• Puukaupalla kova startti – ostot nousseet ja tukin helmikuinen kantohinta oli 13–14 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten

    Metsäteollisuus ry kannustaa metsänomistajia myös hoitamaan metsiään.
    Tilaajalle
    Metsänomistajat ovat myyneet alkuvuonna kuitupuuta yli kolmanneksen viimevuotista enemmän.
    Metsänomistajat ovat myyneet alkuvuonna kuitupuuta yli kolmanneksen viimevuotista enemmän. Kuva: Tommi Hakala
    Metsä|Metsäteollisuus
    23.3.202312:08
    Jarmo Palokallio

    Puukauppa on käynyt tänä vuonna selvästi viime vuotta vilkkaammin, kertoo Metsäteollisuus ry. Järjestö kannustaa metsänomistajia myös pitämään metsänsä edelleen hyvässä kasvukunnossa.

    Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten ostot yksityismetsistä ovat nousseet tänä vuonna yli kolmannesta viimevuotista korkeammaksi. Puukauppa on käynyt vilkkaammin myös viiden aiemman vuoden keskiarvoon verrattuna.

    Tammi-helmikuussa kuitupuun ostomäärä oli 2,9 miljoonaa kuutiota, mikä oli yli kolmanneksen enemmän kuin kuin viime vuoden vastaavana aikana. Tukkia teollisuus osti 2,4 miljoonaa kuutiometriä.

    Helmikuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 70 euroa kuutiolta. Hinta vaihteli alueen ja hakkuutavan mukaan 35 ja 75 euron välillä. Kuusitukin keskihinta oli 74 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 41 ja 77 euron välillä.

    Koivutukin keskihinta oli puolestaan 51 euroa kuutiolta 34 ja 57 euron vaihteluvälillä.

    Kuitupuiden keskikantohinta oli 24–25 euroa kuutiolta. Niiden hinta vaihteli 14 ja 27 euron välillä.

    Tukin helmikuinen kantohinta oli 13–14 prosenttia ja kuitupuun 29–39 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten.

    ”Kantohintojen vaihteluun on useita syitä. Siihen vaikuttavat korjattavan puuston määrä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet”, selittää metsäjohtaja Karoliina Niemi Metsäteollisuus ry:stä.

    Niemen mukaan metsäteollisuus on ottanut ilmastohaasteen tosissaan. Toimialan tehtaat ovat 10 vuodessa lähes fossiilivapaita. Ilmastohyötyjä syntyy myös, kun puupohjaiset tuotteet korvaavat fossilisia tuotteita.

    Tuossa kuviossa myös metsänomistajille on varattu selkeä rooli.

    ”Metsissä voimme vahvistaa kasvua ja hiilinieluja aktiivisilla metsänhoitotoimenpiteillä. Nyt sadat tuhannet hehtaarit taimikoita ja nuoria metsiä kaipaavat hoitotoimia ja iso määrä hakkuukohteita odottaa ripeitä toimenpiteitä”, Niemi sanoo.

    Niemi suosittelee jalostetun siemen- ja taimiaineiston käyttöä metsien uudistamisessa. Se tuottaa pitkällä ajalla paremman kasvun ja auttaa sopeutumaan tulevaan ilmastoon.

    ”Suometsien hoidossa on tehtävä ilmastoviisaita ratkaisuja siten, että myös puuraaka-aineen saatavuus turvataan. Eikä työkalupakista voi unohtaa myöskään lannoitusten lisäämistä, metsäkadon ehkäisyä ja joutoalueiden metsitystä”, luettelee Niemi tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Talvi on ollut puunkorjaajien mieleen, mutta maan etelässä vesisateet ja kohonneet lämpötilat ennakoivat jo kelirikkoa.

      Metsäteollisuus | Puukaupan vauhti kiihtyi taas viime viikolla

      Tilaajalle
    • Muuttunut kysyntätilanne näkyi viime vuonna puun hinnoissa, joskin kaikkiin hintoihin vaikutti myös inflaatio. Tukin reaalihinnat pysyttelivät edellisvuoden tasolla, vaikka nimellishinnat nousivat noin kahdeksan prosenttia. Havukuitupuun hinnat nousivat hieman vähemmän. Koivukuitupuun kuukausittainen keskihinta hurahti syyskuussa ohi mäntykuidun hinnasta, ja joulukuussa koivukuidun hinta oli enää reilun euron kuusikuidun hintaa alempana.

      Puukauppa | Kuitupuun kysyntä kasvaa ja tukin kysyntä laskee, arvioi PTT:n tutkimusjohtaja

      Tilaajalle
    • Puukauppasopimus kaukaa menneisyydestä. Vanha-Tankosen tilan mailta tehtyjen puukauppojen dokumentit ovat tallessa mahdollisesti ensimmäisestä puukaupasta lähtien. Tilan nykyinen isäntä Ismo Häyrinen on pitänyt 1800-luvun puukontrahdeista hyvää huolta.

      Puukauppa | Tällaista oli tukkikauppa vuonna 1881: kaadettavat puut valittiin yksitellen ja pirtin pöydälle lyötiin tuhat markkaa – konnevetisen tilan ikivanhat kontrahdit säilyivät vaikka tupakin paloi

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa