• Puukaupan vauhti kiihtyi taas viime viikolla

    Kuitupuun kantohintojen nousu jatkuu edelleen.
    Tilaajalle
    Talvi on ollut puunkorjaajien mieleen, mutta maan etelässä vesisateet ja kohonneet lämpötilat ennakoivat jo kelirikkoa.
    Talvi on ollut puunkorjaajien mieleen, mutta maan etelässä vesisateet ja kohonneet lämpötilat ennakoivat jo kelirikkoa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    20.3.202314:00
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajat ovat solmineet tänä vuonna lähes 40 prosenttia viimevuotista enemmän puukauppoja. Viime viikolla puukaupan vauhti kiihtyi taas selvästi edellisviikosta.

    Puukauppaa kirittää metsäteollisuuden tuotteiden hyvä kysyntä ja venäläisen puun tuonnin katkeaminen. Metsäyritykset ovat täyttäneet venäläisen puun jättämää aukkoa lisäämällä puun ostoa kotimaasta ja lähialueilta.

    Siinä on riittänyt puhdetta, sillä Venäjältä tuotiin noin 9 miljoonaa kuutiometriä puuta vuodessa. Pääosa siitä oli koivukuitupuuta ja haketta.

    Kova kysyntä on pitänyt kantohinnat nousussa. Etenkin kuitupuun hinta on noussut rivakasti ja suunta näyttää jatkuvan samana.

    Metsänomistajat ovat vastanneet teollisuuden huutoon ja myyneet puuta vauhdilla. Koko kevättalven aikana puukauppamäärä on jäänyt vain kerran heikommaksi, kuin viime vuonna vastaavalla viikolla.

    Koko alkuvuoden aikana metsänomistajat ovat myyneet jo 7,3 miljoonaa kuutiota puuta. Edellisvuotena vastaavilla viikoilla puumäärä jäi 5,3 miljoonaan kuutioon.

    Metsäteollisuus ry:n puukauppatilasto kattaa noin 80 prosenttia puukaupoista.

    Lisää aiheesta
    • Muuttunut kysyntätilanne näkyi viime vuonna puun hinnoissa, joskin kaikkiin hintoihin vaikutti myös inflaatio. Tukin reaalihinnat pysyttelivät edellisvuoden tasolla, vaikka nimellishinnat nousivat noin kahdeksan prosenttia. Havukuitupuun hinnat nousivat hieman vähemmän. Koivukuitupuun kuukausittainen keskihinta hurahti syyskuussa ohi mäntykuidun hinnasta, ja joulukuussa koivukuidun hinta oli enää reilun euron kuusikuidun hintaa alempana.

      Puukauppa | Kuitupuun kysyntä kasvaa ja tukin kysyntä laskee, arvioi PTT:n tutkimusjohtaja

      Tilaajalle
    • Metsänomistajat tekivät viime vuonna yhden kaikkien aikojen parhaista tuloksistaan.

      Metsä | Metsänomistajille huipputulos ‒ näin monta euroa metsähehtaari tuotti viime vuonna

    • Puukauppasopimus kaukaa menneisyydestä. Vanha-Tankosen tilan mailta tehtyjen puukauppojen dokumentit ovat tallessa mahdollisesti ensimmäisestä puukaupasta lähtien. Tilan nykyinen isäntä Ismo Häyrinen on pitänyt 1800-luvun puukontrahdeista hyvää huolta.

      Puukauppa | Tällaista oli tukkikauppa vuonna 1881: kaadettavat puut valittiin yksitellen ja pirtin pöydälle lyötiin tuhat markkaa – konnevetisen tilan ikivanhat kontrahdit säilyivät vaikka tupakin paloi

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa