• Metsähallitus korjasi viime talvena Sallan Tuntsalla kymmeniä tuhansia kuutiometrejä harvennus­mäntyä – puunkorjuu ei olisi onnistunut ilman talvitietä

    Aarre vieraili Tuntsan savotalla vuosi sitten maaliskuussa. Hakkuukoneen kuljettaja ja ajokoneen kuljettaja olivat savotalla arkipäivät ja kävivät viikonloppuisin kotonaan Sallassa. Viikonlopun ajan seisoneet koneet jyräytettiin käyntiin maanantaiaamuna, jos pakkasta ei ollut liikaa.
    Tilaajalle
    Tuntsan savotta oli valtionmaiden suurin savottakeskittymä vuosikymmeniin. Metsäkoneet käynnistettiin Vahtikonelon vaaran leimikossa, kun pakkanen laski 30 asteen tuntumaan.
    Tuntsan savotta oli valtionmaiden suurin savottakeskittymä vuosikymmeniin. Metsäkoneet käynnistettiin Vahtikonelon vaaran leimikossa, kun pakkanen laski 30 asteen tuntumaan.  Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Metsänhoito
    13.3.202509:00
    Kari Lindholm

    Kuoppaista talvitietä köröttelevä maasturi patistaa edessään makoilevat porot liikkeelle. Koparat vain ryöpyttävät lunta, kun porot pinkovat auton edessä parisen kilometriä. Viimein rajavyöhykkeen sisäpuolelta löytyy metsäkoneen matalaksi tallaama auraus­valli, josta niiden on helppo loikata metsään.

    ”Poroja täällä riittää, ja porotalous otetaan huomioon sekä hakkuissa että puunajossa”, kertoo maastoautoa ohjaava Jari Kantia, Metsähallitus Metsä­talous Oy:n Itä-Lapin metsätiimin aluepäällikkö.

    Määränpäämme on Tuntsan Vahtikonelo ja siellä Metsähallituksen ennätyssuuri talvisavotta.

    Metsähallituksen viimetalvinen savotta painottui rajavyöhykkeelle. Hakkuissa harvennettiin 60 000 kuutiometrin verran mäntymetsää. Töissä oli kuusi metsäkoneketjua, ja savotan kokonaissaanto oli tuhat rekkakuormallista.

    Koska kaluston koko on kasvanut, talvitiestön pitää olla entistä leveämpää ja kantavampaa. Vahtikonelon talvitien päästä on lyhyt matka Venäjän rajalle.
    Koska kaluston koko on kasvanut, talvitiestön pitää olla entistä leveämpää ja kantavampaa. Vahtikonelon talvitien päästä on lyhyt matka Venäjän rajalle.  Kuva: Kari Lindholm

    Kuidun lisäksi tukkia

    Pohjois-Sallan Tuntsalla riehui kesällä 1960 metsäpalo, minkä jälkeen alueelle kylvettiin mäntyä.

    Kantian maasturi pompottelee rajavyöhykkeen 12-metriseen männikköön pusketussa urassa, jota reunustavat pihkantuoksuiset pöllipinot.

    ”Puusto on lyhyttä mutta melko vantteraa. Kyllä täältä saadaan kuidun lisäksi jonkin verran tukkiakin.”

    Rajavyöhykkeellä tapahtuva metsätalous vaatii kirjallisen luvan rajavartiostolta. Vyöhykeluvat haetaan sähköisesti, ja niiden saanti sujui Kantian mukaan kitkatta. Talvisavotan takia Tuntsan rajavyöhykkeelle haettiin ja myönnettiin kymmeniä vyöhyke­lupia.

    ”Alueella liikkuessaan rajapartiot ovat vierailleet meidän hakkuutyömaillakin.”

    Metsähallituksen logistiikkapäällikkö Markus Kärkkäinen (vas.), tiimiesimies Jari Kantia (oik.) ja puutavara-­auton kuljettaja Ari Leivo vaihtavat kuulumisia Tuntsan Saihoselässä.
    Metsähallituksen logistiikkapäällikkö Markus Kärkkäinen (vas.), tiimiesimies Jari Kantia (oik.) ja puutavara-­auton kuljettaja Ari Leivo vaihtavat kuulumisia Tuntsan Saihoselässä. Kuva: Kari Lindholm

    Viikonlopuksi kotiin

    Vahtikonelon leimikossa hakkuu-urakoitsijana toimi savukoskelainen A&L Harju Oy, jonka oli määrä hakata Tuntsan savotalta 8 000–9 000 kiintokuutiometriä.

    Hakkuukoneen ohjaimissa istuu Matti Salla, ja ajokonetta kuljettaa Risto Harju.

    ”Olemme olleet täällä töissä jo puolitoista kuukautta. Puhelin ja radio kuuluvat huonosti, mutta siihenkin tottuu”, Harju kertoo.

    Miehet majoittuvat Naruskajärven rannalla mökissä, jossa on mukavuuksina sähkö ja juokseva vesi. Työmatkaa kertyy 80 kilometriä päivässä.

    Myös asuntovaunumajoitus on tullut parivaljakolle vuosien varrella tutuksi.

    Osa Tuntsan talvisavotan koneenkuljettajista yöpyi savotan lähelle hinatuissa asuntoparakeissa.

    ”Itse olen majoittunut parakeissa vuosi­kymmenet, mutta nykynuoret eivät meinaa niihin enää tottua”, Harju naurahtaa.

    Ajokoneen kuljettaja Risto Harju on tottunut syrjäisiin savotoihin. Yösija on mökissä Naruskajärven rannalla, ja kotona käydään vain viikonvaihteessa.
    Ajokoneen kuljettaja Risto Harju on tottunut syrjäisiin savotoihin. Yösija on mökissä Naruskajärven rannalla, ja kotona käydään vain viikonvaihteessa.  Kuva: Kari Lindholm
    Hakkuukoneen kuljettaja Matti Salla kertoi, että Vahtikonelon leimikoissa runkojen keskikoko oli reilut sata litraa.
    Hakkuukoneen kuljettaja Matti Salla kertoi, että Vahtikonelon leimikoissa runkojen keskikoko oli reilut sata litraa. Kuva: Kari Lindholm

    Viikonlopuksi kotiin

    Risto Harju ja Matti Salla käyvät viikonloppuisin kotonaan Sallassa. Viikonlopun ajan seisoneet koneet jyräytetään käyntiin maanantaiaamuna, mikäli sää sallii.

    ”Jos pakkasta on enemmän kuin 35 astetta, silloin harkitaan, kannattaako koneita edes käynnistää. Kun koneet saadaan käyntiin, silloin ne pysyvät käynnissä perjantaihin saakka.”

    Pakkasen takia metsäkoneiden hydrauliikkaletkuihin syntyy helposti vaurioita, jotka oireilevat öljyvuotoina pakkasten jälkeen.

    ”Kun letkuissa oleva hydrauliikkaöljy jähmettyy, koneen puomin liikkeet aiheuttavat letkuihin murtumia”, Harju selvittää.

    Ongelmia koneiden käyttöön pakkasilla aiheuttaa päästöjä vähentävän urean jäätyminen, vaikka poltto­aineella toimiva Webasto lämmittää myös urea­järjestelmän.

    Jos kone toimii ongelmitta, hakkuu­koneen kouran läpi kulkee työvuoron aikana 150 kuutiota.

    ”Runkojen keskitilavuus näyttäisi olevan vähän yli sadan litran”, kertoo moton tietokonetta selaava Matti Salla.

    Kireän pakkasen jälkeen hakkuu­koneen hydrauliikkaletkut ovat kovalla koetuksella.
    Kireän pakkasen jälkeen hakkuu­koneen hydrauliikkaletkut ovat kovalla koetuksella.  Kuva: Kari Lindholm

    Metsäpalon mailla

    Vahtikonelossa harvennettava kylvömännikkö on varttunut Tuntsan metsäpalon jälkeen.

    ”Talvitieleimikoita on korjuussa kymmenkunta, ja kauimmaisten leimikoiden välimatka on kymmeniä kilometrejä”, Jari Kantia kertoo.

    Metsähallitus lykkäsi Tuntsan leimikoiden korjuuta useaan otteeseen alueen syrjäisen sijainnin takia.

    ”Viime talvena sitten päätimme, että nämä rästiin jääneet leimikot harvennetaan yhdellä kertaa. Päätöksen teki mahdolliseksi se, että urakoitsijat sitoutuivat työlääseen savottaan.”

    Savotan vaativuutta kuvastaa esimerkiksi se, että puunkuljetusmatka Kemijärven raideterminaaliin oli parinsadan kilo­metrin luokkaa.

    Tiestön kunto rajoitti ajo­nopeuksia, joten tukkirekan kuljettaja ehti ajaa työvuoronsa aikana vain yhden keikan Tuntsalle.

    Lähes kaikki hakkuut Tuntsalla olivat harvennuksia. Päätehakkuita ei juuri tehdä heikon metsikkösiementilanteen vuoksi.

    ”Metsikkösiemenille ei riitä kerääjiä näillä alueilla. Hyviä siemensatoja saa odottaa vuosikausia, ja luontaisen taimikon syntymiseen saattaa vierähtää jopa parikymmentä vuotta”, Kantia selvittää.

    Nousu Saihoselkään (380 metriä) on raskas täydessä puukuormassa. Taustalla näkyy Tuntsan erämaa.
    Nousu Saihoselkään (380 metriä) on raskas täydessä puukuormassa. Taustalla näkyy Tuntsan erämaa. Kuva: Kari Lindholm

    Talviteille päästiin aikaisin

    Pysyvä lumi satoi Tuntsalle jo lokakuun 2023 puolivälissä. Tämän jälkeen pakkasia riitti viikosta toiseen.

    Pakkasten ansiosta Tuntsan savotan 60 kilometrin mittaisen talvitiestön perustaminen pääsi vauhtiin lokakuun lopulla.

    ”Aikaisen aloituksen myötä ensimmäiset leimikot harvennettiin marraskuussa Puitsitunturin vuoman alueelta Tuntsan pohjoisosista. Siellä maa viettää Vienanmerta kohti, ja männyn kasvu on ollut yllättävän hyvää.”

    Kantian mukaan talvitiestön tekemisen hinta on tuplaantunut 2000-luvun alusta. Kaukokuljetuskaluston koko ja kuormien painot ovat kasvaneet, ja siksi myös talvitiestön pitää olla aiempaa leveämpää ja kantavampaa.

    ”Itä-Lapin kantavilla kivennäismailla talvitien tekeminen on huomattavasti edullisempaa ja nopeampaa kuin muualla Lapissa, sillä soiden ja vesistöjen ylityksiä ei juuri ole”, kertoo Metsähallituksen puunkorjuun operaatioasiantuntija Markus Kärkkäinen.

    Puun hinta avittaa

    Monet epäilevät talvitiehakkuiden kannattavuutta varsinkin silloin, kun korjuuta tehdään Pohjois-Sallan korkeudella.

    Markus Kärkkäinen vakuuttaa, että korjuu- ja kuljetuskustannuksien jälkeenkin metsätalous on kannattavaa:

    ”Valtionmaiden leimikoiden suuri koko pienentää yksikkökustannuksia puukuutiota kohden.”

    Talvitiestön lumi on aurattava mahdollisimman pian lumisateen jälkeen, jotta jäätyneen tienpohjan kantavuus ei heikkene. Runsaslumisena talvena aurauskustannukset paisuvat.

    ”Talvitiekorjuun kannattavuutta on kohentanut puun korkea hintataso ja etenkin kuitupuun hyvä menekki”, Jari Kantia sanoo.

    Tuntsan leimikoiden seuraava hakkuukierros on vuorossa aikaisintaan 10–15 vuoden kuluttua.

    ”Suursavotan organisointi ei ole helppoa. Onneksi meillä on sitou­tuneita urakoitsijoita”, sanoo Markus Kärkkäinen (vas.). Nuotion äärellä myös Matti Salla, Jari Kantia ja Risto Harju.
    ”Suursavotan organisointi ei ole helppoa. Onneksi meillä on sitou­tuneita urakoitsijoita”, sanoo Markus Kärkkäinen (vas.). Nuotion äärellä myös Matti Salla, Jari Kantia ja Risto Harju. Kuva: Kari Lindholm

    Talvitiet ovat tärkeitä pohjoisen puunkorjuulle

    Valtion metsien talviaikainen puunkorjuu on riippuvaista väliaikaiseksi rakennetuista talviteistä. Metsähallituksen vuotuisesta 1,9 miljoonan kuutiometrin hakkuumäärästä Lapissa lähes puolet on peräisin talvitiekohteilta.

    Viime talvi oli talviteiden kannalta erinomainen aikaisin tulleiden pakkasten vuoksi. Talviteitä rakennettiin valtion maille lähes 700 kilometriä, valtaosa niistä Lappiin.

    Eteläisessä Suomessa talviteiden käyttö on harvinaista.

    Talviteiden avulla puunkorjuu ja -kuljetus on mahdollista talvella alueilta, joille ei pääse tietä pitkin. Lapissa melkein puolet puunkorjuusta tehdään talviteitä pitkin.

    Talvitiekausi kestää tyypillisesti marraskuulta huhtikuulle. Aikaisena pakkastalvena myös puiden kaukokuljetukset voidaan aloittaa hyvissä ajoin, sillä tiet jäätyvät nopeasti puutavara-autolla ajettavaan kuntoon.

    Talvitien pohja perustetaan kangasmetsään tai suolle tiivistämällä lunta, tasaamalla tiepohjat kaivinkoneella tai puskutraktorilla tai levittämällä piennarojista maata tie­uralle. Tämä auttaa maata jäätymään riittävän syvälle, jotta maa kantaa metsäkoneet ja puutavara-autot.

    Tilapäisten talviteiden rakentaminen on kustannustehokasta verrattuna pysyvään metsäautotiehen, jonka teko vaatisi esimerkiksi murskeen ajamista ja tien kunnostusta.

    Talviteissä on Metsähallituksen mukaan sekin hyvä puoli, että niistä jää luontoon vain niukasti jälkiä, jotka nekin häviävät pikkuhiljaa lähes näkymättömiin.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2025.

    Lisää aiheesta
    • Etelä-Suomessa metsänpohjat eivät ole ehtineet jäätyä, sillä lämpötila on pysytellyt pitkään plussan puolella. Ajouria on havutettu harvennustyömaalla Hämeenlinnan Rengossa.

      Metsäkoneet | Metsäammattilaiset kertovat: Näin talvikausi on kohdellut puunkorjuuta eri puolilla Suomea

      Tilaajalle
    • Metsänomistaja Timo Nieminen (vas.) ja Mhy Päijänteen metsäneuvoja Heikki Kuha tarkistavat jään vahvuuden.

      Puukauppa | Timo Nieminen omistaa metsää saaressa ja on tehnyt jäätien kuusi kertaa – viime talvena tekoon kului 150 tuntia

      Tilaajalle
    • Sekä hinaajan että puulautan syväys on pieni, joten niillä pystytään liikkumaan myös matalissa vesistöissä.

      Metsänhoito | Saarissa leimikoiden suunnittelu vaatii tarkkuutta ja korjuukustannukset ovat korkeammat ‒ videolla seurataan saarihakkuun toteutusta ja puun kuljetusta Päijänteellä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    metsätalous
    puunkorjuu
    Tuntsa
    talvitiet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla