Miksi metsä jäi hoitamatta ajoissa – näillä syillä lukijat perustelevat

Ajanpuute on suurin syy siihen, että metsänomistajalla on tai on jossain vaiheessa ollut hoitamattomia metsiä. Toiseksi suurin syy on se, että ostettu metsä on tullut huonokuntoisena. Kolmanneksi useimmin syynä on hoitotöiden teettämisen kalleus.

Kysyimme lukijoiltamme verkkokyselyllä syitä hoitorästeihin. Harvimmin mainittuja syitä olivat metsän pieni koko ja ajatus, että metsä hoitaa itse itsensä. Joka seitsemäs perusteli hoitamattomuutta halullaan edistää luonnon monimuotoisuutta.

Osalla ei ollut ollut hoitamattomia metsiä.

Ajanpuutteesta kärsivillä paistoi harmistus ja jopa nolous siitä, että omia metsiään ei ehdi pitää kunnossa.

”Kokonaan hoitamatta ei ole jäänyt, työt vain ovat viivästyneet.” ”Harmittaa ettei tule vietettyä enempää aikaa metsässä.”

”Osa hoitotöistä haluttaisiin tehdä itse, mutta aikaa ei tahdo löytyä. Kiireelliset ja hankalasti toteutettavat raivauskohteet annetaan kyllä suosiolla ammattilaisille.”

Karjatiloilla eläinten hoito tulee ykkösenä, sitten peltotyöt ja metsä vasta niiden jälkeen. Metsätöille jää aikaa pääosin talvella.

Moni hoidattaisi metsää enemmän ulkopuolisella, jos siihen olisi varaa.

”Suomi on nykyään liian kallis maa teettää yhtään mitään. Metsätalous ei ole siinä poikkeus.”

”Hyvin usein metsänomistajilla ei ole välittömiä rahoja hoitotöihin. Ne ovat kalliita, pitkät aliurakointiketjut nostavat hintaa. On jopa neljä ketjuporrasta ja kukin laittaa siihen 20 prosentin työnjohto–yleiskululisän.”

Myös toisella puolella harmitellaan tilannetta: ”Ei ole ilmeisesti raivaustarvetta, kun metsänomistajat ei teetä minun tmi-yritykselläni täällä päin. Risukkoa on vaikka kuinka paljon tienvarsilla.”

Selvästikään kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa:

”Mistä pienmetsänomistaja saa palveluita, jos ei asu paikkakunnalla ja metsänhoitoyhdistystä ei kiinnosta? Kaikki eivät osta jalasmökkiä ja raivaussahaa, koska se ei maksa itseänsä takaisin. Metsälehtien sankaritarinat yötä myöten itse metsäänsä raivaavista omistajista ovat hienoja ja kannustavia, mutta kuinka monelle ne ovat todellisuutta?”

Osalle hoitamattomalta näyttävä metsä on tietoinen ratkaisu.

”Tiheällä kasvatuksella voidaan paikoin suojata taimikko hirviltä. Laatu- tai arvopuun kasvattaminen vaati erilaisen hoitokierron kuin alan neuvonta antaa ymmärtää.”

Vastaajat mainitsivat myös, että ”höttöpuusta” ei ole sahapuuksi, on halu kasvattaa oksatonta ja laadukasta puuta sekä näkemys siitä, että nykyiset hoito-ohjeet perustuvat puun tuottamiseen sellunkeittoon.

Yksi kertoo, että huonolle hoidolle jääneistä taimikoista tuli sattumalta monipuolista sekametsää, jota nykyisin tavoitellaan. Koivua ei olisi hänen mukaansa tullut läheskään niin paljon, jos taimikoita olisi hoidettu 1990-luvun oppien mukaan.

Toinen arvelee, ettei ole varmaankaan ihan huono juttu, jos hoidettujen metsien seassa on hoitamatontakin. Hänestä se on hyväksi luonnon monimuotoisuudelle.

”Hoitamattomassa on luonnon eläimiä, kuten lintuja, joita ei hoidetuissa metsissä ole”, kolmas ajattelee.

Sitten on lukuisia muita syitä. Yhtä häiritsevät hirvikärpäset, toista masentavat urakoitsijoiden metsään jättämät rumat jäljet. Metsän tuottoa pidetään vaatimattomana hoidon työläyteen verrattuna.

Yksi on saanut metsäperinnön, mutta käynyt tilallaan vain kerran omistusaikanaan. ”Olen ollut kaupunkilainen koko ikäni eikä minulla ole mitään käsitystä metsänhoidosta, eikä ruuhkavuosia elävänä myöskään aikaa alkaa asiaa opiskelemaan. Eikä ole varaa palkata ulkopuolista henkilöä asiaa hoitamaan.”

Myös yhteisomistus voi rajoittaa hoitotöitä: ”Metsä on vanhempien lahja lapsille, joista vain minulla olisi velvollisuus hoitaa ja tehdä töitä metsässä. Muita kiinnostavat pelkästään tulot metsästä.”

Monet iloitsivat siitä, että metsät on saatu hyvään kuntoon.

”Aikaisemman omistajan hoitorästejä hoitaessa ’löysin’ kasvavan metsän.”