

Suomen Ympäristökeskuksen uusi laskuri näyttää, miten hakkuut muuttavat metsien hiilinielua. Sen mukaan hakkuita pitäisi vähentää peräti 12 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa, jos Suomi pitää kiinni ilmastotavoitteestaan.
Suomi tavoittelee hiilipäästöttömyyttä vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on kirjattu ilmastolakiin.
Tavoitteen toteutuminen edellyttää metsiltä 27 miljoonan tonnin hiilinielua, jos muiden päästöjen suitsiminen etenee suunnitelmien mukaisesti.
”Hakkuumäärien vaikutus metsien hiilinieluun on aiemmin arvioitua suurempi.”
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan nykytilanteessa metsät ovat niukasti hiilinielu. Niiden hiilitase olisi selvästi parempi ilman samaan laskelmaan sisältyviä maaperän päästöjä.
Ympäristökeskuksen uuden laskurin mukaan metsiltä vaadittava hiilinielu saavutetaan, jos vuotuiset hakkuut pysyvät enintään 63 miljoonassa kuutiometrissä. Viimeisen viiden vuoden aikana metsistä on hakattu noin 75 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa.
Hakkuiden vähentäminen 12 miljoonalla kuutiolla iskisi rajusti koko metsäalaan. Se heiluttaisi samalla kansantalouden yhtä tärkeintä tukijalkaa.
Työpaikkoja katoaisi tuhansittain ja metsäalan tuoma arvonlisä vähenisi noin miljardilla eurolla vuodessa. Suurin vähenemä metsäalan sisällä tapahtuisi metsätalouden puolella ja pienin puutuoteteollisuudessa
Laajemmalla tarkastelulla hakkuiden vähentämisen hyötyä syö niin kutsuttu hakkuuvuoto. Arvioiden mukaan merkittävä osa Suomen vähenevistä hakkuista siirtyisi muihin maihin.
Metsätutkijat ovat arvioineet noita vaikutuksia esimerkiksi tuoreessa Metsätieteen aikakauskirjassa.
Talousvaikutusten sijaan Syken julkaisema laskuri keskittyy metsien kasvuun ja hiilensidontaan.
“Laskurin tulokset ovat hyvin linjassa Suomen ilmastopaneelin ja luontopaneelin alkuvuodesta esittämien arvioiden kanssa”, toteaa johtava tutkija Sampo Soimakallio Sykestä.
Soimakallion mukaan hakkuiden vaikutus hiilinieluun voimistuu erityisesti korkeilla hakkuutasoilla, jolloin puuston kasvutappiot kasvavat merkittävästi.
Laskuri muuttaa aiempia käsityksiä metsiin sitoutuvan hiilen määrästä ja sen muutoksista. Uusimpien kasvihuonekaasuinventaaritietojen perusteella elävään puustoon sitoutuu enemmän hiiltä kuin aiemmin arvioitiin.
Tämä kasvattaa metsien hiilinielua.
Samaan aikaan kovat hakkuut pienentävät puuston kasvua ja näin ollen heikentävät metsien hiilinielua.
”Suuret hakkuut kasvattavat päästöjä aiemmin arvioitua enemmän, mutta vastaavasti hakkuiden vähentäminen vahvistaa hiilinielua aiemmin arvioitua enemmän.”
“Nämä muutokset vaikuttavat osittain vastakkaisiin suuntiin. Yhdessä ne kuitenkin johtavat siihen, että hakkuumäärien vaikutus metsien hiilinieluun on aiemmin arvioitua suurempi”, Soimakallio kuvailee.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
