

Metsäkoneet hyrisevät Lapin talvikorjuukohteilla erinomaisissa korjuukeleissä samalla, kun etelässä painiskellaan kelirikon kourissa. Kuidun ja tukin ennätyksellisen hyvä markkinatilanne ja hinta ovat kirittäneet Lapin talvileimikoiden kannattavuuden huippulukemiin.
”Kovan kysynnän ansiosta voimme harventaa talviteiden varsilta sellaisetkin kuituvoittoiset leimikot, jotka oli jätettävä takavuosina käsittelemättä”, Metsähallitus Metsätalous oy:n Itä-Lapin aluepäällikkö Jari Kantia Savukoskelta kertoo.
Metsähallitus joutui Kantian mukaan ennen nykyistä korkeasuhdannetta usein rajoittamaan talvitiestön varsilla sijaitsevien kuvioiden harvennuksia, sillä ”kaikelle kuitupuulle ei ollut kerta kaikkiaan osoitetta”.
Hän kiistää epäilyt siitä, että Metsähallituksen viime vuoden 179,8 miljoonan euron ennätystulos olisi tehty hakkuiden määrää olennaisesti lisäämällä.
”Meillä hakkuut perustuvat luonnonvarasuunnitelmaan, joka määrittää raamit sille, paljonko hakataan.”
Talvitiestön rakentaminen ei ole halpaa. Kannattavuus perustuu Kantian mukaan siihen, että talviteiden läheisyydessä olevien leimikoiden pinta-alat ovat suuria.
”Mitään tarkkoja kannattavuuskriteerejä ei talvitiehakkuille ole asetettu, mutta selvää on, että saantoa pitää tulla tuhansia ja tuhansia kuutioita, jotta talvitien rakentaminen on kannattavaa”, hän sanoo.

”Polttoainetta säästyy neljänneksen verrattuna siihen, että lunta olisi normaalimäärä.”
Jo alkutalvesta tullut routa ja Lapin eteläosien vähäinen lumimäärä on suosinut valtion maiden puunkorjaajia tänä talvena.
”Jos verrataan kelejä viime talveen, joka oli todella kova pakkastalvi, hakkuut ja puunkuljetukset ovat edenneet ilman pakkasseisokkeja”, hankintapäällikkö Aki Heikkinen Metsähallituksesta kertoo.
Heikkinen sanoo talvisavotoiden pysyneen aikataulussaan. Tavoitteena on saada metsävarastojen puut välivarastoihin pikiteiden varsille huhtikuun puoliväliin mennessä. Kaukokuljetuksessa on 45–50 ajoneuvoyhdistelmää.
Metsähallituksen talvisavotoilla työskentelevä hakkuukoneenkuljettaja Pertti Tuutijävärvi Kemijärveltä sanoo, että talvitiestö on kantanut hyvin. Lunta on ajankohtaan nähden vähän, mikä helpottaa puunkorjuuta.
”Polttoainetta säästyy neljänneksen verrattuna siihen, että lunta olisi normaalimäärä”, hän sanoo.
Työn alla on sekapuustoisen leimikon toinen harvennus, josta Tuutijärvi tekee työvuoronsa aikana 100–150 kiintokuutiota.
”Leimikon pohjapinta-ala on 14, josta männyn osuus on 10. Loput neljä yksikköä jakautuvat koivulle ja kuuselle. Välillä käyn maajalassa ja tarkistan asian relaskoopilla”, Tuutijärvi selittää.

Lapissa Metsähallituksen noin 1,9 miljoonan kiintokuutiometrin vuotuisesta hakkuusaannosta lähes puolet on peräisin talvisavotoilta.
Väliaikaisten talviteiden merkitys on Metsätalous oy:lle yhä erittäin suuri, vaikka yhtiö on satsannut kesäajokelpoiseen metsätiestöön voimakkaasti viime vuosina. Valtion maat sijaitsevat tavanomaisesti yksityismaiden takana ja vaikeakulkuisten jänkien saartamina.
”Talviteille ei ole vaihtoehtoa, sillä metsätien rakentaminen ei ole kannattavaa läheskään kaikkiin talvikorjuukohteisiin”, puunkorjuun operaatioasiantuntija Hanna Palojärvi sanoo.
Metsähallitus rakentaa Lapin valtion maille vuosittain 500–600 kilometriä talvitiestöä, jonka perustaminen aloitetaan jo lokakuussa, kun maa on roudaton.
Nykyään talvitiet pyritään linjaamaan kantaville kivennäismaille, jolloin niistä on eniten hyötyä myös uudistamistöissä ja taimikonhoidossa.
”Kun talvitie kulkee kivennäismailla, alkuosia pystytään hyödyntämään, vaikka taempana sijaitsevat jängät olisivat sulat”, Palojärvi sanoo.
”Talvitiestön vuotuiset kokonaiskustannukset vaihtelevat Lapissa puolen miljoonan ja miljoonan euron välillä. Kohteet ja talvet ovat joka vuosi erilaisia, mikä vaikuttaa kustannusten muodostumiseen”, metsänhoitojohtaja Heikki Savolainen kertoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
