
Metsä- ja sahateollisuuden tuotanto supistui vuoden toisella neljänneksellä viime vuoteen verrattuna. Kaikkien metsäteollisuuden päätuoteryhmien tuotanto laski. Eniten väheni kartongin valmistus; laskua kertyi kaikkiaan 22,2 prosenttia.
Sahatavaran ja kartongin tuotantomäärät vähenivät myös vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Sen sijaan puolen vuoden tuotantomäärissä paperin ja sellun tuotanto kasvoi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Vertailuun vaikuttaa muun muassa se, että UPM:n tehtaat seisoivat lakkojen takia viime vuoden alussa melkein neljä kuukautta.
Paperin tuotantomäärä laski 18 prosenttia kuluvan vuoden toisella neljänneksellä verrattuna viime vuoteen. Vuonna 2022 toisella neljänneksellä paperia tuotettiin 0,81 miljoonaa tonnia, nyt 0,67 miljoonaa tonnia.
Sellun tuotantomäärissä on vain lievää laskua vuoden 2023 toisella neljänneksellä. Sellua tuotettiin 1,6 miljoonaa tonnia, edellisvuoteen verrattuna tuotantomäärä laski 3 prosenttia.
Kartonkituotanto jatkoi laskuaan toisella neljänneksellä. Vuonna 2022 kartonkia tuotettiin 1,09 miljoonaa tonnia, vuonna 2023 tuotantomäärä laski 0,85 miljoonaan tonniin.
Myös sahatavaran tuotantomäärät vähenivät toisella neljänneksellä. Vuonna 2023 sahatavaraa tuotettiin 2,95 miljoonaa kuutiometriä. Tässä laskua edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna on 6,4 prosenttia.
Tarkasteltaessa puolivuositasolla sekä paperin että sellun tuotantomäärät kasvoivat vuonna 2023 verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. Paperin tuotantomäärät kasvoivat 7,4 prosenttia ja sellun 13,2 prosenttia. Sen sijaan sahatavaran ja kartongin tuotantomäärät laskivat myös puolivuotistasoja verrattaessa.
Sahatavarantuotanto laski maltilliset 2,8 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna, kun taas kartongin tuotanto väheni merkittävästi 20,6 prosenttia.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
