
Lähes kaikesta mitä tiedämme, yksittäinen ihminen ei tiedä juuri mitään. Tämä johtuu siitä, että maailmasta on tullut hieman monimutkainen.
Näin sanoi kuuluisa fyysikko Robert Oppenheimer vuonna 1955. Hänen mukaansa toteamus koski myös maailman huippututkijoita. Hän johti Institute for Advanced Study tutkimuslaitosta Yhdysvalloissa, jossa työskenteli muun muassa Albert Einstein ja Niels Bohr. Oppenheimer totesi laitoksesta, että missään muualla hän ei ole kuullut niin monen ihmisen sanovan, että he eivät tiedä.
Oppenheimerin ajoista maailma on entisestään monimutkaistunut. Tätä taustaa vasten voi olla hämmentävää seurata joidenkin tutkijoiden yksinkertaisia vastauksia vaikeisiin ja laaja-alaisiin kysymyksiin. Esimerkiksi miten jotkut tutkijat kykenevät antamaan ehdottomia ja suoraviivaisia politiikkasuosituksia niinkin laajasta ja moniulotteisesta asiasta kuin metsien käyttö?
Tieteen rakenteet ja kannustimet ovat kehittyneet ajan mittaan katsomaan yhä enemmän erikoistuneita kokonaisuuksia tai pienempiä yksityiskohtia. Tutkimuksen on asetettava rajoittavia oletuksia ja jätettävä jotkin tekijät pois analyysistä, jotta se olisi hallittavissa. Poliittinen päätöksenteko tarvitsee juuri päinvastaista lähestymistapaa. Se edellyttää hyvää ymmärrystä useista ja monimutkaisista asioista, jotka kattavat laajasti eri näkökohtia.
Päätöksenteon näkökulmasta keino ratkaista tämä ristiriita on edellyttää tieteeseen perustuvia kokonaisvaltaisia ja monialaisia synteesikatsauksia ja arviointeja. On myös toivottavaa, että näitä toteuttaisi tutkijajoukko, jossa olisi edustettuna erilaisia arvomaailmoja eivätkä vain samanmieliset.
Hallitus on valjastanut neljä tiedepaneelia antamaan tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteon tueksi: Ilmasto-, Kestävyys-, Luonto- ja Metsäbiotalouspaneeli. Niissä on yhteensä 58 jäsentä. Kaikki ne käsittelevät enemmän tai vähemmän myös metsiin liittyviä kysymyksiä. On tärkeää, että paneelien työt saadaan toimimaan synergiassa toistensa kanssa eikä kilpailijoina.
Seuraavassa suositus, jos niin ei ole jo tehty. Paneelien puheenjohtajat voisi velvoittaa informoimaan toisiaan työnsä alla olevista metsiin liittyvistä kysymyksistä sekä tarvittaessa koordinoimaan niitä keskenään. Tämä edistäisi erilaisten lähtökohtien, tutkimusten ja näkemysten yhteensovittamista ja vähentäisi vastakkainasettelua. Myös eri paneelien jäsenten yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä.
Eduskuntavaalit lähestyvät ja metsäasiat ovat yksi tärkeä vaaliteema. Kun ehdokkaat ja media käyttävät tutkimustietoa on tärkeää, että ne myös arvioivat käyttämänsä tiedon laatua. Esimerkiksi sitä, kuinka laajaa tukea ne saavat tiedemaailmassa. Ei vain niiden tutkijoiden keskuudessa, joiden tulokset ja näkemykset tukevat oman puoleen tai median agendaa.
Kirjoittaja on työelämäprofessori Helsingin yliopistossa
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
