• Kysely: Viljelijöillä painetta myydä puuta, muiden metsänomistajien luottamus talouteen parantunut

    Metsänomistajien hintaodotukset kohdistuvat kuitupuuhun.
    Tilaajalle
    Yli puolet viljelijöistä ja suurten metsäntilojen omistajista aikoo tehdä puukaupan vielä tänä vuonna.
    Yli puolet viljelijöistä ja suurten metsäntilojen omistajista aikoo tehdä puukaupan vielä tänä vuonna.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäpolitiikka
    27.3.202310:59
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajien luottamus talouteen on parantunut, kertoo MTK:n Metsätutka-kysely. Ahdingossa ovat lähinnä viljelijät, joilla on muita suurempi paine myydä puuta.

    Helmi-maaliskuun taitteessa tehdyn kyselyn perusteella metsänomistajien luottamus talouteen oli vahvistunut ja into metsänhoitotöihin kasvussa. Poikkeuksen tekivät maanviljelijät, joiden talous oli muita heikommalla tolalla.

    Kireä taloustilanne näyttäisi heijastuvan viljelijöiden tarpeeseen lisätä puunmyyntejä. Useampi kuin joka toinen Metsätutkaan vastannut aktiiviviljelijä suunnitteli myyvänsä puuta vielä tämän vuoden aikana.

    Muiden ammattiryhmien edustajista puukauppaa suunnitteli noin joka neljäs metsänomistaja. Vähiten kiinnostusta puukauppoihin oli eläkeläisillä.

    MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttusen mukaan metsänomistajien puunmyyntiaikomukset ovat kyselyn perusteella normaalilla tasolla. Mitään puunmyyntiryntäystä ei ole näköpiirissä.

    Puukauppaan metsänomistajia kannustivat normaaliin tapaan metsänhoidolliset perusteet. Toisaalta selvästi aiempaa useampi metsänomistaja mainitsi myös puun hyvän hinnan ja kysynnän.

    Hintojen osalta metsänomistajien kovimmat odotukset kohdistuivat kuitupuuhun. Lähes kaksi kolmesta metsänomistajista odotti sen hinnannousun jatkuvan.

    Tukin osalta metsänomistajien odotukset olivat maltillisemmat. Sen hinnannousua odotti kolmasosa metsänomistajista ja kolmasosa arvioi hinnan säilyvän ennallaan.

    MTKn metsäjohtajan Marko Mäki-Hakolan mukaan metsänomistajien puunmyyntiaikomukset ovat entistä selvemmin riippuvaisia puun hintaodotuksien täyttymisestä.

    Mäki-Hakola muistuttaa, että metsänomistajien kannattaa kilpailuttaa puukauppansa metsänhoitoyhdistyksien kautta ja varmistaa sillä puun kilpailukykyinen hinta ja edunvalvonnan toteutuminen.

    Kantar TNS Agrin toteuttamaan Metsätutka -puhelinkyselyyn vastaisi 551 metsänomistajaa. Vastausten virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Puukauppasopimus kaukaa menneisyydestä. Vanha-Tankosen tilan mailta tehtyjen puukauppojen dokumentit ovat tallessa mahdollisesti ensimmäisestä puukaupasta lähtien. Tilan nykyinen isäntä Ismo Häyrinen on pitänyt 1800-luvun puukontrahdeista hyvää huolta.

      Puukauppa | Tällaista oli tukkikauppa vuonna 1881: kaadettavat puut valittiin yksitellen ja pirtin pöydälle lyötiin tuhat markkaa – konnevetisen tilan ikivanhat kontrahdit säilyivät vaikka tupakin paloi

      Tilaajalle
    • Metsänomistajat tekivät viime vuonna yhden kaikkien aikojen parhaista tuloksistaan.

      Metsä | Metsänomistajille huipputulos ‒ näin monta euroa metsähehtaari tuotti viime vuonna

    • Metsänomistajat ovat myyneet alkuvuonna kuitupuuta yli kolmanneksen viimevuotista enemmän.

      Metsäteollisuus | Puukaupalla kova startti – ostot nousseet ja tukin helmikuinen kantohinta oli 13–14 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänomistajat
    puukauppa
    kuitupuu
    viljelijät
    MTK
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin