• Sahanpurun hinta nousee taas Keski-Euroopassa – Timber-online: Pellettien kysyntä kasvaa

    Pellettien hinnat hipovat jo viime kesän vastaavan ajankohdan ennätyksiä.
    Sahanpurua käytetään puupellettien valmistamiseen.
    Sahanpurua käytetään puupellettien valmistamiseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    18.7.202305:00
    Jukka Hämäläinen

    Sahatavaran ja jalostettujen puutuotteiden hinnat laskivat kesäkuussa, mutta pellettien, sahanpurun ja hakkeen hinnat nousivat. Itävallassa pelletin hinta palasi viime vuoden tasolle ja oli noin 380 euroa tonnilta. Saksassa pelletit maksoivat 410 euroa tonnilta, mikä on vielä kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten, kertoo verkkomedia Timber-Online.

    Pellettien hinta on ottanut suhteellisesti kaulaa kaasuun ja öljyn, jotka puolestaan ovat nyt viime vuotta halvempia.

    Sahanpurua syntyy aiempaa pienempiä määriä, kun sahaaminen on merkittävästi vähentynyt. Samaan aikaan pellettien tuotanto on pysynyt korkeana, mikä nostaa sahanpurun kysyntää ja hintaa.

    Energiakäyttöön sopivien puujakeiden hinta ampaisi nousuun myös viime vuonna loppukesästä. Pelletin keskihinta nousi silloin elokuun puolivälin noteerauksessa jo yli 680 euroon tonnilta eli kolminkertaisui vuoden 2021 elokuusta.

    Timber-onlinen maksulliseen uutiseen pääset tästä.

    Lisää aiheesta
    • Pellettiä käytetään Keski-Euroopassa paljon talojen lämmittämiseen.

      Energia | Pellettien, energiapuun ja puun energiajakeiden hinnat nousevat kohisten Keski-Euroopassa - pelletistä joudutaan maksamaan jopa yli 700 euron tonnihintaa

      Tilaajalle
    • Uudet investoinnit pellettien tuotantoon eivät ehdi helpottamaan pulaa vielä tämän talven lämmityskauden aikana.

      Metsäteollisuus | Puupellettien hinnat ovat lähes kaksinkertaistuneet vuodessa ‒ ”Kohta taas tarjotaan ’ei oota’ valitettavasti”

      Tilaajalle
    • Pellettilämmittäjä Kyösti Tapio ja omatekoisen pellettikoneen tärkein osa eli puristusmatriisi.

      Pienkoneet | Video: Kyösti Tapio valmistaa rankapuusta pellettejä itse tehdyllä koneella – ensin oli kuitenkin kehitettävä murskain

    • Uimaharjussa purupalaa pian öljyn tilalla

    Artikkelin aiheet
    sahanpuru
    pelletti
    energia
    hinta
    Keski-Eurooppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa