• Uusi hanke edistää puutuhkan hyötykäyttöä Keski-Suomen metsissä: ”Pitkäkestoinen, taloudellisesti hyvin kannattava ja tehokas tapa lisätä puuston kasvua”

    Tuhkalannoittaminen edistää suometsien kasvua. Uusi hanke etsii keinoja tuhkalannoitteen hyötykäytön lisäämiseksi.
    Metsää voi lannoittaa esimerkiksi lentolannoituksena.
    Metsää voi lannoittaa esimerkiksi lentolannoituksena. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsänhoito
    23.1.202414:00
    Anniina Jokinen

    Metsä- ja energiateollisuudessa syntyvän puutuhkan jalostaminen tuhkalannoitteeksi edistää metsäteollisuuden raaka-ainehuoltoa. Lisäksi se vauhdittaa metsän kasvua, ylläpitää metsien terveyttä ja vähentää soiden kunnostusojitustarvetta.

    Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Suomen metsäkeskuksen yhteishanke Heleä etsii ratkaisuja biopohjaisen tuhkan hyötykäytön lisäämiseksi suometsätaloudessa.

    ”Tuhkalannoitus on oikealla kasvupaikalla pitkäkestoinen, taloudellisesti hyvin kannattava ja tehokas tapa lisätä puuston kasvua. Metsäteollisuuden puuntarve alueella pysyy oletettavasti vakaana ja turvemaametsien kasvunlisäykseen tähtääviin toimiin kannustaminen on perusteltua”, sanoo metsäkeskuksen elinkeinopäällikkö Matti Virkkunen tiedotteessa.

    Heleä-hanke kokoaa menetelmiä tuhkan laadun todentamiseen ja monitorointiin sekä selvittää, miten pieniä tuhkaeriä on kannattavaa kuljettaa.

    Hankkeesta hyötyvät esimerkiksi keskisuomalaiset tuhkaa tuottavat lämpölaitokset, lannoiteteollisuus ja -yritykset sekä metsänomistajat ja metsäammattilaiset.

    Lisää aiheesta
    • KoMe -hankkeen tavoitteena on tuottaa metsäalan toimijoille ja metsänomistajille selkeät ja yhtenäiset suositukset metsänlannoituksen taloudellisesti ja ekologisesti kestävään kohdentamiseen.

      Metsänhoito | Pitkäaikainen seuranta tuottaa korvaamatonta tietoa metsänlannoituksesta: ”Tärkeää on muistaa metsälannoituksen paikka arvoketjussa”

      Tilaajalle
    • Helikopteri kuljettaa kerrallaan 900 kiloa lannoitetta. Säiliön tyhjentäminen käy nopeasti. Aika kuluu pääasiassa säiliön täyttämiseen ja kohteelle lentämiseen. Tunnissa ehtii käsitellä 20–25 hehtaaria.

      Metsänhoito | Tukkitili kasvuun ‒ ”Lannoitus on hyvä keino kasvattaa tule­vaisuuden metsätuloja ja samalla tasata metsäverotusta”

      Tilaajalle
    • Tuhkalannoituksia jatketaan lähes normaalisti. Sen sijaan typpilannoitteita ei tällä hetkellä ole myynnissä lainkaan.

      Metsänhoito | Onko metsänlannoitus kannattavaa nykyisillä hinnoilla ja viisi muuta kysymystä lannoituksista

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla