjaosta päättää keväällä pidettävä edustajiston kokous.

      Metsäteollisuus | Metsäliitto aikoo leikata jäsenille maksettavaa osuuskorkoa

    Artikkelin aiheet
    Metsäliitto
    osuuskorot
    osuuskunta
    talouspäätös
    yritysjohtaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa