
Mikä on Marjatta ja Eino Kollin Säätiö?
Heinolalainen säätiö perustettiin vuonna 1992 sen jälkeen, kun teollisuusneuvos Eino Kolli myi omistamansa Vierumäen Teollisuus Oy:n uusille omistajille. Säätiö kantaa vastuuta uusien mahdollisuuksien luomisesta maatalouteen, metsätalouteen ja muille biotalouden aloille. Olemme 64 miljoonan euron varallisuudellamme metsäalan suurimpia säätiöitä.
Miksi säätiö on perustettu?
Säätiön tehtävänä on ollut alusta alkaen tukea maaseudun elinkeinojen ja rakentamisen tieteellistä tutkimusta ja innovaatioita. Säätiö suuntaa toimintaansa myös koululaisiin, jotta he kiinnostuisivat metsäalasta ammattina. Viimeisten ikäluokkien sotaveteraanille Eino Kollille oli tärkeänä avustuskohteena myös veteraanityö sekä luovutetun Karjalan, erityisesti suvun kotiseudun Käkisalmen, perinteiden vaaliminen.
Mihin suuntaatte avustuksianne?
Tuettavat tutkimushankkeet ovat käsittäneet esimerkiksi kustannustehokasta metsänhoitoa, Etelä-Suomen metsien uudistamista, luonnon monimuotoisuuden lisäämistä sekä metsänhoidon koneellistamista ja työmenetelmien kehittämistä. Puurakentamisen edistäminen ja metsän tuotteiden jalostusasteen nostaminen ovat säätiön toiminnan ytimessä. Apurahoja, avustuksia ja lahjoituksia on ehditty jakaa säätiön olemassaolon aikana yhteensä 25 miljoonaa euroa.
Tänä vuonna olemme jakaneet apurahoja esimerkiksi Suomen Metsäyhdistykselle tiedotustoimintaan, Tapio Palveluille metsälakikohteiden tunnistamiseen ja LAB-ammattikorkeakoululle puuaiheisen kirjaston perustamiseen.
Millaisia professuureja rahoitatte LUT-yliopistossa?
Säätiö tukee Lappeenrannan LUT-yliopiston Lahden kampuksella neljää biotalouden professuuria ja kahta kaupalliseen opetukseen liittyvää professuuria. Biotalouden professuurien alat ovat biotalous, biopolymeerien tuotanto, biomateriaalien prosessi- ja tehdassuunnittelu sekä biomassan erotustekniikka.
Tavoitteenamme on saada Lahden kampukselle vielä rakentamiseen, erityisesti puurakentamiseen, liittyvä koulutusohjelma. Opetus- ja kulttuuriministeriö tekee asiasta päätöksen toivottavasti tänä vuonna.
Tuimme myös Helsingin yliopistoa kertaluontoisella miljoonan euron lahjoituksella. Suurin osa lahjoituksesta käytettiin Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman Living Lab -tutkimus- ja oppimisympäristöön, jossa tutkitaan poikkitieteellisesti puurakentamisen hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia sekä uusia kestävän ja terveellisen rakentamisen innovaatioita.
Mikä on ollut Säätiön onnistunein hanke viime vuosina?
Professuurien tukeminen ja sitä kautta Lahden vahvistaminen yliopistokaupunkina on ollut onnistunutta ja tärkeää. Säätiö tukee vahvasti myös ammattikorkeakoulun yhteydessä sijaitsevan LAB-laboratorion tutkimushankkeita.
Yksi merkittävä hanke on ollut Metsä360-tunnustuspalkinto sekä nuorille suunnattu Metsä360-kilpailu. Tunnustuspalkinnolla nostetaan esille merkittäviä tekoja, jotka edistävät metsiemme jalostusarvon kasvua. Palkinnon arvo on 30 000 euroa, ja se jaetaan tänä vuonna viidettä kertaa. Yläkoululaiset puolestaan tekevät videoita, jotka kertovat nuorten suhteesta metsään. Kolme parasta videota palkitaan rahapalkinnoin.
Mitkä metsätalouden tai -teollisuuden innovaatiot ovat ilahduttaneet sinua viime aikoina?
Joensuulainen Arbonaut tuottaa laserkeilauksella kattavaa metsävaratietoa. Menetelmää käytetään muun muassa metsien inventointiin, metsätuhojen ja -palojen seurantaan sekä sertifiointivaatimusten ja metsälakien valvontaan. Yrityksessä on jo 70 työntekijää ja toimintaa kymmenissä maissa. Arbonaut sai Metsä360-tunnustuksen viime vuonna.
Metsä Springin Kuura-tekstiilikuitu on hieno, fossiilittoman biotalouden ajatusta toteuttava innovaatio. Senkin olemme palkinneet Metsä360-tunnustuksella.
Paljonko säätiöllä on metsäomaisuutta ja mitkä ovat tavoitteenne metsätaloudessa?
Säätiöllä on 2 000 hehtaarin metsäomaisuus. 95 prosenttia metsistä sijaitsee Päijät-Hämeessä. Säätiön metsät kuuluvat PEFC-metsäsertifiointiin. Metsistä noin kymmenesosa on hakkaamatonta metsää kuten suota, kosteikkoja ja kallioalueita. Ne säilytetään jatkossakin luonnontilassa. Metsistä löytyy useita retkeilyreittejä. Haluamme metsiemme tuottavan hyvin, joten niitä myös hoidetaan hyvin. Osassa metsiämme haluamme ylläpitää tämänhetkistä monimuotoisuutta ja monikäyttöä.
Säätiön metsiä hoitaa metsätalousinsinööri, kiinteistöpäällikkö Lauri Kolli. Metsänhoitotöissä käytämme paikallisia metsäpalveluyrityksiä ja metsäyhtiöiden palveluita.
Millaista puumarkkinavuotta odotat tästä vuodesta?
Ennustamme vahvaa vuotta puumarkkinoille. Kysyntä ja puun hinta ovat tällä hetkellä korkealla, ja markkinoilla näkyy vilkasta aktiviteettia. Meillä on parhaillaan menossa 90 hehtaarin harvennushakkuu Hartolassa. Kesäkorjuuseen on tulossa 40 hehtaarin päätehakkuu Nastolassa. Kilpailutamme kaikki puukaupat, ja hinta ratkaisee kauppakumppanin.
Miten luonnehtisit Eino Kollia metsäteollisuusjohtajana?
Teollisuusneuvos Eino Kolli (1925–2016) tunnettiin suomalaisen saha- ja puutuoteteollisuuden kehittäjänä. Hän oli rohkea yrittäjä, joka perehtyi sahateollisuuden koko arvoketjuun puun hankinnasta valmiiden tuotteiden kehittämiseen, valmistukseen ja vientiin. Kollille työ ja työntekijät olivat kaikki kaikessa. Hänen kunnianhimoinen tavoitteensa oli välttää lakot sopimalla ja pitää huolta työntekijöiden hyvinvoinnista.
Säätiö juhlisti 30-vuotista taivaltaan julkaisemalla Eino Kollin elämästä kirjan Löysipomo – Eino Kollin työ ja elämä.
Mitä vahvuuksia Päijät-Hämeellä on metsäteollisuusmaakuntana?
Päijät-Hämeessä on paljon jalostavaa teollisuutta, esimerkiksi Versowoodin ja Koskisen Oy:n sahat ja Koskisen Oy:n vaneritehdas. Lahdesta löytyy myös Iskun huonekalutehdas ja Stora Enson kartonkipakkaustehdas. Heinolassa on lisäksi Stora Enson sellu- ja kartonkitehdas. Puun laatu on Päijät-Hämeessä erinomainen.
Milloin kävit viimeksi metsässä ja mitä siellä teit?
Viime sunnuntaina kävelin katsomassa sekä omia että säätiön taimikoita ja niiden hoitotarpeita Vierumäellä.
Tausta? 62-vuotias talousneuvos ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri Heinolan Vierumäeltä, Eino Kollin veljenpoika
Työ? Marjatta ja Eino Kollin Säätiön kokopäiväinen asiamies vuodesta 2008, sitä ennen Säästöpankin johtotehtävissä
Parasta metsässä? Monimuotoinen metsä on rauhoittumisen ja voimaantumisen paikka
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
