Harva on kohdannut luonnossa ilveksen, sillä luonnonvarainen kissaeläimemme liikkuu äänettömästi ja maastoutuu mainiosti eikä ole kiinnostunut ihmisistä.
Siksi sotkamolainen koiranulkoiluttaja koki syksyllä 2007 melkoisen yllätyksen, kun hän löysi ilveksenpoikasen, joka ei pelännyt ihmistä ja kaiken lisäksi kehräsi, kun sen otti syliin.
Nyt tuo samainen tupsukorva tunnetaan Ähtärin eläinpuistossa nimellä Matikainen. Matikaisen elämän ensikuukaudet ovat jääneet hämärän peittoon, kertoo eläintenhoitaja Tiina Sarkkinen.
Ehkä joku oli yrittänyt kesyttää isoa kissanpentua muistuttavan ilvespojan, todennut tehtävän mahdottomaksi ja hylännyt puolivillin, noin kolmen kuukauden ikäisen ilveksen oman onnensa nojaan. Tällainen toiminta on kaikin puolin laitonta, sillä Suomessa villieläintä ei saa pitää lemmikkinä.
Löydettäessä Matikainen oli alle nelikiloinen, eli kotikissan kokoinen. Tehohoidon ja karanteenin jälkeen Matikainen muutti Ähtärin eläinpuistoon.
”Ilves osaa myös kehrätä, joskin rouheammalla soundilla kuin kotikissa.”
Kun Matikainen oli elellyt muutaman kuukauden Ähtärissä, se oli jo unohtanut kesyt tapansa. Eläinpuistossa on Matikaisen lisäksi kaksi muuta ilvestä, jotka nekin ovat vuonna 2007 syntyneitä. Ilves voi elää kotikissojen lailla parikymmentä vuotta.
Matikainen, Pamela ja Onerva myhäilevät perikissamaiseen tapaan eläintenhoitajien puuhille, mutta silitysväleissä hoitajat ja ilvekset eivät ole.
Matikainen elelee omassa tarhassaan ja ilvestytöt omassaan. Tiina Sarkkisen mukaan ilvesten käytöksessä on paljon kissaihmisten tunnistamia piirteitä, kuten pään hieromista erilaisiin pintoihin ja kasvojen pesemistä tassulla. Tutut ilvekset saattavat pestä toisiaan, kuten saman perheen kissat.
”Ilves osaa myös kehrätä, joskin rouheammalla soundilla kuin kotikissa”, Sarkkinen kertoo.
Lisäksi ilves peittää jätöksensä, joskaan ei yhtä perusteellisesti kuin useimmat kotikissat.
Ilves on ehta lihansyöjä ja huippuunsa viritetty saalistaja, etenkin kun ottaa huomioon, että luonnossa se saalistaa yksin. Jotain vertailukohtaa ilveksen metsästystaidoista saa, kun miettii, että noin metrin mittaisen ja säkäkorkeudeltaan noin 70-senttinen kissaeläimen ruokalistalle kuuluu metsäkauriita ja valkohäntäpeuran vasoja, eli saalistajaa itseään kookkaampia eläimiä.
Luonnossa ilveksen evääksi päätyy monenlaista muutakin eläinproteiinia, kuten jäniksiä, jyrsijöitä ja lintuja. Ilves syö raatoja vain hätätilanteessa, mutta ilveksen ruokahetken jälkeen raadonsyöjät saavat murkinaa.
Ähtärin ilvekset saavat luontaiseen ruokavalioonsa sopivaa ravintoa, mutta Suomessa eläintarhojen eläimiä ei saa ruokkia elävillä selkärankaisilla eläimillä.
Joskus ilvekset intoutuvat silti saalistamaan, sillä ulkotarhassa taivas on auki ja varikset tulevat joskus helpon ruuan perässä napsimaan ilvesten tarjoiluja, Tiina Sarkkinen kertoo.
”Linnut tulevat omalla riskillään tarhaan, joten ilvekset saattavat niitä metsästää.”
”Onhan hienoa, että meillä elää näin tyylikäs kissaeläin luonnonvaraisena.”
Ilveksen kanta on runsastunut Suomessa metsästyksen rajoittamisen ansiosta, mutta ei tarvitse mennä paljonkaan etelämmäs Eurooppaan, kun tilanne on jo toinen.
Sarkkinen on viime vuosina huomannut, että luonnon monimuotoisuudesta puhuminen on herättänyt ymmärrystä myös ilvestä kohtaan.
”Ilveksellä on tärkeä osansa luonnon tasapainossa, ja onhan hienoa, että meillä elää näin tyylikäs kissaeläin luonnonvaraisena.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
