
”Hallintoneuvosto on puoltanut hallituksen voitonjakoehdotusta ja ollut hallituksen kanssa samoilla tuloksen jakamisesta”, toteaa Metsäliiton hallintoneuvoston puheenjohtaja Juha Paajanen.
Metsäliiton edustajisto päättää voitonjaosta kokouksessaan 29. huhtikuuta.
Metsäliiton hallituksen esityksen mukaan osuuskunnan kahden keskeisen osuuden korko on laskemassa prosenttiyksikön. Osuuskunnan perusosuudelle maksettaisiin 5,5 prosenttia ja Metsä1-lisäosuudelle 5,0 prosenttia.
A-osuudelle ehdotetaan kahden ja B-osuudelle yhden prosentin korkoa. Yhteensä voitonjako on noin 93 miljoonaa euroa, josta osuuspääoman korot ovat 77 miljoonaa euroa ja puukauppapohjainen ylijäämäpalautus 16 miljoonaa euroa.
Esimerkiksi perusosuuden korko on ollut edellisen kerran yhtä alhaalla vuonna 2014.
Osa Metsäliiton noin 90 000 jäsenestä on pahoittanut mielensä palautusprosenttien laskusta. Samalla on noussut kysymys siitä, kuuluuko kentän ääni osuuskunnan hallinnon ylimmille portaille.
”Joka vuosi osa jäsenistä haluaa lisää tuottoa.”
”Joka vuosi osa jäsenistä haluaa lisää tuottoa. Se on ymmärrettävää, että laajassa jäsenkunnassa on erilaisia mielipiteitä.”
Paajasen mukaan Metsäliiton laaja luottamushenkilöorganisaatio tuo kentän tunnot ja terveiset ylimpään johtoon asti. Hän korostaa piiritoimikuntien merkitystä.
Osuuskunnan jokaisen hankintapiirin alueella on piiritoimikunta. Niissä käydään läpi muun muassa osuuskunnan tulosta ja puunhankinnan tilannetta.
”Piiritoimikunnat ovat kaikkein lähimpänä jäsentä. Kokouksissa on pääsääntöisesti läsnä myös Metsäliiton hallituksen jäseniä.”
Paajanen on johtanut Metsäliiton hallintoneuvostoa vuodesta 2017. Hän sanoo muistavansa vuosien varrelta useitakin päätöksiä, joissa hallituksen jäsenet ovat viitanneet piiritoimikuntien kokousten keskusteluihin.

Metsäliiton sääntöjen mukaan hallintoneuvoston yhtenä tehtävänä on antaa lausunto ylijäämän käytöstä. Paajasen mukaan hallintoneuvosto voisi olla myös eri mieltä ylijäämän käytöstä hallituksen kanssa.
Siinä tapauksessa asia palautettaisiin takaisin hallitukselle valmisteltavaksi.
”Puheenjohtaja-aikanani ei ole tarvinnut kertaakaan palauttaa voitonjakoehdotusta hallitukselle. Tuloksen jaosta käydään keskustelua läpi vuoden.”
Metsäliiton jakokelpoinen tulos koostuu sen tytäryhtiöiden osingoista ja osuuskunnan Suomen liiketoiminnoista, kuten metsästä (Forest) ja puutuotteista (Wood).
Paajanen luonnehtii hallintoneuvoston roolia valvovaksi. Sen tehtävänä on myös käydä hallituksen kanssa laajamittaista keskustelua osuuskunnan keskeisestä asioista.
Niistä yksi on omistajastrategia. Se kertoo omistuksen tarkoituksesta, tavoitteista, roolista ja jatkuvuuden turvaamisesta.
”Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa strategian toteutumista.”
”Jäsenet arvostavat vakaata ja ennustettavaa voitonjakoa.”
Paajasen mukaan tasaisuus korostuu Metsäliiton voitonjaossa.
”Jäsenet arvostavat vakaata ja ennustettavaa voitonjakoa. Tämäkin näkökulma on huomioitu tämän vuoden esityksessä, vaikka se vähän onkin laskeva. Pitkällä tähtäimellä voitonjaon tasoa pidetään jäsenkunnassa hyvänä.”
Paajanen painottaa, että osuuskunnan hallituksen ja hallinnon tehtävänä on miettiä ratkaisuja pitkäjänteisesti. Yksi näkökulma on osuuskunnan perustehtävän toteutuminen eli jäsenten puuraaka-aineen jalostaminen tehokkaasti, taloudellisesti ja voitollisesti.
”Se on toteutunut hyvin kymmenen viime vuoden aikana. Tehdasinvestoinnit ovat lisänneet puun kysyntää ja sitä kautta vaikuttaneet puun ja metsän hintoihin. Toki tilanteeseen ovat vaikuttaneet muutkin tekijät, kuten puun tuonnin loppuminen Venäjältä.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
