• Euroopan hiilinielut kartalla – yhden maan nielujen kehitys näyttää erityisen huolestuttavalta

    Muun muassa hyönteistuhot ja myrskyt uhkaavat Euroopan nieluja.
    Tilaajalle
    Euroopan mailla on toisistaan hyvin erilainen kyky sitoa hiiltä.
    Euroopan mailla on toisistaan hyvin erilainen kyky sitoa hiiltä. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    7.4.202313:00
    Aura Pilkama

    Euroopan unionissa on 159 miljoonaa hehtaaria metsää, ja metsät kattavat 43,5 prosenttia sen maapinta-alasta. Metsäala on laajentunut ja puuston määrä kasvanut vuodesta 1990 vuoteen 2020 mennessä. Samalla on kasvanut metsien hiilivarasto.

    Samaan aikaan tulevaisuuden näkymät ovat huolestuttavia monilla alueilla. Euroopan ympäristökeskuksen tilasto ennustaa, että hiilinielut vähenevät monessa EU-maassa seuraavan kymmenen vuoden aikana.

    Esimerkiksi Saksassa hiilinielut ovat romahtaneet lyhyessä ajassa. Maan hiilinielut puolittuivat vuodesta 2014 vuoteen 2019 mennessä, jolloin pystypuustosta oli tullut hiilen päästölähde (MT 9.10.2021).

    Romahdukseen vaikuttivat merkittävästi kuivuus-, myrsky- ja hyönteistuhot, jotka ovat koetelleet Saksan metsiä viime vuosina.

    Suomessa metsäbiomassan hiilivarasto on noussut viimeisen 30 vuoden aikana 633 miljoonasta tonnista 863,6 miljoonaan tonniin, mutta vuosittainen nettonielu vaihtelee hakkuiden vuoksi.

    Toissa vuonna Suomen maankäyttösektori kääntyi kokonaisuudessaan ensi kertaa päästölähteeksi muun muassa runsaiden hakkuiden ja puuston kasvun alenemisen takia. Metsät säilyivät kuitenkin nettonieluina.

    Vuonna 2021 metsät sitoivat hiiltä 8,4 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia.

    EU on asettanut tavoitteekseen vähentää päästöjä ja lisätä hiilinieluja. Suurimmat tavoitteet ovat langenneet Ruotsille, Espanjalle ja Puolalle (MT 28.12.2022). Suomenkin tavoite on kunnianhimoinen.

    Vuotuisten hiilinielujen tulee olla EU:ssa 310 miljoonaa tonnia vuoteen 2030 mennessä. Suomen osuus tästä on 17,8 miljoonaa tonnia.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Maankäyttösektorin hiilinielut ovat Suomessa ja Ruotsissa pitkälti metsien varassa.

      Metsäpolitiikka | Osalla EU-maista vaikeuksia hiilinielutavoitteen saavuttamisessa – mistä se johtuu ja minne suurimmat tavoitteet lankeavat?

      Tilaajalle
    • Joulukuussa ehdittiin jo uutisoida metsien kääntyneen hiilinielusta päästölähteeksi. Vielä ei näin käynyt, vaikka nielu pieneni.

      Metsänhoito | Professori: Suomen metsät painuvat ennen pitkää hiilinielusta päästölähteeksi – ”Ilmastoneutraaliutta ei kannattaisi rakentaa metsien varaan”

      Tilaajalle
    • Suomella on EU-alueen 10. pienimmät päästöt. Kun ne suhteuttaa väkilukuun, Suomi nousee muutaman sijan ylöspäin.

      Energia | Saksa ja Puola aiheuttavat lähes puolet EU-alueen energiapäästöistä – miten suuri osuus Suomen päästöillä on?

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin