

Suurin osa Pohjois-Karjalassa lakkoilleista riistanhoitoyhdistyksistä on palannut hoitamaan suurriistavirka-aputehtäviä. Ilomantsin riistanhoitoyhdistys on yksi niistä, jotka eivät ole allekirjoittaneet nykyistä sopimuspohjaa.
Yhdistyksen hallitus käsitteli alkuviikosta SRVA-toiminnan uudelleenjärjestämistä.
Myös Ilomantsin riistanhoitoyhdistys on päättänyt luoda valmiudet hoitaa paikallisia SRVA-tehtäviä. SRVA on riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä organisaatio, joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua suurriistakonflikteissa.

”Riistanhoitoyhdistyksen hallitus on vahvistanut SRVA-henkilöstölle selkeät valintaperusteet ja tehnyt selkeät toimintaohjeet eri tapahtumatyypeille. Yhteyshenkilöt käynnistävät välittömästi henkilöstön kartoitukset ja perehdyttävät sopivat henkilöt”, kertoo Ilomantsin riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Antti Kuivalainen.
Hänen mukaansa ajatuksena on, että valitut henkilöt pystyvät turvallisesti ja varmasti hoitamaan heille annetut tehtävät ja heillä on siihen tarkoitukseen tarkoitetut ja Kennelliiton kokein varmistetut koirat. Esimerkiksi suurpetojen karkotukseen osallistuvan koiran pitää pystyä toimimaan karhun kanssa.
Katso videolta, miltä karhun karkottaminen näyttää koiran näkökulmasta. Kuvassa näkynyt plotti on kokenut karhun karkottaja.
Samassa yhteydessä riistanhoitoyhdistys haluaa varmistaa, että SRVA-rinkiin osallistuvat tiedostavat myös esimerkiksi vakuutusasiat.
”Jos tehtävällä sattuu jotakin, tulee huomata, että vakuutuskorvauksessa on muun muassa 10 000 euron korvauskatto, ja kokemusten mukaan vanhat vammat ja ikä voivat estää korvausten saannin kokonaan. Samalla ollaan varauduttu erilaisiin oikeudellisiin ristiriitoihin.”
Ilomantsin riistanhoitoyhdistys on kuitenkin päättänyt olla allekirjoittamatta nykymuotoista SRVA-sopimusta, sillä heidän arvionsa mukaansa aiemmin havaitut ongelmat SRVA-henkilöstön oikeusturvassa, vakuutuksissa ja korvauksissa eivät ole poistuneet.
Antti Kuivalainen
”Yksi edellytys on ollut, että kaikista SRVA-tehtävistä maksetaan osallistujille edes kulukorvaukset tai rhy:lle osoitetaan siihen riittävä määräraha.”
Nykyisin suurpetotehtävistä maksettava 600 euroa on tarkoitettu tehtävälle osallistuvien kulukorvauksiin. Sen sijaan hirvieläintehtävistä korvauksia ei sopimuksen makseta lainkaan, vaan ainoastaan tehtävällä mahdollisesti saatu kuollut hirvieläin kuuluu tapahtumapaikan riistanhoitoyhdistykselle eli se katsotaan palkkioksi tehtävän hoidosta.

Itä-Suomen poliisilaitos on kuitenkin jo ilmoittanut, että poliisilaitos tilaa tehtäviä ainoastaan valtakunnallisen SRVA-sopimuksen allekirjoittaneilta yhdistyksiltä, joten Ilomantsissa tehtäviä hoitaa jatkossakin naapurikunnan riistanhoitoyhdistys, jolle puolestaan maksetaan ylimääräisiä kulukorvauksia.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
