• Korkojen nousun seuraus: Metsärahastot leikkasivat ostojaan ja keskittyvät hakkuisiin

    S-Pankki Metsän nettomerkintöjen määrä laski, mutta salkunhoitajat vakuuttavat, että metsäsijoituksista ei ole pääomapakoa.
    Tilaajalle
    Metsärahastot ovat keskittyneet aiemmin hankittujen tilojen metsähoitoon ja hakkuisiin.
    Metsärahastot ovat keskittyneet aiemmin hankittujen tilojen metsähoitoon ja hakkuisiin. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsänhoito
    22.11.202305:00
    Sami Suojanen

    Metsään sijoittavat rahastot ovat vähentäneet merkittävästi metsätilojen ostojaan viime kuukausina.

    Metsätalouspalveluja tarjoava Aari Metsä Oy toteaa markkinakatsauksessaan, että erityisesti instituutio-ostajien, kuten metsärahastojen kaupat ovat vähentyneet vuoden aikana selvästi. Varsinkin syyskuu näytti jo merkittävää jäähtymistä.

    Metsärahastojen ostojen vähentyminen näkyy myös metsämaan hintakehityksessä. Suomen Sijoitusmetsät Oy:n lokakuussa julkaistun katsauksen mukaan metsäkiinteistöjen hintahuippu on toistaiseksi nähty, mutta kauppaa käydään yli neljä prosenttia korkeammalla tasolla kuin viime vuonna.

    OP-Metsänomistaja-rahaston salkunhoitaja Tapio Tilli kertoo rahaston ostaneen 60 metsätilaa tämän vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana, kun vuotta aiemmin samana aikana se osti 189 metsätilaa.

    ”Korkojen nousu on lisännyt kohteiden hinnoittelun epävarmuutta. Teemme koko ajan tarjouksia ja seuraamme markkinaa, mutta tarjouksemme menevät vähemmän läpi. Meillä on ilmeisesti korkeampi tuottovaade kuin markkinalla”, Tilli toteaa.

    Hän ei paljasta, millä tuottovaateella rahasto laskee tarjouksiaan juuri nyt, mutta se on noussut selkeästi viime vuodesta.

    ”Se on loogista, koska korkotasokin on noussut. Talletuksista saa neljä prosenttia, ja metsän kaltaisessa kiinteistösijoituksessa pitää olla preemio (lisähinta) päälle.”

    Tillin mukaan rahasto seuraa markkinaa ja pitää jonkin verran rahaa puskurissa houkuttelevien kohteiden varalle.

    ”Markkina on nyt sellaisessa tilassa, että voi tulla ostomahdollisuuksia. Se voisi olla isompi kohde tai kokonainen metsäsalkku. Käteistä voi pitää pelivarana, koska sillekin saa tällä hetkellä tuottoa.

    Aarin katsaus heittää ilmaan kysymyksen, voisiko asuntorahastoissa alkanut lunastusaalto levitä metsärahastoihin. Jos näin kävisi, silloin voitaisiin markkinoilla nähdä hyvin merkittäväkin notkahdus.

    Tillin mukaan metsärahasto kiinnostaa sijoittajia edelleen.

    ”Lunastuksia on ollut hyvin vähän. Tilanne ei ole muuttunut. Merkintöjä tulee sisään enemmän kuin lunastuksia ulos. Olimme nettopositiivisia kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana ja olemme sitä koko vuodenkin osalta.”

    Tilli selittää sijoittajapitoa muun muassa rahaston hyvällä tuotolla. Pidemmällä aikavälillä puujalosteiden kysyntänäkymä on hyvä, ja sitä kautta puulle riittää kysyntää.

    Erikoissijoitusrahasto UB Metsän salkunhoitaja Kari Kangas sanoo, että rahasto ei ole hankkinut uusia kiinteistöjä sen jälkeen, kun se kesäkuussa osti Taaleri Metsärahasto III Ky:n ja sen hallinnoiman tilakokonaisuuden. Kaupassa tuli kasvullista metsämaata yli 6 400 hehtaaria.

    ”Sen jälkeen on keskitytty metsätalouteen. Seuraamme markkinoita entiseen malliin ja paneudumme myös pääomien hankintaan”, Kangas sanoo.

    Kankaan mukaan instituutioiden osuus tilakaupoista on pudonnut puoleen vuotta aiemmasta.

    ”Yleinen taloustilanne, korkotaso ja inflaatio vähentävät instituutioiden ostoja. Tiviistäen voi sanoa, että sijoittajat ovat varovaisia ja pääomista on pulaa.”

    Kankaan mukaan kehitys noudattaa normaalia sijoittamisen kaavaa. Kun rahan hinta nousee, sijoittajien tuottovaade nousee ja kiinteistöjen hintakehitys rauhoittuu.

    Kangas arvioi, että tilanne jatkuu samanlaisena niin kauan kuin inflaatio ja korot pysyvät korkealla.

    Kankaan mukaan metsäsijoituksissa ei ole merkkejä pääomapaosta.

    ”Metsä on pidemmän tähtäimen kohde. Meillä pääomavirta on edelleen positiivinen.”

    S-Pankin Metsän rahastonhoitaja Timo Hakulisen mukaan rahasto on ostanut merkittävästi metsäkiinteistöjä edeltävinä vuosina. Tämä on lisännyt hoidettavaa metsäpinta-alaa merkittävästi.

    ”Tänä vuonna olemme keskittyneet enemmän metsien kasvukunnon parantamiseen kuin uusien hankkimiseen. Näin olemme saaneet hoitorästit kuntoon ja metsät parempaan arvokasvumalliin”, Hakulinen kirjoittaa sähköpostivastauksessaan.

    Korkojen nousu on hidastanut velkavipua käyttävien sijoittajien toimintaa.

    Hakulisen mukaan korkojen nousu on hidastanut velkavipua käyttävien sijoittajien toimintaa, koska velanhoitokustannukset ovat nousseet. S-Pankki Metsällä ei ole lainattua pääomaa.

    ”Viime vuosien hyvät tuotot metsätiloista ovat tuoneet runsaasti rahaa metsäsijoituksiin. Nyt korkea inflaatio ja nousevat korot ovat jossakin määrin hillinneet kovimpia rahavirtoja.”

    Tämä näkyy niin, että S-Pankki Metsään on tänä vuonna tehty nettomerkintöjä vähemmän kuin vuosi sitten. Vuoden kolmannen neljänneksen raportin mukaan rahaston oman pääoman määrä oli 232,9 miljoonaa euroa, joka oli 1,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden toisella neljänneksellä.

    ”Metsäsijoituksissa ei ole näkynyt vastaavaa hermostuneisuutta kuin muilla kiinteistösektoreiden alueilla”, Hakulinen arvioi.

    Lisää aiheesta
    • Metsärahastot sijoittavat enimmäkseen metsäpalstoihin. Puun myynnin ohella ne odottavat tuottoja tuulivoimaloille vuokratuista maa-alueista.

      Talous | Osuuspankki muuttaa metsärahaston sääntöjä, osuuksia voi myydä vain kahdesti vuodessa

      Tilaajalle
    • Taalerilla on ollut kolme metsärahastoa. Myyty kolmas rahasto oli perustettu vuonna 2014.

      Talous | 7000 hehtaaria vaihtoi omistajaa - Taaleri myi viimeisen metsärahastonsa UB Metsälle

      Tilaajalle
    • Metsäpolitiikka | Suomi menettää vuosittain miljoonia euroja, kun metsätuloja virtaa ulkomaille verottomasti

      Tilaajalle
    • Metsänhoitaja Hannu Liljeroos on tilastoinut suomalaisia metsätilakauppoja jo yhdeksän vuoden ajan.

      Talous | Rahastot ja muut instituutiot jyräsivät metsätilamarkkinoilla viime vuonna: Jopa 70 prosenttia ostorahoista tuli niiltä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäsijoittaminen
    korot
    metsärahastot
    inflaatio
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla